IRC-Galleria

"Mä voisin mennä tupakalle", mä mutisen ja nousen ylös. Kuutti tarttuu mun ranteeseeni, katsoo mua silmiin.
"Älä viitti mennä just nyt."
"Miksi ei?"
"Koska", se aloittaa, vetää mua lähemmäs ja mä kumarrun kiltisti käskystä. "Koska mä haluan suudella sua nyt, kun tuo katsoo, ja mä en halua pussailla tuhkakuppia."

Mun vatsassa kuplii. Kuutti haluaa suudella mua. Kuutti haluaa suudella mua, Kuutti, Saab-kuski, haluaa suudella mua. Hetken aikaa mä mietin, mitä olisi tapahtunut jos mun auto ei olisikaan hajonnut, tai jos mä en olisikaan heittänyt puhelintani ikkunasta, tai mitä jos... mitä jos mä en olisi lähtenyt ollenkaan? Mä en halua ajatella sitä,

(koska kaikki olisi hyvin nyt kaikki ei ole hyvin nyt mikään ei ole hyvin)

se tuntuu liian kipeältä, vaikealta ajatella; mä olen pahemman kerran

(pahemman, otso pliis)

lipsahtanut Kuuttiin, niin voisi sanoa. Mä olen korviani myöten ihastunut

(etkä ole otso pliis tajua)

Kuuttiin. Mä vilkaisen baaritiskille, neiti ei peittelekään katsettaan, ja niin mä kumarrun kohti Kuuttia, painan huuleni sen huulille. Me suudellaan pitkään, teatraalisesti ja kieltä käyttäen, ja mua naurattaa, kun neiti baarimikko katsoo meitä, mä nousen seisomaan suoraksi ja se tuijottaa meitä edelleen ihan sumeilematta silmät suurina. Mä osoitan sille hymyn, ja se tuijottaa mua edelleen hämmentyneenä, niin että mä mietin että näytinkö mä sille persettä tai jotain muuta, no eikö se ole koskaan nähnyt miesparia suutelemassa? En mä kyllä tiedä että onko tämän kokoisissa kylissä miespareja, kovin vaikea uskoa, mutta ei sitä koskaan tiedä.

rakastan poikiani.

en halua ikinä lopettaa Huviretki helvettiin-tekstiäni.

mä rakastan mun poikia. oikeasti rakastan, koska Kuutti on kieroliero kakkakorva ja Otso on vaan raukka.

rakastan kirjoittamista, ja nanowrimoa. mua kuolettaa, koska oon niin ONNELLINEN mun prinssien kanssa. ♥

NIIN, SAATANA.

RAKASTAN SOITTOLISTANI LISÄKSI MUN POIKIA.

Otso ja Kuutti yhteen soppii lalalalala

if you think that you can spell
make a list of the cunts you'd send to hell
and send them
send them on the weekend



EN KESTÄ, MULLA ON SUPERSOITTOLISTA NANOWRIMOA VARTEN.

tää on oikeesti pelkkää seksiä tämä soittolista. näitä musiikkiorgasmeja. huhheijaa.

ai niin.

helvettiretki.blogspot.com on osoite. siellä on neljä ekaa osaa.

MUN JUONI LOPPUU KESKEN LAADIDAA

EI SE HAITTAA LAADIDAA

NO PERKELE HAITTAA

EN VÄLITÄ

KOSKA SOITTOLISTANI ON SEKSIKKÄINTÄ IKINÄ

Mä heitän taas yhden tupakantumpin ulos ikkunasta, ja hetken mietittyäni, tai oikeastaan lainkaan miettimättä, mä heitän perään myös puhelimeni. Vauhtia on taas ripauksen verran yli 120 kilometriä tunnissa (satasen alueella, no jaa), niin että mä en kuule, miten puhelin hajoaa osuessaan maahan, mutta mä en välitä – mä voin kuvitella, miten helvetin hurmaavalta se kuulostaisi. Mä herkuttelen ajatuksella siitä, että voi kunpa mun pomoni kuulisi tuon: ex-pomohan se nykyisin kyllä on, mutta yhtä kaikki. Se voisi olla kannanotto herra Markku Ahtia vastaan: minä en näitä puhelimia myy enkä käytä, koska sulta ei saatana saa edes puhelimelle takuuta, vaikka se on kai joku laillinen juttu. Niin se on, tämä on kannanotto kaikkea mahdollista vastaan.

Jumalalla on jotain vastaan mun kannanottoa Markku Ahtia vastaan. Auton konepellin alta alkaa tulla savua, mä koukkaan nopeasti pientareelle ja hyppään ylös autosta, mietin kuumeisesti mitä autokoulussa sanottiin tällaisista tilanteista. Sanottiinko mitään? Mä hapuilen puhelintani, valmiina googlaamaan tai soittamaan isälle – kumpi nyt on nopeampi tapa selvittää, olenko mä tai mun autoni tai molemmat välittömässä vaarassa, mutta sitten mä tajuan, että puhelin on pillunpäreinä pitkin tietä pari kilometriä takaisinpäin – niin pitkälle mä pääsin pakoon puhelintani. Mä turhaudun, marssin takaisin auton luokse, avaan oven, avaan konepellin vivusta ja marssin sitten kiukuissani auton nokan eteen. Konepellin alta puskee tummanharmaata kitkerää savua, mä nostan konepellin kunnolla ylös ja tuijotan savuavaa Santeri-raukkaa.

”Tähänkö meidän yhteinen taival päättyikin”, mä mutisen tuijottaen synkkänä moottoria, josta mun pitäisi kai ymmärtää jotain mutta josta en rehellisesti sanottuna ymmärrä yhtään mitään. ”Liian nuori kuolemaan, ei vielä edes kahtakymmentäviittä ikävuotta sinulla. Olit rakas ystävä.” Silmiäni pyöritellen ja päätä pudistellen mä menen hakemaan takakontista ES-tölkin, sihautan sen auki ja kohotan sitä avonaiselle konepellille surumielistä näytellen. ”Kaikille hyville muistoille.” Savuaminen hiipuu kuin meidän yhteisiä muistoja kunnioittaen. ”Sä lähdit arvoisellasi tavalla; jätit mut keskelle erämaata kojoottien ja susihukkien syötäväksi. Autojen taivaassa sulla on toivottavasti hyvä olla. Toisaalta, olisit voinut kolme kilometriä aikaisemmin hajota, sillä mulla ei ole puhelinta. Tietenkään sun ei olisi tarvinnut hajota ollenkaan, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.” Vakavana mä hörppään energiajuomaa. ”Olit hyvä ystävä, rakas Santeri Ford Fiesta, syntynyt hamana vuonna 89, kuollut tänä jumalan päivänä. Mä en muista kyllä päivämäärää, enkä voi tarkistaakaan, koska mun puhelin on kahden kilometrin päässä. Kerrotko mulle, Santeri, miksi vitussa mä keskustelen sun kanssasi? Tai monologaan sulle. Sama se.”

Moi, mä oon Otso ja panin viime yönä viisitoistavuotiasta. Mun puolustukseksi pitää sanoa, että mä luulin että tässä maailmassa paperit pyydetään aina kaikilta, eikä Eerika mun mielestä näyttänyt – tai näytä edelleenkään, ei sen puoleen – ainakaan mua vanhemmalta. Toisaalta, myyjäpoika varmasti halusi nolata mut hyvännäköisten tyttöjen (Eerika on nätimpi, mutta sisaruus on jälkikäteen ilmeinen, voi hitto) edessä pyytämällä joka kerta henkkarit, kun mä ostin alkoholia itselleni tai neideille. Eerika itse antoi olettaa olevansa täysi-ikäinen. Eikä täysi-ikäisyyskään ole niin pakollinen juttu, kunhan olisi ollut vanhempi kuin viisitoista. Heikompi mies hajottaisi päänsä tästä kaikesta, mutta onneksi mä olen iso poika ja pystyn katsomaan edelleen itseäni peilistä aamulla.

en kestä, mun sormet on jäässä ja hajoan nanowrimoon niin vitusti.

MUT PIAN KUUTTI.

turhauttaa taas NÄIN paljon.

ostin cc-puuterin.

näin juliaa.

mulla oli hyvä mieli.

sitten tulin kotiin ja tappelen lpkj:n kanssa aiheesta joulujuhla.

"ajateltiin että annetaan se yhden ryhmän hoidettavaksi, ettei työllistetä aktiivijohtajia."

ryhmä = ryhmän johtajat = MINÄ.

se ei riitä, että mä vietän suurin piirtein työssäoppimiseen asti joka. vitun. ikisen. viikonlopun partiossa (paitsi ens viikonloppua en, koska ens viikonloppuna en pystykään viakka piti).

miten se vois riittää ihan oikeasti, että johdan kahta vartiota (ennen kuin kukaan sanoo, että OMA VALINTA, niin kerron: NIIN ON. rakastan feenixejä ja tammenterhot on ihania, mutta en jaksaisi siltikään). ihan kuin se vois riittää että kokouksiin 3-4 h + 1,5 + 1,5 h viikoittain ja kaikki viikonloput "teetkö sitä/tätä/tuota".

ei työllistetä aktiivijohtaJIA, työllistetään aktiivijohtaJA.

ei se ketään haittaa.

lisätäänks tähän sit viel ihan läpällä se, että mikä opinnäytetyö? mikä koulu? mitkä kirjoitukset? työssäoppiminen? nanowrimo? PARTION ULKOPUOLINEN ELÄMÄ?

lisäksi sain huudot siitä, miten pyysin kerttua ilmoittamaan johtaja 2:lle tästä; johtaja 2 ei tiennyt, että feenxilintujen (7 kpl 14-vuotiaita tyttöjä) pitäisi järjestää joulujuhla.

"no mä sanoin sille johtiksessa!!!!"

... et sanonut. arvaa mistä tiedän? SIITÄ ETTÄ FEENIXIEN TOINEN JOHTAJA EI KÄY JOHTIKSISSA.

"jos teillä on joku riita niin mä voin kyllä jotain sanoa."

ei, meillä ei ole riitaa. ongelma on se, että siinä johtiksessa, jossa kieltäydyin ottamasta tätä pestiä vastaan (ja sain murhaavia katseita niskaani kun kieltäydyin!), luvattiin, että joku puhuu johtaja numero kakkoselle.

hoi, lippukunnat yleisesti: älkää haaliko uusia samoajia/vaeltajia/aikuisia: PITÄKÄÄ EDELLISISTÄ KIINNI ÄLKÄÄKÄ AJAKO NIITÄ HAUTOMAAN ITSEMURHAA. okei?

ei jumalauta oikeesti.