IRC-Galleria

ashesdick

ashesdick

Dikki Descartes
Rupee viikonloput tosiaan tarvittemaan jo helkutin kovaa kuntoo. Kolmen päivän setti takana ja vielä mies pystyssä. Eilinen oli khyl helmien helmi alkoholijumalan kauniissa kruunussa. Mentiin taas Jallujärvelle pipin läksiäisiin.
Ilta lähtee liikkeelle MikkoMallikkaan ja tmist0n saapumisella kämpille, Hirvuli Krannista mukaan ja saunaan. Mikko oli niin homo, et lähti kotiin pesee autoaan tangat päällä ja omat pikku leikit omassa saunassa, omilla kivek.. kivillä.
Saunassa Hirvuli ehdottaa pullon avaamista esinahalla ja tultiin keskustelujen päätteeks siihen tulokseen, et jos naiset ei haluu meitä, ne on lesboja. Sain vielä pestä Mikan selän. Päätin kohdata kaikista peloista pahimman, tmist0+lakka. Vääns sitte aikansa mun hiuksia ja hyi helvetti, oli ne aika karmeet mutta Henkan mukaan tulevaisuuden muotia. Oon vaan edelläkävijä.
Ja jokaiseen iltaanhan kuuluu myös perinteeksi muodostuneet paniikkitilanteet. Kello näyttää reippaasti päälle 20.30 ja Ramon päättää lähteä mukaan. Asiat piti laittaa tärkeysjärjestykseen: 1.Kalja ja 2. Ihmiset
Niinpä haettiin apsilta viime hetkillä kaljat, kopataan Teemu ja Ramonaadi mukaan ja eiq menox, sano antti lenox. Jos ihmiset osaa vähänki laskee, huomaatte, et meitä oli autossa yht. 6. Tsaari ottaa tietysti etupenkin ja me muut survotaan jo suurin piirtein munat kankkujen väliin, et mahtuis olemaan. Sitten tulee ilmotusluontosta asiaa ja käsky käy: Röökiä pitäis jolleki vieraalle saada. Mä lähen sitte hiipparoimaan Jalasjärven pelottavan apsin tiskiä kohti:

Mä: "Joo, tota, yks normi sininen smartti."
Nero: "Anteex? Siis pitkä?"
Mä: ".... Ööh, siis normi.."
Nero: Siis normisiideri?"
Mä: "WTF? Normi sininen smartti, kiitos."
Nero: Ahaa, mä kuulin jotain ihan muuta :D:D:D:D"

Päätin vielä käydä kusella, vaikka matkaa ei paljoo ollukaa. Apsin vessaan siis ja kusilaarille. Kattelin siinä sitte, et ei täällä oo ketään muita ja päästin oikee kuuluvan fartin, tottakai ovi käy ja äijä lähtee hymyillen pois. Ei cod-spotti voi aina toimii. Psiitteri :(
Päästiin turvallisesti perille. Perusmelalla alkaa: Istutaan sohvalla kusi sukassa ja potkitaan jotain saatanan ilmapalloo. Alkoholin pääsy koneistoon aiheuttaa tietysti sosiaallisten taitojen kasvamisen monella potenssilla. Päätettiin Teemun kans mennä trampoliinille. Aivan uskomattoman fiksuu jossain kolmensadan promillen humalas. Mut hyvin lähti. Paremmin ku selvinpäin.
Mun ja Sallan kemiat ei oikee kohtaa. Joka kerta ku nähään, tapahtuu jotain. Tällä kertaa istuin tsaarin sylis ja Salla käskee mut pois. Mut tämä poika ei väistä! Ja turpiinhan sieltä tuli. <3
Musta aukko-teoria hakee aina vaan vankempaa jalansijaa. Tällä kertaa se tapahtu ihmisille. Yht'äkkii kaikki hävis. Istuin about yksin keittiös kaljapullo ainoona kaverina.
Ihmiset rupee pikku hiljaa palaamaan muista universumeista. Päätetään lähtee kotiin.
Yhdessätuumin demokraattisesti Henkka päättää, et mennään syömään pelottavalle Jalasjärven apsille. Ja mehän mennään. Tilataan safkat ja mennään istumaan pöytään. Kännissä läppä tahtoo olla kovaäänistä ja nauru herkässä niin eiköhän sieltä sitte tuu joku wannabe-poliisi (aka vartija) uhoomaan. Muiden ruuat tulee, mun ei. Kyselen sitte hetken päästä täysin asiallisesti, et mikä vittu täs kestää, saatanan munapäämulkku ruusunnuppu. Nää rupee ruihnaamaan jotain vitun kuittia mikä varmasti löytyy heti ykkösen jälkeen taskusta. Loppujen lopuks oikeus häviää ja dikki saa ruokaa eikä kuole :<
Rupesin siinä syödessä kattoo et taas kaikki hävinny johonki ja karmee helvetti keskellä apsii: Ramon ja sen uhkeat body guardit haastaa jotain jalasjärveläistä (?) äijää siellä. Painutaan ulkopuolelle, mä yritän rauhottaa tätä pikkukovista. Kiitokseks kävi huitomaan ja ranskikset maahan :<
Pihaan ilmestyy toinen vartija ja sit vaa pikapikaa pois. Mutta hauskaa oli ja voiq olis saanu tapellaki vielä niin matka olis ollu perfecto, por favor!
Ei enää siin vaihees ollu mitään tietoo minkä Esson/apsin/jetin/24 pihas oltiin ja Teemulle tulee vähän huono olo. Ulos vaan autosta ja laatta lentää oikein kauniisti. "Kemut on ohi!"
Kylmä totuus pahaavoivalta mieheltä aronkeitaan kekkerimestan ytimessä kello 3. Teemu Hietikko: Pöh, se on totta!1 (c) Ramöön
Pääsin elossa kotiin ja jatkoin vielä vihteellä jonkun aikaa systerin kavereiden kans :D:D
Joskus kyllä uudestaan, BU! Dikki kuittaa.

Ota kädellä!Perjantai 22.09.2006 17:46

Ei nää yhet mulkut osaa arvostaa laatua, ku "pitää laittaa joka päivä merkintää tai erotaa sun faniyhteisöstä!!1"
Laitetaan sitte. Oltiin täällä vetämäs uppamäsää tmist0n, MikkoMallikkaan ja Punkkiksen kans. Rämöön, Tero ja Hörvyli kävi piipahtamas. Aiva uskomatonta settii, ruvetaan taas jauhamaan jostain saatanan maailmankaikkeudesta, mitä on avaruuden ulkopuolella ymym. :(
Pelattiin vähäc korttii ja tmist0 vei potin, miljardi kaljaa.
Ylppärit menee aiva mahtavasti, äikästä varmaa C, hissan koe ja et:n ylppärit samana päivänä, ei riitä päivät kaikille kokeille. Ens jakso aiva anaalista, joku 3-4 kurssii, hypäreitä joka paikas. Kaikki menee ny kyllä aiva vituiksi. Siinä teille päikkäriä, mukavuudenhaluset pikku torakanrunkkaajakakkoset!
Mut, oikeesti rakastan teitä, oikeesti <3<3
Huomenna on sentää äikän ylppärit, niin lämmitellään pikkasen...
En oo tosiaa vähään aikaan kirjottanu, ku ollu niin vittuuuuu-viikko takana. Viikonloppuun lähettiin meiningillä "destination skyline". Tmist0 keksii idean mahtavan: maakuntakierroksen. Lähetään Jallujärvelle kattoo pippii ja sen kakkosta. Hauskaaki oli: Tmist0
Melassa mukana meiän kahen mestarin lisäks urheilija-Teemu, joka komistuu päivä päivältä, Rämöön ja turvapuolen Henkka. Aiva ihme setti menos koko ajan... Mun kassit rusennetaa ja siitä hyvästä saadaan tmist0n kans kaljat housuille. Teemun polvi otti lämää. Ramonilla varmasti oli hauskaa :P:P:P
Oli kyllä liian kaunista näiden hemaisevien naisten laulu: Olin partsilla röökillä ja rupes kuulostaa oikeesti aivan siltä q sikaa tapettais. Siihen sitte tuli joku vieras mies kans, sulki partsin oven ja totes: "Ei vittu, kuuluu läpi stna!"
Ei kai perjantailta mitään muuta sit käteen jääny, Henkalle yöks ja happea vetämään lauantaita varten. Aamulla koin jotain sellasta mitä en haluu edes pahimmalle vihamiehelleni: Tmist0n darrafartti + paskan jälkilöylyt. Siis hyhhyh.. Ei kiva :<
Kotiin ja megapohjat (2 kaljaa of cooz). Määränpäänä Jutta. Siellä vedeltii mandista ja oltii aiva duidui, pelattii korttii ja miehistä tuli niin perkeleen rikkaita. Paljon tanssia ja uskomaton cover Modern Talkingin You’re My Heart, Your’re My Soulista. Nimiä en kansallisen turvallisuuden nimissä mainitse. Kuin jumalan itsensä käskemänä Kimmo ilmestyy pihaan ja yht'äkkii huomaan olevani kotiovella. Aivan mahtavaa! Saakeli ku ei piha meinannu riittää, heiluin ympäri korvenkylää ja kaakatin. Pääsin mamin suosiollisella avustuksella sisälle asti ja dialogi:

Äiti: "Voi vitun mulkku! Luulin, et jäät Jutalle yöks. Nyt nuq"
Dik: "Jjjjjeppp! BU!"
Äiti: "Soot kännis."
Dik: "Valehtelet omalle enolles, Hulkille!" (eräät tajuu eiliseltä tän.)
Äiti: "Mitä vittua sä selität? Nyt ne kaljat jääkaapiin ja rauhottumaan."
Dik: "Nein, pennut jäätyy niin kylmäs hei daah. Hyysnyy, pois, älä koske!"

Ja sit juoksin (tai paremminki konttasin) omaan kämppään ja nukahdin pullot kauniisti kainalos. <3

BaarikärpänenLauantai 09.09.2006 22:57

Oujeah, 18 v. Oon aika iso poju jo!
Olipahan taas baarireissu eilen. Päätettiin, notta mennään Kaskisiin, ku Hakkeri ja Breezeri oli niin avuttomia, ettei kyytiä osannu Teuvalle hommata :<
Mukaan sitte tmist0 ja Tomppaiseni. Runkku-Kunkku kutsu. Kaikkihan tais huomata, et eilen oli pieni BLOSIS ja vesisade päällä niin mami sitten ehdottaa, et ottaisin jonku takin mukaan, etten jäädy. Enhän mä mitään sellasia, kun sisällähän me koko ajan oltais. Jep, niin varmaan: Päästään Kunkun pihaan ja pohjajuotavia on vielä niin perkeleesti, et siellähän me sitte vesisateessa seistään joku puol tuntii, ai että ku teki mukavaa. Siinä sitte pyydystettii lasin pohjaa jatkuvasti ja Tompan kanssa juteltiin Turtlesista ja Captain Planetista. Sit onki mustaa... Kuulema kuperkeikalla ulos Kunkusta ja kun vauhtiin päästiin, niin rappusetki siinä samalla. On kyllä vähäsen kipeet paikat :)
Olipas outoo herätä Tompan vierestä tmist0:n saunamökistä. Sielläkin onnistuin kuulema tyrimään itteni eka about sängyn alle jostain kääpiönkokosesta kolosta ja hajotin jonku lasin sieltä. Mutta ei siinä mitään, tänään uusix o//

Pohjalta huipulle <3Torstai 07.09.2006 17:15

Kun on hyvä olla, kannattaa vaan pitää se turpa kiinni... Menin eilen lipsauttaan mamille, et taitaa pusutauti lymyillä jossain päin roppaa. Noh sehän ottaa karmeet paniikkikohtaukset, diapamit, buranat jne. ja lähtee heittää mua Jurvan terkkariin. Siellä sit sanotaan, et ainaki angiina, pahimmas tapaukses pusutauti. Hämärintä on se, notta mistähän mä senki oon saanu? :O
Tuli aika kylmä kuitti sitte takasintulomatkalla: "Ootteko suunnitellu ylihuomenna jotain baarireissua? Hahah, taitaa jäädä väliin :D:D:D"
Mut tänää tuli puhelu rakkaalta naapurilta Matildalta ja se kerto, et antibiootteja saa vetää viinan kans sekasin eli tänään+huomenna+ylihuomenna+ylihuomisen huomenna pileet o//
Kiitos!

KuntokoeSunnuntai 03.09.2006 21:12

Ei helvetti mikä loppuviikko ollu.. 4 päivän putki alla ja jos tänään vielä ottais, niin saatais mukava ennätys pohjalle. Perjantaina koojoelle kattoo pedron peliä ja riipaistiin mäsän alkua. Eilen jatkettiin sitten siitä, mihin ollaan keskiviikosta asti jääty. Ensin Automaattivitunpistoolille vetää pohjat (1,5 kaljaa) ja JuhaSaksan, mäpskin, breezerin, teemiston, timin och släkin kans koojoelle (taas kerran) syömään paljon erilaisia eliöitä. Nähtiin hakkeri ja rintalan henkka. Tulipas ego olo, kun mentiin hakkerin kans kuselle ja jotkut tyttelit sitte huus "muih ja hih, ollaan kateltu teitä jonku aikaa..." Nopeet katsteenvaihdokset hakkerin kans ja karkuun. Nää yhet mulkut päättää sit lähtee baariin ja osa lähetään psykoosin saattelemina kasinon pihaan. Siellä istuskellaan laggyn, reviksen ja muiden ihan uuksien kans varmaan tunti pari. Nooraki vääns mut aidan yli ojaan. Selkä aiva naarmuilla, kiits <3
Tavattiin Heiqri jr. Soli saanu raksin käteen, vetäny jonku levyiks. (niin varmaa, kerran litsarilla naamaan for real) Mut tuli meiän kyydillä kotiin. Jeejee, 5 päivää ja Sakke + kuperkeikka on todellista
Descartes: muih
Descartes: mitäjätkä?
Herra tohtori 24: moi vaan, mitäs mies?
Descartes: eip mit ihmeellistä, mitäs rohtori?
Herra tohtori 24: mitäs tässä, ei mitään kummallista, runkkailen
Descartes: :<
Descartes: n1
Descartes: mites tollanen viriili nuori tohori runkkailee tähän aikaan? :o
Herra tohtori 24: Kuvitellaanko, että oltais vaikka sun luona?
Descartes: tohtori melkeen jopa (L)
Descartes: no sopii mulle :D
Herra tohtori 24: Noniin, onpas tää sun asunto viihtyisä
Descartes: Eikös mitäs tehtäis?
Herra tohtori 24: Oisko sulla jotain juotavaa?
Descartes: otaks punkkuu tai valkkarii?
Herra tohtori 24: Mä voin ottaa vaikka tota valkkaria
Descartes: mitäs sitten kun ollaan juotu valkkarit pohjalle? :P
Herra tohtori 24: Mennään vaikka tonne olohuoneeseen sitten
Descartes: noh, mitäs tohtorilla on sitten mielessä?
Herra tohtori 24: Eiköhän me jotain kivaa keksittäis
Descartes: kerro mulle, oon kokematon
Descartes: kädet tärisee, kerran oon makkaraa kokeillu
Herra tohtori 24: niin minäkin, tää on mullekin eka kerta miehen kanssa
Descartes: haluuks jyystellä mua? :o
Herra tohtori 24: Istun hiukan jännittyneenä sohvallasi
Descartes: mulla on jännittyny...
Descartes otat härkää sarvista: nyt lähtee stna!
Herra tohtori 24: Mitäs sä kattelet
Descartes: haluaksä sitä v*** persettä vai et?
Herra tohtori 24: Mitä sä nyt raivoot
Descartes: Vittuku kakkonen on jo ihan kovana
Descartes: PANETTAA v**** SAATANAN PERKELEE TAJUAKSÄ
Descartes: <3
Herra tohtori 24: joo, tajuan mä, ota ihan rauhallisesti, riisun housusi, sssh
Descartes: mitäs sieltä löytyy?
Descartes: siellä on 35 cm juntta perkele
Herra tohtori 24: oooooh, sun jäykkä muna, uuuuh
Descartes: tykkääks?
Descartes: mitäs me tälle ongelmalle tehdään?
Herra tohtori 24: joo
Herra tohtori 24: Yritän riisua housujani, äh, tää vetsjari on jumissa, auta
Descartes: noh voi höpönassu... mähän tulen ja vedän juustohöylällä sun housut halki, poikki ja pinoon... kattelen siinä sitten suonekasta katkarapueliötä
Herra tohtori 24: Mitäs tykkäät mun munasta?
Descartes: melko makoisa
Descartes: onkos mun karvaiset ja pienet nännit kiihotusta aiheuttavia?
Herra tohtori 24: aaaaaaaah, mulla jäykistyy, mentäskö makuuhuoneen puolelle
Descartes: asia kunnossa. kanna mut sinne, prinssini
Herra tohtori 24: suutelen sua hellästi, nappaan sut syliin ja kannan sut
Descartes: ripuloin sun sylistä syvälle sänkyyn ja kakkonen odottaa <3
Herra tohtori 24: Lasken sut hellästi sängylle, aaah, tuu mun päälle
Descartes: tuu sä mun päälle, kuuma kiimainen siitosorini
Herra tohtori 24: aaah, sulla on ihanan iso muna, hieron sun kalua, hyväilen pyllyäs
Descartes: suutele mun suklaista kakosta
Herra tohtori 24: ok, mmmmmmmmmh, aaaaah, maistut hyvälle
Descartes: ookoo
Descartes: jos sä ny sit niin sanot.
Descartes: mut mitäs jos mä vetäisin trimmerillä sun pallikarvat ihan uuteen uskoon?
Herra tohtori 24: sattuuko se?
Descartes: yhtä paljon kun antilooppien alle jääminen
Herra tohtori 24: ok

Pikkulauantai stna...Torstai 31.08.2006 19:15

Joo vietettiin eilen teemiston kaa illan istujaisia. Kävästiin kattomas, ku tepan jätkät pöynäs kaikki ja siitä sitte ohrapirtelöä poskeen. Ainaki 3 kaljaa vedettiin yhteensä. Oli kyllä taas oikee graalin malja-puheet: "Ota ihan vähän kerralla. Huomaat sä? Ei maistu yhtää alkoholi!!!1" Puolet illasta meni kuunnellen Stone Sourin Through Glassia ja toinen puoli tapellen Fleimssistä: Mikä nyt onkaan se paras levy, mihin suuntaan jööttebori-soundi on menossa jne... Kyllä se 5 promillen humalassa oli rakentavaa keskustelua: "Vittu Claymanista eteenpäin kaikki on rautasta tavaraa mut nää kaks viimestä on ihan liian kaupallista ja se original-underground-inflames-soundi on hävinny johonki!" "Ja vitut, kyllä ne ekat on niin parhaita.. Ai miks? No koska mä sanon ja mä en oo koskaa vääräs..." Ja sitä rataa. Ja nyt molemmat kuittas hyvän illan varmimman merkin: Laatta2win <3
Mentiin nuq joskus 4 aikaan ja heräsin siinä aamulla aiva saakelin sekavana... Kouluunhan sitä oli pakko mennä ja ekalla tunnilla oli varmaan 3 promillee vielä veres. Sit tuli laskut ja hissan tunti meni mukavasti silmiä lepuuttaen.
Ollaan tsaarin kans liian taitavia. Päästiin ekoina lähtee liksan tunnilta ja ollaan viimesiä pukkarissa :>

:DTiistai 29.08.2006 22:40

Ihqboxin menkat taitaa olla ohi ja nyt kerätään uutta norsua taas <3

Ja muutama ote Bullomaksen keskustelusta (älä mossahda, tarviin laadukasta matskuu, et mun faniyhteisö pysyy elossa):

Tuomas <3 Dikki & Katti sanoo:

- nonni on se teuvan sonni niin musta että
- in flamessii vaan
- oot sä niin saatana
- tuu tänne raiskaa mut... uhraa mut lampaille.. ens vkl?


- näin unta, että asuttiin munkkivuoressa
- johtu varmaan siitä, että kati nukku tissit paljaana


- mitä vittua tää o
- otin puolikkaan kurkun palasen äsken käteen... about sen kokosen mikä työnnettiin sun sulkijalihakseen kesäl... ehdin haukata siitä kerran, kaks... sit se katos madonreikään
- ei löydy mistään
- ehkä kati on jättäny mr. sauvan himaan tj... muuta selitystä en keksi
Nyt on itketty liikaa, et "mix sulta dik ei tuu enää päikkärimerkintöjä??!?!?!1 Koht eroon sun faniyhteistöstä, vitun mulkku!"
Öhöm, joo, tuota.. Timi fanittaa lukioo taas ehkä pikkasen liikaa, mun äikäntunnit menee joko sanakirjaa tai runokokoelmii lukiessa. Löysin sieltä niin helmen, ettei mitää rajaa, mut unohdin kirjottaa sen muistiin.
Kyllä Mettälä osaa olla niin jäämies. Tänään olis pitäny olla tehtynä ylppärivihko ja mähän en kovana jätkänä sellasia tee. Tunti sitten alko ja Mikko avaa: "Ketkä ei oo tehny tätä?" Mä nostan ainoona käden ja Mikko vaan viilesti: "Ulos. Ei täällä tuollaisia tarvita." Sit muutki rupes innostumaan ja varmaan puolet luokasta lähti mutta kai Mikko huomenna muutaman välkän napsasee enkun loputtomaan universumiin.
En taas tänää hirveesti ajatellu. Nukuin päikkäreitä ja kärpänen laskeutu jonneki päin naamatauluu. Ihan unissaan sitten menin ja läväytin nenänpäähän... Kärpänen elää vielä mut mun nenä ei :(
Nyt jatkamaan kolmatta kotimaista ->

EDIT:

Elikäs se runo menee aikuisten oikeesti näin:

Olit ennen
vanhapoika villi.
Se päättyi siihen,
kun koukistui kutsuvasti
eräs pikkurilli.