IRC-Galleria

bb_waters

bb_waters

Blues ain't dead

aamun uutinen, osa 34Keskiviikko 16.07.2008 09:52

Oluen hintaan jo toinen korotuskierros

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/07/13206&ext=rss

Jo kuukausia sitten povatut korotukset panimotuotteiden hintoihin näyttävät käyvän pikkuhiljaa toteen.

Kasvavien raaka-ainekustannusten kanssa painiskelevat panimot sanovat, että paineita hinnannostoon on edelleen, vaikka oluen hintaa korotettiin kertaalleen jo alkuvuodesta.

- Maltaan hinta on kaksinkertaistunut ja humalan hinta kymmenkertaistunut vuodesta 2006, kertoo Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.

Nyt nousupaineita aiheuttavat humalan ja maltaan lisäksi etenkin öljyn ja energian kallistuminen.

Öljyn hinta vaikuttaa niin muovipullojen valmistuskustannuksiin kuin jakelukustannuksiinkin. Lisäksi yleiskorotukset nostavat palkkakustannuksia, ja tehdastuotanto on kalliimpaa energian hinnannousun myötä.

- Alkuvuonna oluen hintaa nostettiin kymmenen prosenttia, mutta esimerkiksi maltaan, energian ja dieselin kallistuminen vaikuttaa meihin enemmän kuin tuo 10 prosenttia, kuvailee Hartwallin tuotanto- ja toimitusketjun johtaja Timo Seppä hinnankorotuspaineita.

- Syksyn hinnat on jo sovittu, mutta vuodenvaihteessa tilannetta tarkastellaan uudelleen, sanoo puolestaan Sinebrychoffin toimitusjohtaja Pekka Tiainen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.