Kipu.
Se on tappavaa. Se repii hiljaa ja huomaamatta sulta kaikki voimat, ahdistaa mielta ja masentaa paivat. Sulle ei jaa mitaan, vain tyhjyys. Ja kipu, josta et paase koskaan eroon. Se on sun ystavas aina, joka hetki, joka paikassa. Aina sun luona. Se ei jata sua yksin hetkeksikaan. Ei hetkeksikaan. Sekunniksi se antaa sun nukahtaa, vain jotta saa taas herattaa sut omaan huutoos...
Kipu.
Sita ei voi tappaa. Tai voi, myonnan, mutta onko se sen arvoista? Seuraava paiva menee huimauksen ja pahan olon kourissa, taristen, hikoillen, paleltuen... Mutta kipua ei ole. Ei ole mitaan muutakaan. Voit makoilla sangylla pimeassa huoneessa, ja toivoa, ettei kukaan tule hairitsemaan, ettei sun tarvi nousta peittojen seasta koskaan, silla pelkaat sitakin. Olo on niin hirvea. Hirveampi kuin kipu? Ehka.
Kipu.
Nyt ma tiedan mita se on. Nyt ma tiedan mita se ihmiselle tekee. Se tappaa. Se tappaa sisalta.
Ma en jaksa.
Uusimmat blogimerkinnät
- Ei niin pitkästi taukoa.. 17.10.
- Taukoa taukoa.. 24.09.
- Suolaiset on kyyneleet.. 24.09.
- Unelmieni varsa.. 23.05.
- Elämä on niin kummallista.. 07.11.
- Muistoissa ainiaan.. 20.10.
- Halsuan paikallisravit... 13.09.
- Elämä on, edelleen.. 08.09.
- Elämä on. 20.02.
- Masennus. 16.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2010 (4)
- ▶ 2009 (13)
- ▶ 2008 (30)
-
▼
2007 (37)
- ▶ joulukuu 2007 (3)
- ▶ marraskuu 2007 (9)
- ▶ lokakuu 2007 (8)
- ▶ syyskuu 2007 (2)
- ▶ elokuu 2007 (1)
- ▶ heinäkuu 2007 (4)
- ▶ kesäkuu 2007 (2)
- ▶ huhtikuu 2007 (4)
- ▶ maaliskuu 2007 (3)
- ▶ helmikuu 2007 (1)
- ▶ 2006 (11)