Jo silloin kun kädet olivat vielä pienet, ne puristuivat nyrkkiin useimmiten kohdatessaan
minut
tiesin myös erittäin hyvin miltä jalkapallosta tuntuu
niin viattomat huulet pärskivät likaisia sanoja,joiden merkitystä tuskin edes tiesivät
olinhan erilainen
kun nenän alla alkoi karhentua, oli se ainoa mikä oli muuttunut
olinhan erilainen
opimme kieliä, mutta liian monet osasivat vain sanoa, ei kukaan voi olla kiinnostunut sinusta
olinhan erilainen
kapakassa pöydässä naurettiin remakasti,kun kerroin...vitsin? Ei, ihmisestä
olinhan erilainen
Aina välillä miehet muistuttavat siitä, että minun on turha edes yrittää siinä missä he ovat epäonnistuneet
Sillä olenhan erilainen
niin monia suudelmia, joille käänsin vain poskeni, koska enemmän olisi ollut liian hyvää ollakseen totta
niin paljon avoimia sylejä, joita kohti kuljin liian hitaasti, ennen kuin ne sulkeutuivat
liian moni jolle uskalsin antautua sydämestäni, halusikin vain leikkiä sillä
niin monet kaunissieluiset silmät sädehtivät nähdessään omani, mutta minä en huomannut
Nykyään törmään vain kasvoihin, jotka jo tunnen ajan takaa, mutta välillämme ei ole sitä mitä ajan takaa. Sitä en vimmatusti aja takaa, mutta...
Mitä jos en koskaan samojen kasvojen viidakon keskellä törmää ihmisseen, joka sanoisi tutustutaanko?
Tiedän itsessäni paljon hyvää ja rakastettavaa, mutta en voi kirjoittaa niitä otsaani
Sydänkin on lihas, se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän sitä rasitetaan, mutta mitä jos omani lämpö käy tarpeettomaksi?
Sillä olenhan erilainen