Mä vajoon. Mä nään ne jo, hopeiset hait, liukuvat hitaasti läpi hämärän, läpi kivien kuunsäteitten ja kuoleman.Vesi on siniharmaa ja liikumaton mun ympärillä. Ei kuulu mitään, ei näy. Ne liukuu hämärässä vedessä ja kuun säteet välähtelee niiden hopeisissa kyljissa. Niiden silmissä ei ole mitään ne on mustat ja kylmät. Ja vesi on pehmeä ja raskas mun ympärillä, se sitoo mut tänne sameaan vihreisiin surmiin. Ne on niin lähellä jo, niiden liikkeet pyyhkii kylmiä pyörteitä mun kasvoille...