IRC-Galleria

Siis tajusin just äsken, ihan silleen totaalisesti out of nowhere että itkin todella paljon enemmän sillon kun kuulin kaverin kuolemasta kun mitä itkin sillon ku kuulin mummon kuolemasta.

Molemmista on jo useempi vuosi ja nyt se tuli päähän ihan tuosta vaan. Onpa hurjaa...

Vaikka siis tiiän täysin mistä se tunteiden "kokoero" johtuu. Mummon kuolema oli odotettavissa, itseasiassa pari kuukautta ennen hautajaisia puhuin siskon kanssa puhelimessa kun se ilmotti että mummolla oli ollu sydänkohtaus ja se on teholla. Niin sillon puhelimessa sanoin siskolle että mulla on semmonen tunne, että parin kuukauden päästä vietetään hautajaisia ja näinhän siinä myös kävi.
Kerkesin käymään Nilsiässä moikkaamassa mummoa vielä kerran teholla ja pari viikkoa siitä niin mummo nukkui pois.
Muistan semmosen valokuvan, jossa mummon sängyllä istuu mummo, isä ja meijän sisko ja kaikilla on tosi väsyny ilme kasvoilla.

Kun taas sitten Ullan kuolema tuli täysin puun takaa. Parikymppinen perusterve tyttö. Muistan varmaan loppuelämäni sen puhelun ja tilanteen. En päässyt Ullan hautajaisiin mutta osallistuin kukkalaitteeseen ja muistokirjoitukseen.

Hassuja juttuja sitä tulee mieleen ihan yllättäen.

Pitikin laiskotella eilen. Tänään on muutenkii huono päivä nii ajatus siivoomisesta ei oikein lämmitä mieltä.

Pankki vei viimesetkii rahat tililtä, lääkärille ei voi mennä näyttämään näitä polvia, koska ei ole sitä rahaa enää.

Näin ikäviä unia poniinista ja kun puhuin siskon kanssa ponista niin kävi ilmi että sillä on asiat ok, mutta muilla tallin hevosilla on ollu vähä heikompi happi.
Varsalla, jonka elämän alku on muutenkii ollu vaikee on kaiken muun lisäks tyrä ja siskon miehen ravilupaus on ollu kipee viimesen vuoden ja viikonloppuna se oli meinannu kuolla eikä lääkärit osaa sanoo mitään. Melkein kaikki muut klinikat on kierretty paitsi Hyvinkää. Ehotin matkaa sinne, jos ne ei saa selville mikä ukkoa vaivaa niin sitten se joutaa jo monttuun.
Sisko kertoi myös kärsivänsä Niina-sairaudesta, sen hermo ei kestä oppilaita, jotka ei osaa mitään ja väittää vielä vastaankii.

Kuinka lievittää siskon stressiä... Jos vaikka voittasin lotossa ja luovuttasin osan voitoista siskolle, sitte veljelle ja porukoillekkii vielä. Täytynee siis voittaa muutama miljoona.

Mietiskelin tässä aikani ratoksi taas autoani. Tuota ihanaa keltaista menopeliä, joka mielellään kuluttaisi kaikki rahani.

Siihen tehtiin melko kattava remontti tuossa alle puoli vuotta sitten, noin 1000 eeroa upposi siihen silloin.
Nythän autossa olisi taas (edelleen) jotain pientä laitettavaa. Kuitenkin ehkä tärkeimmät olisi pakoputken vaihto/korjaus/kiinnitys koska se pörisee todella pahasti. Katsastuksesta kuitenkin meni läpi pari kuukautta sitten. Melko uusi vaiva siis.
Tuulilasi otti kiven kanssa yhteen tuossa kesällä joten nyt se halkeaa kauniisti. Uusi ikkuna siis hankittava ennenkuin kamalat pakkaset iskee ja ikkuna menee ihan kokonaan rikki.
Talvirenkaat ja vanteet. Renkaat ovat kovin vanhat, tai siis ne on ollu siinä autossa niin kauan ku se on mulla ollu. Eli kohta neljä vuotta. Kulutuspintaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta nastat ovat kovin kuluneet (melkein kaikki kuitenkin tallella) ja uskaltaisin arvella että kumiseoskin on pehmeimmät päivänsä nähnyt.
Myös vanteet ovat sen verran vanhat että kun vuosi sitten renkaanvaihtaja rikkoi kahden renkaan keskikupin, varaosia ei saa enää mistään. Pultit ja se vanteen keskireikä ovat nyt sitten säiden armoilla. Sain sentään hieman alennusta renkaiden vaihdosta kun asiasta hieman valitin.

Ostoslistalla on siis näin halvimmasta päästä pakoputki, tuulilasi, renkaat ja vanteet. Halpa keikka.

Joskus pohdin miten helppoa olisi jos ei tarvitsisi autoa mihinkään...

En oo ikinä kärsiny silmä- tai korvatulehuksista mutta nyt näyttää pahasti siltä että mulla on jonkii sortin silmätulehus. Ainakii vasen silmä kutiaa koko ajan ja alaluomi on pirun paksu ja sattuu kun räpsäyttää silmää.
Sehän on hienoa jos nyt silmä alkaa vaivata kun polven leikkaushaava on kiinni ja pääsisin viimein uimaan. Todella hienoa.

Sanon jotta perkele ja menen huomenna kai lääkäriin.

Polvi sanoo krunts, poks, kriks, jurskis. Niilo sanoo aijai, aijai, perkele AI!!!

Tervetuloa töihin...

Jos olet paarissa, kello on puoli neljä ja istut siellä pöydässä kavereiden kanssa juuri valomerkin jälkeen ja yksi niistä tytöistä (melko uusi tuttavuus) ottaa kädestä kiinni ja pitää siitä kiinni kunnes tahdot mennä vessaan ja se sanoo "enn mhinä irti phääshthä", kun tulet takaisin vessasta niin kyseinen henkilö tuijottaa lehmänsilmillään sekä kertoo kuinka hyvännäköinen olet. Useamman kerran.
Niin tietysti se on ihan mukavaa, varsinkin jos siitä kehittyy keskustelu jossa sinua ylistetään ja todetaan että "jos minä en olisi parisuhteessa ja etsisin..... blaa blaa... niin sitten kyllä.... blaa blaa..." Johon minä tosin vastasin "nii ei meillä silti olis mitään juttua, match made in hell, muistatkos, viimeks sanoit noin" :D

Niin siis kyllähän kaikki tuommonen on ihan mukavaa, en minä sillä. Mutta juttujen uskottavuus kärsii kun ylistävien ja tuijottelevien ihmisten juopumustaso alkaa lähennellä koomaa.
Vaan mukavaa oli. Oikein mukavaa. Eikä tällä kertaa ollu mitää aamuseiskaan kestäviä jatkoja. Tai jos oli, niin minä en ollu siellä vaan nukkumassa.
Ja kohta töihin. Kiitos hei.

Tämän uuden gallerian myötä päätin aktivoida tuon tuollaisen vieraslistan (vai mikä se oli) ihan vaan pelkästä mielenkiinnosta. Ja nyt minä ihmettelen suuresti että ketä nuo tyypit on, jotka käy minuu kahtelemassa? Täysin tuntemattomia henkilöitä... Pitäskö minun tuntee teijät jostain, häh?
Okei, muisti on huono mutta vaan uusien tyyppien nimien suhteen, muistan kyllä jokaikisen pärstän, johon oon joskus törmänny. Ihmisten fyysiset ominaisuudet jää kyllä mieleen, mutta ei nimet tai vaatteet...

Ja siis apuva, multa lähtee tukkaa. Tämä on karmivaa, minusta tulee vissiin kalju. Pää ei halua kasvattaa hiuksia ihan selvästikkää. Ja tukkaparturillekkii pitäs mennä tässä joskus lähiaikoina.

Olen kärsinyt oudoista himoista tässä lähiaikoina. Olen himoinnut mm. Kaurapuuroa, marjapuuroa, muffinsseja ja sämpylöitä.

Muffinsseja olen jo saanut, koska tein niitä itse.
Jouduin tekemään moisia itse koska en ole saanut vaimoketta mistään, mutta nyt sentään voin hurmata mahdollisen tulevan vaimokkeeni loistavilla muffinsseilla. ;)

Jos olisin tänään tajunnut ostaa hiivaa niin olisinpas tehnyt sitten niitä sämpylöitä, joita siis edelleen himoan.
Mutta koska en tajunnut kaupassa ollessani ostaa hiivaa niin uunissa on sitten muffinsseja.

Alan tässä ehkä pikkuhiljaa ymmärtämään miksi velikulta viihtyy keittiössä niin hyvin.

Mutta teen ehkä huomenna sitten niitä sämpylöitä mikäli sikäli jaksan taapertaa vaikka tuohon lähikauppaan hakemaan hiivaa.

Ja nyt menen syömään muffinsseja!

Huuli halkesi joten vaihdoin hetkellisesti renkaan tappiin...

Korvakorutkin alkoivat tympiä joten kaivelin vuosia sitten exältä saamani vauvavenytyskorun ja taiteilin sen korvaan. Ajattelin että koska se reikä on tehty lävistämällä paksuimmalla mahdollisella neulalla, niin kyllähän tämä koru siihen helposti menee. Eipä tullut mieleeni että parissa vuodessa se reikä olisi jotenkin kummasti pienentynyt tavallisen korviksen ympärillä... Hitaat aivot taas tänään, myönnän. No mutta pari minuuttia suostuttelua ja koru oli nätisti paikallaan.
Ja nyt sitä korvaa sitten kuumottaa hassusti. :)

Tässä on taas viimesen viikon ajan kuumotellu semmonen kielen halkasu-operaatio. Onneks ei oo rahaa eikä paikkaa minne mennä hankkimaan moinen. Eikä ehkä vielä rohkeuttakaa ihan riittävästi.
Tyydyn siis vaan katselemaan netissä muiden ihmisten kielien halkasua.

Joskus vielä... Joskus vielä.