IRC-Galleria

Mun elämästä katosi sisältö kun Haamua ei enää ollut. Mä olin vain pelkkä kuori, joka yritti pysyä kasassa. Ja sitä kyynelten määrää ei usko kukaan. En voinu käydä tallilla, ei ollut mitään järkevää syytä, Munkin pystyi hoitamaan kuka tahansa. Haamun tyhjä karsina ja varusteet ympärillä vain hyökkäsivät kimppuun.

Laitoin viestiä Haamun ihmisystäville, että ruuna on poissa. Viestin sai myös sen entinen omistaja, joka jonkin ajan kuluttua soitti perään. "Ajattelin vain kysyä kun sulla ei Haamuakaan enää ole, että olisitko kiinnostunut? 5v iso kirjava puokkiruuna, kiva luonne mut ratsutus mennyt vähän mäkeen" Muuten joo, kiinnostuin, mutta jäi rahasta kiinni, ei mulla ole varaa. Ei se mitään. Ruuna menee vaihtoon kahta ponia vastaan.

Parin viikon päästä Maarit soitti uudestaan. "Otatko ylläpitoon ja koitat laitella eteenpäin? Poneista ei ookkaan kuulunut mitään" Seuraavana päivänä, eli eilen, ajoin pohjoiseen, rapsuttelin ruunaa tarhassa ja kävin sen kanssa maneesissa. Maarit lupas tuoda ruunan Kaustiselle.

Tänään, muutama tunti sitten tajusin ettei Haamu kuollutkaan turhaan. Siitä asti kun käytin sen klinikalla ja kuulin mikä sen tilanne oli, mä olin ollut siipi maassa. Ihan rikki. Eilen kun pompin ja revittelin Ismon, ylisuuren kirjavan varsan, kanssa maneesissa mä muutuin. Mä olin taas onnellinen. Mä en edes tiennyt että hevosen kanssa voi tuolla lailla leikkiä. Mä nautin, nauroin sen kanssa yhdessä. Haamu antoi mulle mahdollisuuden pelastaa Ismo, antaa vuorostaan sille uusi mahdollisuus. Nuorelle, terveelle hevoselle.

Haamu antoi mulle niin paljon. Mä opin sen kanssa kolmessa vuodessa enemmän, kuin tähän asti muiden kanssa yhdessä. Ehkä mä olen nyt valmis auttamaan Ismoa? Siinä on varmasti eniten haastetta tähän asti, mutta musta tuntuu että oon noihin haasteisiin nyt valmis. Siellä maneesissa pomppiessa ja hullutellessa musta tuntu niin hyvältä ja oikealta. Mulla on taas tavoite, sisältö ja tarkoitus, joku tarvii mua.

Tänään oon kuunnellut Irinan uutta levyä, erityisesti kappaletta "Jälki". Sanat menevät mm näin:

"Tiedän sun lähtevän, joskus täältä pois,
mut en tahtois nähdä sitä päivää,
vuodet vähenee, meistä kaikki vanhenee,
omaa aikaa ei tiedä kukaan.
Millä tavalla voisin itsestäin mä jättää,
jotain mitä minullekkin annettiin.
Ikuinen jälki sinusta minuun jää,
mutta kaunein on se tunne, miten mulle lauloit,
toivon että itsestänikin jää, yhtä kaunis muisto,
samaa laulua laulan, rakkaimmalleni laulan"

sekä

"Rakkaus ei lopu siihen kun aika jättää,
kauniimmin muistoissa elää"

Kyllä elämä jatkuu sittenkin. Mä en vaan hetkeen uskonut siihen. Haamu, vielä kuolemansa jälkeenkin, toi elämän mulle Ismon kanssa takaisin. On nuo hevoset vaan ihmeellisiä.