IRC-Galleria

Tuli sitten käytyä vetikassa ja jouduin jättämään ystäväni sinne. En tahtonut sen enää kärsivän.
Niin tyhjä ja musertava olo, kun tulet töistä kotiin ja vastassasi ei olekkaan tuota uskollista häntänsä heiluttajaa... Olo on kuin petturilla, selkäänpuukottajalla ja murhaajalla! Toinen kissoistanikin suree. Topi kuului mun nuoruuteen ja se oli aina iloinen ja touhukas. Niin luonnotonta on ettei se enää täällä ole. 12 ½- vuotta kesti ihanaa yhteiseloamme. Alitajunnassa pyörii kokoajan automaatio siitä että kohta lähdetään kävelylle... MILLE KÄVELYLLE? KETKÄ ME?
Ja niinkuin välillä sitä manattiin että taas ton kaa ulos... Nyt vaihtaisin mitä vain yhteen pieneen lenkkiin...