IRC-Galleria

Ei sita ihminen tajua kuinka nopeesti aika menee. Tuntuu ihan eiliselta kun tuskailin matkalaukkujen kanssa etten koskaan saa tavaroita pakattua. Ja nyt jo oon tulossa kotiin. Hmph. Mihin se aika oikein katosi?

Mutta kuitenkin. Sanottasko nyt niin etta kokemukset kasvattaa ja tekee sut vahvemmaks. Tallai kavi mulle. Varmasti tuun kuulemaan paljon etta oon muutunu (duh, parempaan suuntaan tietysti. :D), mutta se on vain totuus. Ihmiset muuttuu, eika kukaan pysy samana loppu elamaansa.

14,5 tuntia Virginiaa ja Charlottesvillea jaljella. Vaikka laskenkin tunteja koneen lahtoon, en siltikaan voi viela ymmartaa etta huomenna 14:13 sanon hyvastit talle maalle. Koko jenkkila tuntuu tassa vaiheessa vain yhelta pitkalta unelta, joka loppuu ihan liian akkia. Alkaako nyt se arki? Tyot? No joo, viimeista ihan varmasti. Rahaa pakko alkaa kasaamaan uutta reissua varten. Haha.

Kokonaisuudessaan... Kymmenen kuukautta. No kait se sitten on pitka aika. Kolme isantaperhetta, kolme osavaltioo, miljoona muuta kokemusta. Koulu oli helppoa, en jaksa muistaa edes milta lukio maistuu.. Puulta? Ihmiset... sosiaalisia (lue: koittakaa tajuta jos mun suu kay taukoamatta, ja puhun kaikille). Ystavat. Sana joka jaa huulille loppuelamakseni. Ihmisiin ei saisi kiintya, ei alkuunkaan. Pitaisi muistaa etta kerran tanne tullaan kaymaan eika koskaan olemaan.

Viela on paljon asioita tehvana. Tai no. Itseasiassa tuo oli valhe, valkoinen sellanen. Matkalaukut on jo aikalailla valmiina, jotain pienta viela puuttuu. Muuten valmiina lahtoon. Mutta ajatukset aikalailla sekaisin, pahemman kerran. Illalla on kuulemma joku yllatys illallinen mulle. Viela kerran kaikki koolla. Viela kerran...

Torstai iltana hello Suomen maa, ja Hyvaa jussia kaikille. Aino on taas kotona, ja voin luvata etta on paljon tarinoita luvassa.

Love always,
iknow

Friends 'til end and Love never fails.