IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Äiti sammutti konsolin, poika pahoinpiteli tacolla

Sarjassamme ”uutisia, joita ei pystyisi edes itse keksimään”, Floridassa on tapahtunut kummia. 19-vuotias nuorukainen on oikeuden edessä hyökättyään äitinsä kimppuun. Sekä kahinan syy että hyökkäyksessä käytetty ase ovat tavallisuudesta poikkeavia.

Moirin perheen ongelmat alkoivat viime keskiviikon illallisesta. Poika ei suostunut sammuttamaan Xboxiaan ja tulemaan ruokailemaan, joten äiti kävi nykäisemässä johdon seinästä. Pojalla kilahti ja hän alkoi tönimään ja nimittelemään äitään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ongelma, sillä äiti kertoi paikalliselle sanomalehdelle hänen poikansa olleen aiemminkin väkivaltainen ja tyly.

Ongelmat saavuttivat komediahuipennuksensa muutamaa minuuttia myöhemmin kun Dena Moir oli keittiössä kokkaamassa tacoja. Zachary saapui paikalle, nappasi lautaselta eineksen ja ryhtyi läpsimään äitiään piirakalla. ”Hän alkoi lyömään minua tacolla ja sain täytettä pitkin paitaani ja ympäri keittiötä. Olen aiemminkin uhannut häntä poliisilla, mutta nyt hän meni liian pitkälle”, äiti kertoi. Tällä hetkellä poika on poliisin huostassa odottamassa syytteitä, jotka äiti kuulemma aikoo nostaa.

Poika ampui vanhempansa videopelin takia


Nyt 17-vuotiaan Daniel Petricin ongelmien keskipisteessä oli Halo 3 -peli, jonka hän halusi ostaa. Hänen vanhempansa kielsivät ostoksen, sinänsä aiheestakin, sillä pelin ilmestyessä Daniel oli vielä liian nuori ostamaan Mature-ikärajalla varustettua peliä. Poika kuitenkin kävi ostamassa pelin salaa, mutta jäi rysän päältä kiinni. Isä takavarikoi pelin ja pisti sen omaan kätköpaikkaansa, jossa hän säilytti myös käsiasettaan.

Tämä oli mitä ilmeisimmin Danielille liikaa. Hän haki isänsä aseen ja pyysi vanhempiaan istumaan sohvalle ja sulkemaan silmänsä, sillä hänellä oli heille yllätys. Yllätys olikin luultavasti melkoinen, kun poika ampui vanhempiaan lähietäisyydeltä kasvoihin, tappaen äitinsä ja haavoittaen isäänsä. Tämän jälkeen hän yritti lavastaa isänsä syylliseksi.

Lavastusyritys ei kestänyt kauaa, sillä kun Daniel yritti hätistellä laukaukset kuulleita naapureitaan pois ovelta väittämällä hänen vanhempiensa riitelevän, isä onnistui huutamaan apua. Nyt poika odottaa tuomiota murhasta ja murhayrityksestä, mutta hieman yllättäen isän ja pojan välit ovat jo paranemaan päin.

MATIAS<3 Keskiviikko 24.12.2008 07:26

klo:03:41 24.12 tuli ikävä joten käytii kattoo. RIP peräs tullaa
- Vanhemmat »