IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 16:57

http://yle.fi/uutiset/viihde/2008/12/headbanging_voi_aiheuttaa_aivovamman_438367.html

Tuore tutkimus varoittaa tyypillisen rock-rituaalin vaaroista. Erityisesti raskaan rockin konserteissa harjoitettu niin kutsuttu headbanging-liike voi aiheuttaa vammoja päähän ja niskaan.

Headbangingilla tarkoitetaan pään ja hiusten heiluttamista nopeatempoisen musiikin tahdissa. Liike tunnetaan yleisesti myös moshaamisena, joka on kuitenkin yleisnimitys erityisesti heavy metal ja hardcore-konserteissa harjoitetulle aggressiiviselle tanssille.

British Medical Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hiuksia pyöritetään yleensä kappaleissa, joiden keskinopeus on 146 iskua minuutissa. Kyseisellä nopeudella liike saattaa aiheuttaa lievän päävamman jos pää on pyöriessään yli 75 asteen kulmassa.

Nopeammalla tempolla ja laajemmalla liikeradalla headbanging aiheuttaa myös niskavamman vaaran.

Australialaiset tutkijat ehdottavat, että vähentääkseen pää- ja niskavammojen vaaraa, headbangingia harrastavien kannattaisi muun muassa heiluttaa hiuksiaan hitaampien kappaleiden tahdissa. Heavy metal -musiikin tilalle suositellaan esimerkiksi asteen seesteisempää kuunneltavaa, kuten aikuisrockia.

Muita ehdotuksia vammojen välttämiseksi ovat pään pyörittäminen joka toisella iskulla sekä suojavarusteiden käyttäminen.

______________________

Noniin rakkaat rokkaripaskat, eiköhän mennä kaikki kattomaan vaikka Mötleyä niskatukien, kypärien ja muiden suojavarusteiden kanssa ettei niskat ja pää vaan mene paskaksi!

Voin vaan kuvitella kuinka itse bändi naurais suomalaiset suolle jos siellä eturivissä hengais niskatukien kanssa porukkaa..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.