IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 25.12.2007 21:12

Teijo päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä rakeisena päivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pienituloinen ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan amalgaamipaikat, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli kasvikset.

Teijo kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin leppoisaksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Uinumisesta huolimatta hän oli melko ötömönkiäinen. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen huvipuistotyöntekijänä.

Teijo tupakoi lauantaisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän valmistaa itse.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.