IRC-Galleria

alkusanat: joo, tota mul ei sit oo täs koneella, mun läppärillä, suomenkielentarkistusta, ku en saa sitä millään ladattuun tähän, prkle, ni älkää alkako pistää hullua valitusta, oppikaa soveltamaan... ai niin, ja vaikutteita on otettu parista henkilöstä, jos tunnistaa itsensä, niin hyvä :D ei ku ai nii, eihän se oo tässä, tässä on vaan yks sivu XDXDXD. Anna saa lukee sitten tähän asti tuotetun tekstin sitten tiistaina, loput sitten kun jaksan lähettää sen sähkärillä, tai printtaan sen....

kiitos, nauttikaa...

PS: jos joku muistanee sitä mun yhtä printtiä, "lävistäjä, tatuoija ja parturi", ja tietää missä se on, tai tietää että se on hänellä, ni voisinkos saada sen takas, se on ainoa kaltaisensa, "antiikkia" ja sitä ei oo tiedostomuodossakaan enää..... :,(







Metalli kasvot.

Oli yö. Pienen hylätyn kaupungin länsi-puoleisella reunalla, satama-alueen katveessa, oli tehdas. Tehdas oli erittäin vanha, kuten oli myös sitä ympäröivä kaupunki. Luonto oli vallannut kaupungin maan takaisin itselleen, mutta tehdas oli vain osin kasvillisuuden peitossa. Ennen siellä tuotettiin valurautaesineitä, moottorin osia ja sen semmoista. Nykyään se on hiljainen jätti, rottien valtakunta, ikuisesti kirottu ruostumaan olemattomiin. Mutta pari päivää sitten, tehdas, joka muuten vilisi täynnä rottia ja muita ihmiskunnan vierellä menestyviä elämän muotoja, oli tullut ertyisen hiljaiseksi. Tehtaan sisältä ei kuulunut ääniä. Ainkakaan ulos asti. Jos joku nyt olisi lähestynyt tehtaan avointa hallin aulaporttia, olisi hän kuullut hiljaista surinaa, niinkuin kellon rattaiden tikitystä. Kuin ruosteen kuiskausta, hiljaista, tasaista, rapinaa ja surinaa.
Tehtaassa oli pimeää, mutta kuu valaisi sisältä niissä kohti, joissa kattopelti oli talvien lumien alla vihdoin jo pettänyt. Yhdessä valokeilassa, tehtaan nurkassa, oli pöytä, ja pöydän ääressä näytti olevan joku, kovassa työssä äänestä päätellen. Hahmo ei puhunut sanaakaan. Se työsti jotain mikä näytti mekaaniselta kädeltä. Siis jos joku olisi nähnyt sen. Tosin, se työsti sitä vain toisella kädellä, oikean puoleisella, sillä vasen hartia oli valokeilan ulkopuolella. Jos joku olisi sen hahmon siinä nähnyt, olisi hän sanonut hahmon ”hohtavan valossa”. Hahmo vain jatkoi työtään, kunnes vihdoin, se sai käden valmiiksi. Sitten se siirsi valmista kättä pöydän reunalle. Pimeydestä ulottui esiin toinen käsi, tai siis käden tynkä, johon tämä hahmo kiinnitti keinotekoisen käden. Valmista tuli.
Hahmo nousi pöydän äärestä ja astui ulos valosta, takaisin pimeyteen. Kuului metallisia askeleita, kuin joku olisi kävellyt kengitetyillä kavioilla pitkin tehtaan rappeutuvaa betoni lattiaa. Hallin toisessa päässä oli valokeila, jonka keskellä oli vanha höyryturbiini. Hahmo ilmestyi sen eteen. Se otti kiinni turbiinin tulipesän luukun umpeen ruostuneesta kahvasta. Saranat valittaen herätystään ikuisesta unesta, raskas ruosteinen ovi alkoi aueta. Luukun valitus kaikui tyhjän tehtaan sisällä, seiniä järisyttäen, laastia pudottaen ja nukkuvia puluja säikyttäen ja häätäen. Kun viimeisetkin tehtaassa yöpyneet linnut olivat kirjuen lähteneet ja höyhenet kaikki leijailleet lattiaan pölyn kera, oli luukku ammollaan. Hahmo kumartui tulipesän pimeyteen. Pari kertaa sen varjo heijastui välähtäen tehtaan tyhjille seinille. Sitten oli pesässä pysyvä valo, yhtä vahva kuin kynttilä, mutta kasvava silti.
Nyt jos joku olisi kulkenut vanhan satama alueen ohi, olisi hän haistanut savun, palaneen ruosteen ja öljyn ja muutaman käristetyn rotan hajun. Olisi se ollut tarpeeksi kääntämään hänen katseensa vanhaa tehdasta kohti, jonka ikkunoista nyt voi selvästi nähdä valoa, lepattavaa, leimuavaa valoa. Ja kauas kaikui alasimen kilinä, kun kylmä metalli ottaa vastaan kuuman. Seinillä varjot loivat hirviön, hakkaavan jättiläisen, jokainen isku välähtäen salaman lailla, kipinöivän kilahtaen. Hahmon silouetti tulipesän ammottaessa taustalla, hahmo hakaten vasarallaan hehkuvaa metallia alasimen päällä. Metalli oli hakattu pellin ohueksi, ja muistutti muodoltansa koko-kasvo naamaria. Kun se oli vihdoin viilennetty ja karkaistu vanhassa öljytynnyrissä, nosti hahmo sen ylös valoon ihaillakseen tämän luomaa työtä. Ja valo loi naamiolla karmivan hymyn seinälle. Rautaiset ihmiskasvot.