IRC-Galleria

donalde

donalde

Pasi J Vartiainen

Vuoden eka blogiTorstai 25.01.2007 09:29

Tässä taas töissä istumista, ehti jo mailin kahlata läpi, niin nyt on hetki aikaa, ja koska irkissä on hiljaista, ehtii vaikka kirjoittaa blogimerkinnän..

.. bloggaamistahtini on näemmä aika hidasta, ehkä johtuu siitä että elän niin mielenkiinnotonta elämää, tai sit minulla ei ole elämää, tai yksinkertaisesti siksi ettei ole aikaa kirjoitella tänne.

Mitähän tässä viimeaikoina onkaan tapahtunut.. joulu oli ja meni, samoin teki uudenvuoden juhlat. Kummatkin oli ihan hyvät pippalot. Viime vuonna alkoi elämä mennä oikeaan suuntaan, kun tapasin Nuuhkun, ja Nuuhkusta tuli mun oma kulta.

Joululahjaksi tuli saatua sähköhöylä, nyt on pysyny naaman karvoitus kurissa, eikä ole niin paljoa kutittanu naamaa, eli hyvä lahja. Painonpudotuskin on edistynyt ihan hyvin, keväällä 2005 painoin päälle 110+kg, aluksi hukkasin kevään, kesän ja syksyn 2005 aikana ~17kg vähähiilihydraattisella dieetillä. Dieetti sit ei tuntunut pidemmän päälle hyvältä, jotenkin arvelutti se rasvan määrä, ja kuitenkin kaipas välillä vaihtelua. Siitä se paino sit pikkuhiljaa hiipi takaisin, niin että viime kesänä oltiin jälleen yli sadan.

Tuossa syyskesästä aloitin jälleen eri dieetin, muutin ruokavaliota kevyemmäksi, ja pienensin annoksi, nyt on paino tän viikon ajan pysyny alle 90kg pl eilinen, tänään aamulla oli jo lähempnä 89 kuin 90kg. Eli kyllä tässä laihtumista tapahtuu, pitää jossainvälissä laittaa uusia kuvia, kun saa aikaiseksi moisia ottaa.

Salillakin tulee käytyä, on itse asiassa ihan kivaa hommaa. Hyvin herää työviikkoon kun käy maanantaiaamuna heilumassa salilla reilun tunnin, ja mukavasti pääsee rentoutuun viikonloppua varten kun käy perjantaina aamulla salilla. Kai sitä pitää uskoa että salillakäynnistä on jotain hyötyä, kun viime vuonna aloitteli salilla käyntiä, en jaksanut pitää itseäni roikkumassa tangossa, saati sitten tehdä leuanvetoja. Nykysin leuanvetoja menee 3, 2 ja 2, sarjana. Saa nähdä mikä on huomisaamun tulos, kun taas kokeilee nostaa jätkän tankoon roikkuun.

Mut jatkais työntekoa.

kännissä on kiva olla.Torstai 09.11.2006 11:08

HAASTA KOLME JUOPPO KAVERIASI TEKEMÄÄN TÄMÄ. :)

1. Minkälainen olet kännissä?
Puhelias, ja mielestäni hauska. :)=

2. Milloin aloitit kännäämisen?
Mikähän lasketaan kännäämiseksi? Kaipa joskus 17 ikävuoden nurkilla

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellytä?
En

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
Lisää viinaa, silmät liikkuu

5. Mitä yleensä juot?
Olut, siiderit(muu kuin omena), viski, lonkku

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
Unigumi on aika järkyttävää

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
Olen, valkeakoskissa

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
Valkeakoskissa asuessa Ari, kun muutti vantaalle on ollut joupotteluseurueena sekalainen seurakunta irkkaajia.

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
Kerron juttuja jotka eivät kiinnosta ketään.

10. Osaatko mielestäsi juoda?
Osaan.

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
valkeakoskissa vielä asuessa baarissa tappiin asti, jotenkuten hoipertelin himaan. sitten vielä pari kaljaa, kun janotti. kyseisenä kesäaamuna ysin maissa tuli paha olo, ja lähdin konttaamaan vessaan: konttasin silmät auki päin seinää.

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
Pysähtyä senaatintorin lähistöllä parkkeeratun auton viereen kuselle, kusta auton renkaisiin, ja havaita kustuaan että kyseessä on posliinien auto, onneksi ei ollut ketään sisällä. :)=

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
Jaa-a.. aika paha mennä arpoon parhaat.

14. Mikä on lempi juomasi?
Saksalaiset vehnäoluet (esim König Ludvig Waisse), tsekkilagerit (esim Breznack), sinkkuviskit (esim Glenmoragnie)

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
Hyvin harvoin tanssin, joskus 'laulan' jos tulee hyvää musiikkia.

16. Tappeletko kännissä?
en

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
kerran on ollu, käskivät kaataa kaljan maahan kun istuin kaljalla valkeakoskissa

18. Miten valmistaudut iltaan?
muutama kalja, kledjut niskaan ja menoksi

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
Jaa-a..

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
Juhannus

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
kammottavaa katsottavaa

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
Kaikki joiden sanat osaan ulkoa. :P

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
Ei mitään ongelmaa

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
Banaaniviskikola on hyvä

_________________________________________________________

haastan :
Star^
fuschia
Wah

liikaa painoaMaanantai 25.09.2006 12:01

Kyllä huomaa että on taas ollu duunissa kiireitä, ei ole niin tullut katsottua mitä on tullut syötyä, ja sama vika on vaivannut vapaa-ajallakin, on taas sellaiset painolukemat ettei mua tarvi punnita neuvolassa.

Eli taas alkaa laihdutus, jos koittais kympin tai enenmän hukata kevääseen mennessä. Tosin, en tiedä kuinka tehokkaasti paino suostuu tippumaan, kun samalla käy salilla. Aika pienillä painoilla leikin salilla, mutta ehkä ne siitä matkan varrella kasva.

Eli pitää jättää sipsit, karkit, valkoinen leipä, leivokset, yms pois, myös letut (sekä tortilla että tavalliset) tulee oleen bannissa, hmm.. onhan noita paljon mitä pitää vältellä / määriä vähentää.

Saapas nähdä kuinka tehokkaasti saa tiputettua painoa. Edellisellä rypistyksellä tippui painoa reilu 18 kg, siitä 7kg on nyt tullut takaisin, eli aika aloittaa uusiksi.

Mut ei muuta kuin kovaa työntekoa, ja saa nähdä kuinka menee kun tämä äijä alkaa taas vaihteen vuoksi opiskella, duuni nakitti mut noin 20. kertaa kestävälle englanninkielin kurssille, painotus puheessa. (onneksi ei kieliopissa :)= )

sunnuntaiSunnuntai 10.09.2006 23:14

Elämän pieniä iloja:
* maha täynnä hyvää Rax ruokaa, tuli syötyä sillain sopivasti, joku kuuskymmentä chickenwingsiä + jotain muuta
* WLAN skulaa viimeinkin kämpiltä, pystyy irkkaan duunifläpäriltä mistäpäin tahansa kämppää
* Oma kulta tuossa vieressä, iloisena puhelimessa
* Ei enään krapulaa, aamulla meinasi moinen vaivata
* Julkinen liikennekkin on kivaa, eilen korsosta vantaankoskelle yöbusseilla vain puoltoista tuntia :)=
* Huomenna taas aamulla salille, kummasti saa energiaa ja jaksamista työpäivään kun käy aamulla tunninverran heilumassa

kiertoviestin tyylistäTiistai 05.09.2006 11:36

Kirjoita kirjaimen kohdalle puhelimesi muistissa oleva ensimmäinen sillä kirjaimella alkava ihmisen nimi ja kerro kuka hän on.

A= aceshigh, irkkaaja
B= bera, irkkaaja, kenties vanhentunu numero
C= chantelle, irkkaaja, ei tietoa onko numero validi
D= dilbon, irkkaaja
E= edix, irkkaaja
F= fuschia, irkkaaja
G= grandi, irkkaaja, kenties vanhentunu numero
H= harmitar, irkkaaja
I= immoral, irkkaaja
J= jan (jouker), irkkaaja
K= kajtzu, irkkaaja
L= lastus, irkkaaja, mitään havaintoa onko numero vielä voimassa
M= mary-lou, irkkaaja
N= nallu, irkkaaja
O= outi, naisystävän kavereita, oli menossa vuokralle kämppään jossa ennen asuin
P= paso, irkkaaja
Q=
R= ronkainen teemu, työkavereita
S= salde, irkkaaja
T= taksi vlk, näemmä vieläkin tallessa kotikaupunkini taksin numero
U= ulla, aka marie, irkkaaja
V= vuokraisäntä
W= wah, irkkaaja
X=
Y=
Z= zagga, irkkaaja, mitään havaintoa onko numero oikea
Ã…=
Ä=
Ö=

Khihi, aika hyvä otos osui irkkaajia. :)= on puhelimessa toki muitakin numeroita, mut nyt osu tälläisiä.

In My PantsPerjantai 11.08.2006 11:11

"Laita playlistisi shufflelle. Ota sieltä 15 ensimmäistä biisiä ja laita näiden biisien nimen perään "in my pants". Nyt siis pitäisi muodostua jotain tosi hauskaa. Ei huijata! Skippaukset sallittu muiden kuin englanninkielisten piisien kohdalla jos haluaa. Mainitse myös artistit."

1. Bad Religion - Generator In My Pants
2. Green Day - Who Wrote Holden Caufield In My Pants
3. Kamelot - A Sailorman's Hymn In My Pants
4. Gamma Ray - Heading For Tomorrow In My Pants
5. Hybrid Children - Goodchild Of The Gutter In My Pants
6. Kiss - Mr. Speed In My Pants
7. Iron Maiden - No Prayer For The Dying In My Pants
8. Dark Tranquility - Bringer Of Torture In My Pants
9. Gene Simmons - Sweet And Dirty Love In My Pants
10. Green Day - Geek Stink Breath In My Pants
11. Judas Priest - (Take These)C In My Pants
12. Hybrid Children - Like Every Day Is The Last In My Pants
13. Audioslave - Be Yourself In My Pants
14. Kiss - Got To Choose In My Pants
15. Queenryche - Doing Fine In My Pants

kesälomaMaanantai 10.07.2006 14:20

Kesäloman viimeinen viikko alkaa. Plaah, ois sitä pitempäänkin voinu olla lomilla. Loma alkoi mukavasti Raumalla, RMJ06 oli ihan hyvä pippalo, seura oli hyvää, ja alkoholiakin tuli lipitettyä ihan kiitettävää tahtia. Musiikkia RMJssä oli laidasta laitaan, itse tuli nähtyä ne bändit mitkä kiinnosti.

Rauman jälkeen menikin siinä viikko kun koitti palautua niistä pippaloista, ja sitten olikin jo aika Tuskaisen meiningin. Ensin tuli käytyä evästämässä raxissa maha täyteen, että jaksaa koko päivän heilua. Päivä alkoikin mukavasti kun impukka lauleskeli päälavalla mukavia. Siitä pitikin suunnistaa Infernotelttaan kuuntelemaan powermetallia, Freedom Call soitti, ja yllättävän hyvin soittikin, näki että äijät oikeasti tykkäsivät soittaa. Kyseisen soitannon jälkeen olikin aika kierrellä alueella ja etsiskellä tuttujä, sekä muuten vain hengailla ja nauttia alkoholia. Suraava katsottava oli Sonata Arctica, mutta kuten vähän osasin odottaa, ei heillä ollut kovinkaan vakuuttava keikka. Sonatan jälkeen Infernolavalla oli Arch Enemy, mutta tungon oli niin kova ettei jaksanut jäädä katsomaan, ja illan viimeinen bändi, Sisters of Mercy ei kiinnostanut ollenkaan. Joten ei muuta kuin suunta kaverin kämpille käymään, ja sieltä takaisin keskustaan, Virgin Oil Co. -ravintolaan, jossa oli keikalla Viikate. Ilmeisesti Viikatteen keikalla join itseni ylikuntoon, sillä aamulla oli krapulakeijun pirulainen kylässä, ja opetti minulle norjan puhumista. Lauantai menikin sitten miedompien aineiden kanssa, ei tullut juotua ollenkaan viskiä, ja ainoastaan muutama siideri.

Johtuen vähäisemmästä alkoholin nautinnasta, lauantaina tulikin katsastettua monta bändiä: Stam1na, Pain Confessor (ei toiminut tänä vuonna kovin hyvin), Diablo, Amorphis, Metsätöll (ei toiminut, vaikka kaverit sitä mainosti), Opeth... Ja illan kruunasi Venom. Vaika bändi aloitti myöhässä, ja alussa oli pieniä teknisiä ongelmia, oli keikka ihan hyvä. Ainoa ongelma oli se että Cronos oli niin hiton ruma, että oli pakko hakeutua kauemmas vain kuuntelemaan musiikkia, ei sitä ulkonäköä kärsinyt katsella. :)=

Sunnuntai olikin THE päivä, jota olin odottanut. Pääsis sisälle festarialueelle joskus 14:30, ja katsastin ympärilleni. Infernoteltassa olisi aloittanut Verjnuarmu, mutta päätin suunnistaa päälavan eteen, odottelemaan. Paikalle oli jo sillooin eksynyt muitakin, joten en saanut aidanvieruspaikkaa, vaan jouduin tyytymään toisen rivin paikkaan, niin että kuitenkin aidasta saa kiinni tarvittaessa. tasan puoli neljä se alkoi, se mitä odotin: SODOM. Perkele että oli kovaa rässiä saksanmaalta. Vaikka biisilista ei ihan minun omia lempibiisejä noudatellu, oli siellä joukossa niin tiukkaa settiä että perkele! Napalm In The Morning, The Saw Is The Law, Sodomized, Ausgebombt, Remember The Fallen, moottoripääcoveri Aces of Spades, ja keikan lopettanut Bombenhagel. Oli kyllä mahtava päästä näkemään viimeinenkin saksan kovasta rässikolmikosta livenä. Kreator tuli nähtyä livenä pari vuotta sitten jäähallissa, ja viime kesänä Tuska helli minua heivaamalla paikalle Destructionin. Sunnuntain muut bändit olivat Tarot, joka ehitti peruvarman keikan, sekä illan päättänyt Celtic Frost.

Celtic Frostin keikka ei ollut mitenkään ihmeellinen, joten oli aika kerätä luunsa, ja suunnistaa rautatieasemalle, ja sitten junalla sudeettisavoon, jossa vietin 5 päivää, sekä naisystävän kavereihin että vanhemiin tutustuen. Perjantaina sitten pitikin ottaa suunnaksi mansikoistaan kuuluisa pitäjä, oli jokavuotisen mökkeilyn aika _veksin_, ruiskukan ja Wahin kanssa. Kuten tapioihin kuuluu, oli ohjelmassa myös grillauskilpailu, kumpi tekee paremman marinadin kanan rintafileelle. Perjantain voitin minä, ja lauantain ruiskukka, joten viikonlopun tulos oli tasapeli. Muutenkin mökillä hauskaa, joten ensi vuonna uusiksi. Huomenna pitääkin mennä naisystävä esittelemään omille vanhenmilleni, ja käydä samalla vaikkapa parturissa. Lomaa on vielä viikko jäljellä, taidan keskittyä vain olemaan. :)=

Jospa viimeisen lomaviikon kunniaksi ottaisi pienen siivun viskiä. Cheers.

taas vaihteeksi merkintä?Perjantai 26.05.2006 00:29

Siivoaminen on tylsää. :(

Huomenna taas salille aamulla, sit kebabille, ja sen jälkeen kämpän kautta keskustaan. Sitten jossain välissä katsoon Lordia ja muita bändejä.

Oma kulta tulee mun luo, ja lähtee vasta sit pois kun löydetään hänelle oma vuokrakämppä. Tai sit me kumpikin lähetään tästä kämpästä pois ja muutetaan johonkin mukavaan saunalliseen kaksioon tai kolmioon vuokralle.

Onneks on tässä pitkä viikonloppu, kun otti perjantain vapaapäiväksi.

Kuukauden päsätä on juhannus, tulee taas RMJ:ssä häröiltyä. Ennen juhannusta on luonnollisesti perinteinen suokkimiitti, 10.6 eli kesäkuun toka viikonloppu. Sinne taas farkkuliivi päällä herättämään pahennusta.

yhyy.. oraakkeli vittuilee.. :(Lauantai 20.05.2006 23:21

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.


1. Mikä minun nimeni on?
Auno

2. Missä asun?
Siellä missä pippuri kasvaa.

3. Mikä olen?
Huvittavin persoona, jonka olen koskaan nähnyt

4. Millainen olen?
Kiitos kun tulit juttelemaan, sä piristät mua! Nuo muut lähinnä ärsyttää.

5. Kuka olen?
Varmaan se hullu jäbä joka juoksi eilen keskustassa nakuna huutaen

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
Elottomuus.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Kauneus

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Kanada!

9. Miltä näytän?
Kirpeältä?

10. Miltä tunnun?
Rahalta.

11. Miltä maistun?
Tuskalta, mutta ei silti kannata masentua.

12. Miltä tuoksun?
Navetalta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
Kaatopaikalla, mutta ymmärräthän etten voi tähän ahtaaseen tilaan asian kokonaiskuvaa mahduttaa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
Vapaus.

15. Mistä minut löytää?
Ulkomailta.

16. Miten minut tavoittaa?
Huonomminkin voisi mennä.

17. Ikäni?
Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*.

18. Sukupuoleni?
Onko sulla jotain muuta vielä mielessä? Mä en nyt ehtis oikein puhua muuta kuin asiaa.

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
Niin monta ettet sä jaksa kuunnella sitä.

kiitti vaan nuuhkuKeskiviikko 26.04.2006 12:25

- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
sininen martelan korkeaselkäinen konttorituoli

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
FFB90F -värinen paita, jossa firman logo ja erään tuoteperheen nimi hiassa

- Lempivärisi?
musta

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
toisessa metallican master of puppetsin kansi, toisessa metallican ride the lightningin kansi

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
trooper

- Mikä susta tulee isona?
olen jo iso, olen insinööri

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
nuuhkua.. kiittelen tästä lyhyestä testistä. :)

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
8h

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
ei kumpaakaan

- Joululoma vai kesäloma?
kesäloma

- Mikä on toinen nimesi? Kolmas nimesi?
juhani

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
"jälkeen"

- kenelle sen sanoit?
duunikaverille

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
ensi viikonloppua kun saa vapun olla ihanassa seurassa..

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
duunikaverin autossa

- Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
että mokaan naiseni seurassa

- Mikä on toiveammattisi?
tämä mitä nyt teen

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
hmm.. periaatteessa kyllä, mutta ulosanti on vähän heikkoa moiseen.

- Minkälaista liikuntaa harrastat?
pari kertaa viikossa salilla, ja kämpillä yhtenä iltana viikossa heilun käsipainoilla. kun kelit lämpiää, alan parina päivänä viikossa kävellä duunista pois.

- Mitä kuuntelet juuri nyt?
Klamydia - Pienen pojan elämää

- Montako lävistystä sinulla on?
0

- Missä lävistykset ovat?
ei ole

-Mitä lävistyksiä haluaisit?
en halua

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
hyvin tuoppiin laskettu olut jossa on päällä kiinteä vaahto

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
tais olla tekniikka & talous

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
en käytä

- Onko tylsää juuri nyt?
eip

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
omalta kullalta

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
vaaleat

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
ekana tuli mieleen hanssonien umpappappaa tjsp

- Kampaatko hiuksesi joka päivä
lähes joka päivä

- Kuinka usein käyt saunassa?
noin kuutena päivänä viikossa

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
terässiipi ja peugoet, tosin kumpikin on rikki

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
joku axe se on...

- Minkä värinen hiusharjasi on?
ei ole harjaa

- Ilkka, Pete vai Katri?
en tunne ketään noista...

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
oma kulta ainakin henkisesti

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
ei voi muistaa

- Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen."
- Apulanta - Ilona

- Mikä on tavoitteesi?
olla onnellinen, ja tehdä oma kulta onnelliseksi

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
myytinmurtajat

- Mitä kanavaa katsot eniten?
tod näk kolmosta

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
englanti uusiksi, ainakin

- Mitä söit viimeksi?
pistaasipähkinöitä

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
en

- Oletko ihastunut johonkin:
olen

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
en

- Lempieläin:
emt.. kaippa kissa

- Kuka on paras ystäväsi:
en ala laittaan paremmuusjärjestykseen, mutta pitkäikäisin ystävyys taitaa olla Arin kanssa

- Oletko koskaan hakannut ketään:
hakannut, en. lyönyt, kyllä.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
oma kulta, seuraavana sit taitaakin olla mutsi

- Vietätkö paljon aikaa Internetissä:
kyllä

- Vihaatko koulua:
en

- Pidätkö matkustamisesta:
pidän.

- Oletko hemmoteltu:
en

- Juotko paljon vettä:
suht paljon

- Mitä hammastahnaa käytät:
en mä muista

- Onko sinulla kännykkää:
on kaksikin

- Jos on, niin minkä merkkinen:
pari nokiaa

- Onko sinulla rusketusta:
ei

- Ärsyynnytkö helposti:
en kovinkaan helposti

- Oletko töissä:
olen

- Haaveiletko paljon:
välillä

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
en tiedä, sit kun keksin hyvän, saatan jopa käydä ottaan moisen... viimeisen 15 vuotta miettiny sopivaa aihetta, mutta vielä ei ole tullu mieleen. :P

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
ihanaksi mua sanottiin

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
umm... periaatteessa. mutta en edes mieti nyt moista kun on oma kulta, ja tää suhde kestää (ellen mä mokaa)

- Milloin oksensit viimeksi:
pari viikkoa sit, lauantaina, tuli annosteltua olutta vähän liian nopeasti kurkusta alas. :P

- Kengännumerosi:
40-41

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
pirteä

- Mainitse yksi huono puolesi:
laiskuus

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
en

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
en tiedä

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
aika harvoin

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
kuuluisa? minusta? LoL. en jättäisi

- Henkinen ikäsi?
varmaan jotain 20 nurkilla...

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
Oikeakätinen

- Puhutko muita kieliä?
englanti hyvin, ruotsilla pystyy nippanappa asioimaan, aksaa ymmärrän sanan sieltä, sanan täältä

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
elän.

- Vihaatko itseäsi?
en

- Onko sinulla pahoja tapoja?
on

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
tuokiokuvia tyhjyydestä ja ilosta

- Osaatko laulaa?
en

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
joskus

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
on

- Oletko muiden mielestä kaunis?
en ole, olen vain miehekäs

- Oletko itsevarma?
olen

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
aika usein

- Poltatko?
en ole edes maistanut

- Luetko sanomalehtiä?
netistä. :)=

- Käveletkö sateessa?
ei se sade niin hirveästi haittaa

- Oletko satuttanut itseäsi?
aina välillä napsahtaa kun sählää

- Ollut rakastunut?
olen

- Uinut alasti?
olen

- Ollut leikkauksessa?
en ole ollut

- Mitä asiaa et koskaan unohda?
känny, lompakko ja avaimet pitää olla mukana kun hiippasee johonkin

- Nukkunut ulkona?
olen

- Ollut syömättä yhtenä päivänä?
joskus kovassa kuumeessa, en muuten

- Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
olen.

- Nukkunut koko päivän?
en

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
radiossa en, televisiossa olen festaritaltioinneissa vilahdellu kännissä kuin käki, viimeisin taitaa olla RMJ:stä Viikatteen keikan taltioinnissa, jossa vilahdan biisin Leimu alussa.

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
ei tietääkseni

- Paras inside-vitsinne?
varmaan Arin kanssa "pitäiskö mennä puhuun englantia.." .. pitkä juttu, en jaksa sitä tähän typota

- Kenen luona olit viimeksi?
biinin luona kävin juopottelemassa

- Kenelle nauroit viimeksi?
nauroin työkaverin ilmeille kun venkoilin

- Kuka nauroi sinulle?
työkaveri minulle kun tajusi vitsin

- Kuka saa sinut kuumaksi?
oma kulta

- Ketä ajattelet?
omaa kultaa

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
umm.. muutama viikko sitten biinin kämpillä dogma, katsomassa oli myös sini, nuuhku ja biini

- Mitä ja kenelle haluaisit sanoa nyt tässä?
omalle kullalle kuiskata: mä tykkään susta

- Mitä teet nyt?
istun koneella duunissa, musiikki soi, ja taustalla pyörii työasiat


haastan :
en mä jassa ketään haastaa, jos mun joku kaveri haluaa täyttää tän, katsokoon itsensä haastetuksi. :)