IRC-Galleria

(Jopa noin seitsemännellä katselukerralla eilen Fear and Loathing nauratti yhtä paljon kuin aina ennenkin.) Vaikka menin nukkumaan vasta neljän jälkeen, olen ylpeä että pääsin ylös ennen kahtatoista ja olo on melko tehokas. Suunnittelen siivoavani ennen kaupungille lähtemistä, mikäli ehdin. Jabus eli Jaapus eli Jamiroku ajaa tänään Oulun halki matkallaan Lappiin, on mukava nähdä sitä taas.
On niin paljon ihmisiä joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan, (..kuten Janice, Sammy, Aulis, Jukka, Maissi, Lotta, Eero, Anni, Arttu & Jussi &co., porukat (?), Emma, Anna, Joakin, Kyösti, Claudio & Rusty & co. ynnä muut.) että on outoa miten sitä viettää aikansa kuitenkin kohtalaisen kokonaisesti.

Eihän tässä ollut mitään pointtia, mutta en ole saanut vielä tarpeeksi kahvia.

Tällä hetkellä on vaikea ajatella joutuvansa viettämään talven uudestaan. Missään, koskaan.
Ja on vaikea olla tilanteessa, jossa toinen jalka on niinsanotusti oven välissä koko ajan, muttei oikein tiedä minne suuntaan lähteä koska jokaisessa suunnassa olisi omat houkutuksensa. But I'd rather be working for the pay check than waiting to win the lottery.

Huomaan unohtelevani yksinkertaisia oikeinkirjoitusjuttuja. Unirytmi on silti takaisin kohdillaan (melkolailla), joten asiat näyttää kehittyvän oikeaan suuntaan. Kunhan kevät tulisi jo ja epämääräiset suunnitelmat sen varalle pääsisivät toteutumaan.

Henkilökohtaisen pakkasrajani ylittyessä sallin itseni skipata luennon, nukkua pitkään, herätä ilman herätyskelloa, keittää kahvia, lukea Hesarin ja kuunnella bassoradiota.
It's all good, again.

Puhetta potentiaalisista pidätyssyistä Lotan ja Auliksen kanssa:

the best of various artists sanoo:
Laura: saatiin kiinni huumausainerikoksesta (useat jengit vihoissaan, maksamattomista kuljetuksista) Auli: saatiin kiinni naama veressä syömässä mieskumppaninsa sormia Lotta: pahoinpiteli pienen miehen, joka haukkui tätä atleettiseksi

Muistan kun eräs poikapuolinen ystäväni, joka tunnistanee tästä itsensä, totesi itsevarmasti pari viikkoa sitten että tytöt kysyvät makaamiensa miesten magic numbereita (so. monenko kanssa on harrastanut seksiä) koska heidän itsetuntoaan pönkittää jos tämä numero ei ole kovin korkea. Tämä teoria antaa ymmärtää että naiselliselle omatunnonarvolle olisi jotenkin hirveän raskasta olla ihailemalleen miehelle vain yksi kolmestakymmenestä.

Totuushan on täysin päinvastainen, kahdestakin syystä:
Ensinnäkään omatunnonarvoista, vakavaa suhdetta etsittäessä EI kysytä magic numberia missään vaiheessa ensimmäisten kuukausien aikana -eikä varsinkaan ensimmäisenä iltana. Kukaan järjissään oleva nainen ei halua muistuttaa vakavasti haluaamansa miestä kaikesta siitä vapaasta seksiä, jota hän on ennen tulevaa suhdetta harrastanut ja joka häneltä yksiavioisuuden nimissä tulevaisuudessa tultaisiin kieltämään.

Toiseksi, ja ystävälleni täysin käsittämättömästä syystä, naiset kysyvät magic numberia koska se on varmin tapa tunnustella miten kepeästi ja huoletta mieheen voi suhtautua - mitä isompi numero, sitä pienempi mahdollisuus on yhden illan suhteen jälkeen saada peräänsä epätoivoisesti soittelevaa roikkujaa, joka ei ymmärrä peliä vihelletyksi poikki jo kauan aikaa sitten. (Huom. siis: tequilaisen ja savuisan illanvieton aikana magic numberin kysyminen lähinnä varmistaa ettei mahdollisista jatkojen jatkoista Vantaalla seuraa aamuista draamaa tai vähemmän maagisen puhelinnumeron tivaamista, eikä ole merkki miestä imartelevasta naisellisesta turhamaisuudesta.)
Toki jos miehen ilmoittama numero lähentelee kolmeasataa, on syytä epäillä tyypin olevan joko krooninen liioittelija tai todellinen erikoistapaus, mikä saattaa vaikuttaa viilentävästi seuraaviin liikkeisiin.

(Viikonlopuksi suunnitellusta Lahden reissusta ei tullut mitään, I'm pissed.)

You drank all my whiskey
you stole all my smoke
and you're crowded all around me like I got nowhere to go.

Huomaan laittaneeni ystävälleni viestin:
"Kävelin oikeasti bussipysäkiltä kotiin puristaen avainta taskussa niin, että jos joku olisi osunut mun tielle niin olisin saatana puhkaissut siltä silmän sillä."

Huomaan myös nukkuneeni rippusen verran liian vähän ja asioineeni byrokratisessa helvetissä rippusen verran liian paljon.

Haluan kevään! Mutta sen sijaan saan tällaisen naurettavan lumimyrskyn, joka on kylmä kolmella eri tavalla: pakkasta, tuulta ("tuulta" on kyllä vähättelyä, pikemminkin pieniä pyörremyrskyjä) ja vaakatasossa suoraan naamaan lentävää lunta. Peachy! Lumimyrskystä huolimatta eiliset Viherbileet oli hauskat, vaikkakin niiden jälkiseuraukset aiheuttavat nyt lieviä keskittymishäiriöitä.
Ennenkuin Annin juna tulee, minun olisi pitänyt ainakin:
-siivota
-miettiä mitä kaupasta ostaa (yllättävän vaikeaa)
-käydä kaupassa
-lähettää työhakemukset (teen sen tänään, enkä siirrä enää seuraaville päiville, prkl)
-lakata looppaamasta The Rootsin Birthday Girltä koska siitä tulee liian keväinen ja hilpeä olo

Eilisen taksikuskin ajattelu naurattaa vieläkin.
L / sanoo:
mä sanoin sulle kun jäit siinä rajakylässä että "jos sut nyt tällä 10 metrin matkalla raiskataan ja tapetaan niin se ei oo enää mun vastuulla." johon se kuski lisää: "..eikä mun!"'
samppa sanoo:
AINII HAHAHA

Kalañen sanoo:
mietin vaan asioita
L / sanoo:
kuten?
Kalañen sanoo:
mm. et pitäiskö kaupasta ostaa 100 rullan paketti vessapaperia, et vois näyttää mahdollisimman tyhmältä ja nololta kassajonossa?

Huh huh. Pikkumustassa ja korkokengissä eilen melkoisessa humalassa kompasteltuani huomaan olevani täynnä mystisiä mustelmia ja naarmuja ja muita elämisen merkkejä, joiden synnystä ei ole päivänkään mittaan palautunut minkäänlaista muistiraporttia. Suurin arvoitus on kuitenkin se, että mistä hitosta laukkuni pohjalle on ilmestynyt lähemmäs 30 euroa kolikkoina? Olenko ryöstänyt teekkareiden boolikassan?

Onneksi last.fm:ssä on hangover radio ja pian lähden avautumisbisselle kaupunkiin.

Ps. Eilisen illan humalatilaa valaisee tosin äkillinen flashback siitä, kuinka pakotin DJ:nä toimineen kurssikaverini soittamaan Hansonin Mmmbopia kolme kertaa putkeen tyhjenevälle tanssilattialle. Oh well.

Tekeekö melankoliassa ryytyminen meistä jotenkin pohjimmiltaan tyytyväisiä; tunnemmeko mielummin ikävää kuin ei-mitään, vaikka ei-minkään tunteminen olisi paljon helpompaa?
Ilmeisesti niin, ainakin sellaisina iltoina kun ei osaa mennä nukkumaan, vaikka viikon univelat kirvelee silmissä ja vaikka on monta tuntia putkeen kuunnellut sellaista entisistä arkistoista esiinkaivettua musiikkia, joka ei ole hyväksi hataralle mielenrauhalle.
Mutta mielummin tämä kuin a patia ja henkinen lobotomia.
Tietää vanhenneensa, kun tajuaa ansaitsevansa tämän ja viipyy siinä vapaaehtoisesti.
..boom.