Olen siis hypännyt koko viikonlopun melkein yhtä ahkerasti kuin kesän kovimpana juoksuaikana. Perjantaina kävin vanhojen tuttavuuksien ja joidenkin uusien kanssa Be-bobissa. Paljon olen kuullut kerrottavan kyseisen paikan paskuudesta ja mahtavuudesta, enkä pettynyt. Seinät olivat hetkittäin hurmaavat, mutta Elvikset ainoastaan häiritsevät. Ihmiset olivat niin epämiellyttäviä, että olin tyytyväinen nykyisestä ystävästäni -huolimatta hänen humalaisesta olemuksestaan-, joka tehokkaasti blokkasi kaikki tarjokkaat. Rahaa ei mennyt juuri yhtään samaisesta ystävästä ja hänen ystävästään johtuen. Mutta aamulla väsytti ja oli krapulaista mennä töihin.
Neljänneksi viimeinen työvuoro oli pitkä, mutta onnistuin hetkittäin pääsemään jonkinlaiseen nostalgiaeuforiaan, joka oli sinänsä erittäin hämmentävää. Ihan niinkuin minä nyt välittäisin koko paikasta yhtään mitään. No välitänhän. Paljon mahtuu ihmisiä, pikkujouluja, henkilöstösyöminkejä, tupareita, bileitä, nonkkaria, heviä, pahvia, pulloja ja asiakkaita piirua vaille kahteen vuoteen. Väsymys uhkasi kotona, mutta upouusi kämppis toi brutaalisti ensimmäisenä iltanaan kavereita kotiin etkoille, joten oli lähdettävä karkuun. Sputnik oil juuri sellainen kuin se on ollut kesästä lähtien. Ainoa vika oli lauantaissa. Kotiin ei tarvinnut kävellä. Kerrankin. Ihastuttavaa.
Sunnuntaina heräsin aikaisin, ja luin sunnuntaihesaria ja söin aamupalaa pitkään ja hartaasti. Kävin kaupungissa ihmettelemässä lapsien ja teinien tanssiesityksiä ja hyvästelemässä mukavan ihmisen. Myöhästyin toisesta neljänneksi viimeisestä työvuorosta viisi minuuttia, mutta kukaan ei huomannut. Kotona yritin istua ja hengittää, mutta se oli vaikeaa. Soitin äidille, ja äiti oli muuttamassa lasten nukkumajärjestystä totaalisesti. Puhuin hänet pois siitä ilmoittamalla, että en todellakaan aio taantua takaisin murkkuikäiseksi, ja muuttaa kotiin asumaan loppuiäkseni, ja että se pieni komero, jossa olen asunut tähänkin asti, riittää vallan hyvin niiksi viikoiksi, jotka vietän kotona ennen lopullista maisemanvaihdosta. Puhelun jälkeen olin vieläkin hermostunut. En pystynyt olemaan paikallani sen enempää kuin olen tänäänkään pystynyt. Päässä sinkoilevat vieläkin graduajatukset kuin amputoitua jalkaa vaivaava haamusärky. Eihän sitä nyt vain voi lopettaa sillä tavalla. Kämppis vei onneksi juoksemaan, mistä seurasi välitöntä onnellisuutta, koska A) jalka kesti juoksemista, vaikkakin tuntui jotenkin hassusti, mutta ei sattunut, B) juoksukuntoni ei ollut laskenut ihan hirvittävästi, C) sain oksentaa kaikki ahdistukset kämppikselle, joka ei nuku ja D) ulkona on niiiiiiiiin mukava reippailla välillä. NIIIIIN!!!! MENKÄÄ IHMISET ULOS!!!!!
Tänään menin tekemään kolmannen neljänneksi viimeisen työvuoron. 5:20 ei tuntunut kovin pahalta, koska sammahdin eilen viikonlopun univelkojen vuoksi yhdeltätoista. Tein töitä kovasti, ja sain aikaan hirvittävästi, vaikka välillä oli pysähdyttävä miettimään, että miksi ihmeessä, kun kerta lähtö häämöttää jo. No ei sen väliä. On heiluttava, jos huvittaa. Töiden jälkeen oli viimeinen kontaktiopetustuokio Tampereen yliopistossa. Ihmiset olivat saaneet paljon aikaan. Proffessorisetä puhui minusta, kuin olisin jo tehnyt graduni valmiiksi. Eikö siis minun kuuluisikaan tehdä vielä korjauksia ainakin parin päivän verran ennen LOPULLISTA palauttamista. Niitähän tehdään. Mitä ihmettä? Eihän tässä nyt vielä ollenkaan valmiita olla! Proffessorisetä ei sanonut mitään korjauksista. "Anuhan on ihan valmis." Hämmentävää. *vääntelee käsiään* Kai minä nyt saan ne kommentit jossain vaiheessa? Kai minun nyt täytyy ainakin jotain viittauksia hioa? No ihan hyvä vaan, jos ei ole korjattavaa. Ei minulla olisi aikaakaan. Torstai on ainut vapaapäivä, ja silloin on mentävä laitoksen pikkujouluihin.
Isi oli hommannut muuttoauton. :) Nyt olisi vaan matkustettava 600km pohjoiseen, ajettava 600km pakettiautolla tänne, pakattava kaikki maallinen omaisuutensa ja ajettava 600km kotiin. Muuttoilmoitus on jo tehty. Etelänmatka peruuntui. Rahat säästyi. Vaihto! Siitä voi vielä huolehtia ja stressata. \o/
Mailasin huolettomalla nettilomakkeella hermostuneen kysymyksen vaihdon tilanteesta. Lieneekö mennyt edes perille. Mitä todennäköisemmin koko huolellisesti muotoiltu tiedustelu harhailee eetterissä loputtomiin, ja minä hautaudun napapiirin sydäntalveen. Se siitä sitte. Janin graduahdistus näyttää tarttuneen. Kyllä kaikki järjestyy.
Siiispä: lähden hyvästelemään entisen kämppiksen ja kissan. Ja on luultavasti juotava ja käytävä kaupungilla katselemassa toisen heilumista ja ahdistelua. Mitäpä sitä ei tekisi ihmisten puolesta.