Mä keskityn nyt vaan toivomaan että Bill paranee.
Siis, mä TIEDÄN että se paranee, mut kuitenkin.
Kuten oon kysyny jo monesti; mitä Bils muka on tehny ansaitakseen kurkunpääntulehduksen josta aiheutu äänihuuliin kysta?
Niinpä, ei mitään. Elämä vaan osaa olla niin saatanan epäreilua.
Elijoo. Angstata en jaksa, ei se auta mitään, mut en mä kyllä iloinenkaan teeskentele olevani, sekään ei johda mihinkään.
Huhtikuun viidettä kuitenkin ootettiin ihan vitun kauan. Se päivämäärä on jo tarrautunu mun alitajuntaan eikä varmaan koskaan lähde sieltä pois, siitä huolimatta että sillon en poikia nääkään.
Eli tällaista.
GUTE BESSERUNG, BILL.
<3