Kun aamuisen ruohon tuoksu on kadonnut iholta
ja sinun kevyet hengityksen äänet niskasta
minä olen sitä kosteaa hiekkaa jota jää jäljelle laskuvedestä
Sinä piirsit minuun jälkiä unelmista kaukana pilvien rajassa
piirsit äärettömyyden symboleja ja ruiskaunokkeja
Enkä minä voinut muuta kuin vuodattaa suolavettä iholle
kun etelätuuli käänsi sinut minua vastaan
kadottaen sinusta kaiken sen mitä minä luulin sinusta tietäväni
Ja nyt minä odotan nousuvettä pyyhkimään
nuo typerät kukkaset ja kaiken sinusta
en minä sinua koskaan tuntenutkaan