Nyky-yhteiskunnan joissakin kasvuympäristöissä ihminen oppii jo aivan pienestä pitäen pitämään huolen itsestään ja näin kohtamaan aikuisten maailman asiat liian nuorena. On opittava jo alle kouluikäisenä tuntemaan suru, viha ja oikea/primitiivnen pelko ja pahimmissa tapauksessa elämään näiden tunteiden vahvassa ilmapiirissä. Ei ihme, että näin avioerojen, riitojen/erimielisyyksien ja vihan aikana lapsista tulee aikuisia ennen nuoruutta. Mutta vastakohta on olemassa oikein vahvasti.
Tietty lapseellisuus on hyvästä, kuten pulkkamäessä käyminen ja ettei huumorintaju ole sieltä vakavammasta päästä., mutta jotkut ihmiset ovat jääneet kyllä suoraan ala-aste aikoihin lapsellisuudessaan. Ala-asteella oli peräti normaalia välillä "lällätellä" toiselle, vertailla esmes "mun barbilla on parempi mekko ku sun barbilla" tai tämä tuttu " mun isä on parempi ku sun isä" ja muutenkin olla sellainen kakara. Yleensä aikuiset ihmiset, jotka käyttäytyvät luonteeltaan kuin ilman kuritusta jääneet kauhukakarat, eivät arvosta tarpeeksi elämänsä ympärillä pyöriviä ihmisiä tai muutenkin elävät elämänsä "hepposesti".
Myönnän, että iteki oon lapsellinen. Teen tekopieruja, voisin leikkiä barbeilla jos löytyisi leikkikaveri ja piilosta, enkä pidä joistain ihmisistä pelkän ulkonäön takia yms mutta lapsellisuuteni on siinä määrin hyvää ettei se loukkaa ketään toista, ainakaan tahallisesti tai tietoisesti.
Käy sääliksi kumpiakin, lapsen pitäisi saada elää lapsuutensa ilman ongelmia ja aikuisen pitäisi osata elää elämänsä tarpeeksi aikuismaisesti. Ei kuitenkaan lapsellisuutta saa täysin unohtaa.
On naurettavaa jos aikuinen ihminen käyttäytyy kuin kakara ja näitä löytyy jokaisen piiristä. Laitetaan kaikki lällätteljäkakaraaikuiset samalle saarelle ja katotaan kuukauden päästä mikä on meno.
En kumarra mutta kiitän tässä vitutuksessa tänään tupakan luojaa.