IRC-Galleria

dance_macabre

dance_macabre

napin taakse ja sauna ottaan.

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 01.07.2006 15:36

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.06.2006 21:04



Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.

Missä asut: System Of A Down - Prison song
Kommenttia: vankilassa?

Kuvaile ensirakkauttasi: Lordi - Not the nicest guy
Kommenttia: ahaha :D

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi:Korn - Too late I´m dead
Kommenttia: öh :) kuollut?

Mikä on haasteesi: Eminem - Ass like that
Kommenttia: ???

Ketkä ovat ystäviäsi: Korn - Liar
Kommenttia:valehtelijat ilmeisesti :D playeri sekoilee

Mitä teit viime yönä: System Of A Down - Lost in hollywood
Kommenttia: eksyin hollywoodiin :D

Mikä on elämäsi tavoite: Grandevils - Dance with devils
Kommenttia: BILEET ;)

Miten haluat kuolla: Eminem - Like toy soldiers
Kommenttia: en .

Mitä sanot vanhemmillesi: System Of A Down - Fuck the system
Kommenttia: aivan :)

Missä vietät aikaasi: Korn - Hypocrites
Kommenttia:olen melko tyköpyhä :D

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: System Of A Down - Sad Statue
Kommenttia: ahaa :)

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi:Dj übel klaus -da da da ich lieb dich nicht du liebset mich nicht
Kommenttia: selvä :D

Mikä on selityksesi kaikelle:System Of A Down - DDevil
Kommenttia: KYLLÄ :D

Mitä ajattelet perjantaisin:Kummeli Jackpot - Antakaa määkin huudan...
Kommenttia: :´DDDD

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: System Of A Down - War
Kommenttia: kyllä

Mikä on lempivärisi:Lordi - Blood red sandman
Kommenttia: :)

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Timo Kotipelto- Lennä Nykäsen Matti
Kommenttia: :D

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: James Brown - I feel good
Kommenttia: totta kai

Kuvaile parasta ystävääsi: System Of A Down - She`s like heroin
Kommenttia: :DDD

Mitä on sänkysi alla:Lordi - Supermonstars
Kommenttia:kiva.

Mikä on ollut suurin saavutuksesi:Eminem - Puke
Kommenttia: yähk

Mihin menet häämatkalle: System Of A Down - Forest
Kommenttia: metsään . kivaa

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: System Of A Down - Violent Pornography
Kommenttia: väkivaltasta pornoa?

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Paradisio - Bailando
Kommenttia: bailaamassa?

Mitä sanoisit nyt parhaalle ystävällesi: Baroni - TeiniX
Kommenttia: en usko :D

Mikä on mottosi:System Of A Down - Dreaming
Kommenttia: ookkei

Mihin tämä kysely päättyy: System Of A Down - Soldier side
Kommenttia: jösses
- Vanhemmat »