Joskus sitä vain herää keskellä yötä, kun aurinko ei vielä kuvittelekaan nousevansa mutta kuutakaan ei enää näy makuuhuoneen ikkunasta, ja tajuaa, että mä en halua tätä elämää. En ole koskaan halunnutkaan. Sitä katsoo leveässä parisängyssä vieressään nukkuvaa naista, se on kaunis, kyllä, mutta se ei ole se, jonka kanssa mä haluan viettää loppuelämäni syöden samasta jääkaapista ja nukkuen samassa sängyssä ja harrastaen kolme kertaa viikossa säälittävää seksiä, joka on melkein millä tahansa mittapuulla hyvää mutta ei sun mittapuulla, sun mittapuulla se on sitä että sä… mä en tiedä. Jos mä olisin nainen, mä sanoisin että mä levitän sille jalkani, mutta mä en ole, joten mä en oikein voi sanoa, mitä tämä oikeasti on.
aamukahden inspiraatio ah niin omaperäiseen ficciin, niin omaperäiseen, et hävettää.