Katon yöllä taas taivaalle kaikkee mahollist miettien,
tunteit, murheit, aika ohi vierien.
Tiedän katsovani samaa tähtee kanssa miljoonien,
tiedän valuttavani kyyneleen kanssa monien.
Tiimalasist aika loppuu ennen ku sitä huomaakaa,
ei voi hukata elämää, ei lisää hiekkaa saa.
Älä askeliis hidasta, aika siivil lentää,
pelkoo et tunne enää ku saat ne siivet selkää.
Sä lennät koko ajan kohti omaa aurinkoos,
joka lopult säteil lämmitää ja ei siit kaikkoo.
Jokasella valo oma kaukan lopus oottaa,
eli vielä kerran saat sen kipinäs sisälläs loistaa.
Älä vastatuuleen kulje, anna tuulen viedä mukanaa,
nää siivet sut kuljettaa hartaimpaa toiveesees aikanaa.
Hautaa asti seuraa kaikki mitä valitsin,
nyt toivon vaa et ajan siivet saisin takaisin.
