IRC-Galleria

Koivu ja satakieli
Kasvoipa kerran suuren järven rannalla, paikassa, jota et varmaankaan tunne, nuori koivu aivan hiekkarannan tuntumassa. Oli kesä, ja nuori koivu oli kauneimmillaan, runsaat oksat täynnä vihreitä lehtiä. Koivun ympärille pienet lapset kerääntyivät vilvoittelemaan kuumana päivänä ja pikkulinnut lauloivat sen oksilla kauniisti. Kaikenkaikkiaan koivulla oli hyvä kasvaa tuossa kauniissa paikassa.
Nuori koivu oli ystävystynyt joidenkin lintujen kanssa, jotka asustivat sen oksilla. Tässä oli kaksi isoa närheä, muutama talitintti ja kolme käkeäkin. Lisäksi löytyi vielä yksi satakieli. Koivu rakasti jutustella näiden ystäviensä kanssa, sillä ne saivat sen nauramaan sydämensä pohjasta. Kaikkein eniten se kuitenkin rakasti kuunnella satakielen tarinoita vieraistamaista, joissa se oli käynyt ja ihmisistä, joita se oli tavannut. Myös satakieli kertoili mielellään tarinansa juuri koivulle kaikista olennoista, sillä nuori koivu kuunteli tämän tarinoita sydämellään, eläytyen jokaiseen niistä, toisin kuin esimerkiksi muut linnut, jotka koivun oksilla monesti lepäilivät ja joille se joskus kertoi retkistään. Mutta silloin, kun satakieli oli poissa, koivu murehti, ja se kuivui, sen lehdet lakastuivat, eivätkä muiden lintujen laulut jaksaneet kiinnostaa sitä. Muut eläimet seurasivat huolestuneina kun koivu vaipui horrokseen.
Satakieli, joka lenteli ympäri maailmaa, ajatteli jatkuvasti rakasta koivupuutaan, joka odotti sitä kotona, ja halusi kerrätä tälle mahdollisimman paljon hyvä tarinoita kerrottavaksi taas palatessaan. Se kiersi Kreikassa kuuntelemassa suurten filosofien väittelyitä, japanissa katselemassa samuraita ja austaliassa seuraamassa kenguruiden loikkimista. Koko tämän ajan sillä oli rakas koivunsa mielessä, ja se että voisi kertoa tälle mitä huimempia tarinoita ja saada tämän nauramaan. Kun se vihdoin palasi takaisin kotiin koivun luo, ja näki miten koivu oli kuihtunut, se suri sydämensä pohjasti. Satakieli aloitti laulun, joka kertoi kaikista maailman maista ja siitä kuinka se oli koivuaan kaivannut. Linnun jatkaessa kaikki lähistön eläimet kerääntyivät kuuntelemaan ja olivat näin todistamassa ihmettä, joka tuolloin tapahtui. Rakkaan satakielen alulun kuullessaan koivun runko alkoi hehkua ilosta, sen oksat suoristuivat ja lehdet puhkesivat vihreään loistoon uudelleen. Onnellisena se heilutti oksiaan tuulessa ja nauroi satakielen kertomuksille. Satakielikin lauloi kahta kovempaa huomatessaan, ettei ollutkaan menettänyt rakastaan. Kesän ne viettivät yhdessä, toinen kuunnellen ja toinen kertoen tarinoita.
Syksyn taas saapuessa satakieli suunnitteli lähtöä talven tieltä uusille retkille. Kummallekin tuli kuitenkin suuri suru siitä, etteivät ne näkisi toisiaan pitkään, pitkään aikaan. Koivu liikkumaan pystymättömänä suri myös sitä, ettei se voinut lentää linnun lailla satakielen mukana katsomaan kaikkia noita outoja maita, joista se oli rakkaalta laululinnultaan kuullut. Mutta hyvä metsänhaltia sattui kuulemaan niiden puhelevan onnettomina keskenään ja päätti, sillä omistihan hän hyvän sydämen, auttaa niitä ja muuttaa koivun myös linnuksi, jotta tämä pääsisi satakielen matkaan. Haltia lausui loitsun ja koivu muuttui, ei satakieleksi, vaan pääskyseksi, sillä se ei osannut laulaa. Nyt sekä satakieli että pääskyksi muuttunut koivu pystyivät lentämään halki maailman maitten ja ihmetellä niitä yhdessä.
ONNELLISTA SYKSYÄ KAIKILLE!! :)