IRC-Galleria

From Oulu with love:Torstai 19.03.2009 02:44

Hit your face with whatever you wanna hit it with!
Tajusin että ystäväni ovat enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka

-kutsuvat kello yhtä tai kahta päivällä "aamuksi"
-pystyvät puhumaan musiikista/kirjoista/elokuvista tuntikausia
-myöhästyvät usein bussista koska jumittuvat tietokoneelle ennen lähtöään
-joko nauravat itselleen krapulassa
-..tai potevat hirvittävää morkkista
-eivät neurotisoi ulkonäöstään useinkaan ja ovat epämääräisen huvittuneita terveellisten elämäntapojen suhteen, vaikka välillä vannovatkin aloittavansa niiden harrastamisen
-lukevat lehtiä
-juovat kahvia ja polttavat tupakkaa
-..mutta eivät tarvitse tupakkataukoa elokuvaa katsellessaan
-ovat tarpeeksi perillä asioista voidaakseen vitsailla niistä
-ovat poliittisesti lähinnä passiivis-agressiivisia
-pitävät hyvät mutta hieman etäiset välit vanhempiinsa
-eivät tiedä mitä haluavat tulevaisuudeltaan tai missä sen haluaisivat viettää
-..mutta tulevat äärimmäisen levottomiksi kun se tulee puheeksi
-eivät joka hetki huolehdi rahasta ja välttelevät siitä puhumista
-ihastuvat ja kyllästyvät huomattavasti useammin kuin rakastuvat tai vihastuvat
-tekevät opiskelujuttunsa lähes aina viimeisessä mahdollisessa välissä, mutta inhoavat kroonista alisuoriutumista
-pois kotoa muutettuaan ainut vakuutus jonka he muistavat hankkia on matkavakuutus, jos sitäkään

Hyvää joukkoa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.03.2009 19:44

Olen ymmärtänyt, että välillä pitää nähdä vähän vaivaa että pysyy oikeissa kantimissa.
Joten:
tänään todennäköisesti Children of Boom
viikonloppuna ehkä Turkuun.
Kaikki ovat niin innoissaan kevään ja kesän lähenemisestä, että monelta jää helposti huomaamatta miten siistiä on myös tämä hetki vuodesta, kun kaikki pidättävät hengitystään ja keräävät viimeisetkin energianrippeensä selvitäkseen oikeasti valoisiin päiviin asti. (Joiltakin se energia loppuu kesken, ja silloin pitää kulkea zombina koko helmikuu, mutta siitäkin näköjään selviää.)
Äskenkin oli niin pakahduttavan hienoa seistä bussipysäkillä odottamassa illan viimeistä bussia, (kuulokkeissa The National niinkuin tasan vuosikin sitten samaan aikaan vuodesta) kun kevät ei oikeastaan anna vielä mitään selvää merkkiä itsestään, mutta ilmassa on aavistus jostain mitä on tajuamattaan odottanut koko talven. Kun on vielä liian kylmä toiveikkaan ohuessa takissa ja tennareissa, mutta lämpimämpi kuin kaikkina edellisinä viikkoina kun on palellut samalla pysäkillä. Kerrankin tuli sellainen olo että juuri nyt voisi puolustaa inhimillisyyttä ja maailman hyvää henkeä loppuun asti ja uskoa ettei kaikki missä on sielua ole kornia tai laskelmoitua.
We're half-awake in a fake empire.

I'm pretty sure I got a pulse..Sunnuntai 08.03.2009 12:43

Parin tunnin päästä juna pohjoiseen: huominen saksan tentti (miksi miksi miksi en ole lukenut siihen ollenkaan koko viikon aikana?) palauttaa takaisin arkeen, ja se on ihan ok.
Olisi mukavaa jo tietää tuleeko ensi kesästä 9-5ers anthem vai unemployed in summertime- blues.

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 03:07

Onnettomaksi tekee:
-äärimmäisyyden tavoittelu aloilla joilla kaikki pyrkivät samaan
-pedantit taiteet
-hidas nettiyhteys

Vähemmän onnettomaksi tekee:
-tyyneys epätäydellisyyttä kohtaan
-tarve itsensä kehittämiseen maailmanpelastamisen sijaan
-omien vaikutteidensa ymmärtäminen
-tupakka, teekuppi ja Like a Rolling Stone

Onnelliseksi tekee:
- ?

Oli hyvä nähdä eilen tyyppejä, ja tajuta että jotkut asiat eivät muutu.
Tosin oli outoa tajuta että mitä läheisempi joku ihminen on joskus ollut, sitä vieraammaksi se saattaa ajan kanssa muuttua. Aivan kuin se ei sopisi enää vanhaan rooliinsa, eikä osaa keksiä uuttakaan.
Ymmärsin myös etten vieläkään ole koukuttunut, mikä on hyvä. Ruumiini välttelee riippuvuussuhdetta paremmin kuin aivoni.

Jannikan kanssa oli inspiroivaa jutella yöllä.

Jazzzzz.Sunnuntai 01.03.2009 23:10

samppa sanoo:
mitäs ÄHTÄRIIN?
L / sanoo:
no tässä odottelen milloin tylsyys&röökittömyys vaihtuu ahdistukseksi&salapoltoksi
1.Tietää olleensa myöhään ulkona kun palatessa kotiin bussissa onkin nuokkuvien laskuhumalaisten sijaan aamun ensimmäisiä työmatkaajia (jotka vilkuilevat paheksuvasti ryytynyttä olemustasi). Note to self, suosi yöbusseja, aamulla olo on liian paranoidi.
2. Eilen oli hyvä päivä. Näin enemmän ihmisiä kuin edellisen viikon aikana yhteensä ja tuli vain miettineeksi että mistä kaikki ne siistit tyypit oikein ilmestyykään (plus Diilin alennusmyynnit sai materialistisen minäni kehräämään, I support my local dealer.)
3. Lähden kai tänään Ähtäriin, tarkoituksena olisi käydä myös Jyväskylässä ja ehkä Tampereella. Niin ja entäs Lahti ja Helsinki ja Turku?
4. Tekee mieli fiilistellä Ilosaarta (esim. sitä Ceebrolistics- aamu-uimareissua ja Tuomon keikkaa sateessa pyörien. Muunmuassa.)
5. Kahvia lämpimällä ikkunalaudalla istuen nyt, sitten pakkausta -->
mutta olihan se ihan hyvä päivä sittenkin.
Tentissä pärjäsin odotettua paremmin silkalla hyvällä tuurilla, kun satuttiin kysymään juuri niitä paria juttua joiden aikana olin ollut skarppina luennoilla, mediakasvatuksen luentosarja vaikuttaa oikeasti mielenkiintoiselta ja epäsuomalainen kohtaaminen käytävällä hurmaavan röyhkeän Diners Clubin työntekijän kanssa naurattaa edelleen.
Epämotivoituneisuus alkaa vihdoinkin hellittää ja ulkona alkaa vihdoinkin paistaa aurinko. En vieläkään tiedä yhtään mitään mistään, mutta voisin olla vääremmässäkin paikassa. Ei malttaisi olla paikoillaan kun koko ajan on sellainen olo että mitä tahansa voi tapahtua.