IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.12.2008 01:19

"Koskaan ei pitäisi pussata toisten ihmisten nähden. On todella noloa, jos joku näkee sinut. Jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun komean pojan kanssa, mutta vain muutaman tunnin." (Katri, 9)

[Ei aihetta]Tiistai 09.12.2008 12:52

You never really stop loving someone. you just learn to try to live without them.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 23:05

Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välillä. Se on akuutti mielenterveyshäiriö, joka ilmenee aistiharhojen lisäksi myös fysiologisina toimintoina, esimerkiksi sydämen sykkeen nopeutumisena ja kasvojen punastumisena. Tila on vakava ja rakkauteen sairastunut ihminen tarvitsee nopeaa mielenterveydellistä ensiapua.

Ensiapuna rakastuneen henkilön on aloitettava välitön himoitseminen jotain sellaista ihmistä kohtaan, jota kohden ei rakkautta tunne. Eiköhän se rakkaus siitä tokene.

Joskus tällainen vastaamatta jäänyt rakkaus on kuitenkin sangen krooninen. Näissä tapauksissa rakkauden saa yleensä pois vain seurustelemalla tämän toivottoman kohteen kanssa. Kokemus murskaa pienen unelman ja järjestelmä palaa normaaliin turvalliseen uomaansa – juuri niin kuin pitääkin!

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 22:43

you didn´t love me, so why you raised my hopes.

MILJAPÄIVÄ ! ♥Sunnuntai 30.11.2008 15:46

säki oot mulle tärkee ! (: ♥

TOTTA !Lauantai 15.11.2008 00:37

Rakkaus kestää niin kauan, ennen kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
- Simon 7 v.

[Ei aihetta]Torstai 13.11.2008 22:13

joo.. oon nyt siivonnu mun huoneen oikeesti kokonaa ! vittu pesin lattianki !

ps. oon aika ylpee ittestäni !

APUA !Keskiviikko 12.11.2008 12:11

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Maanantai 10.11.2008 23:01

- Silloin kun tyttö on hiljaa ... Hän ajattelee miljoonia asioita.
- Silloin kun tyttö ei väittele vastaa ... Hän ajattelee syvästi.
- Silloin kun tyttö katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä ... Hän ajattelee kauanko olet hänen vieressä.
- Silloin kun tyttö vastaa parin sekunnin kuluttua että olisi kunnossa ... Hän ei ole.
- Silloin kun tyttö tuijottaa sinua ... Hän ihmettelee miksi valehtelet.
- Silloin kun tyttö makaa rintasi päällä ... Hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
- Silloin kun tyttö haluaa nähdä sinut joka päivä... Hän haluaa että hemmottelisit häntä.
- Silloin kun tyttö sanoo ' Rakastan sinua ' ... Hän tarkoittaa sitä.
- Silloin kun tyttö sanoo ' Minulla on ikävä ' ... Yksikään ihminen tässä maailmassa ei kaipaisi sinua yhtä paljon.

- Etsi poika ;
- Joka sanoo sinua kauniiksi, mielummin kuin kuumaksi.
- Joka soittaa sinulle takaisin kun katkaset puhelun.
- Joka olisi hereillä vain siksi että näkisi sinun nukkuvan. Odota sitä poikaa joka suutelisi sinua otsaan.
- Joka pitäisi sinua kädestä, hänen kavereittensakkin edessä.
- Joka kääntyy ja sanoo kavereilleen, ' Tuolla hän menee '.
- Joka vähän väliä muistuttaa sinua kuinka paljon välittää sinusta ja kuinka onnellinen hän on kanssasi.

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 23:26

tyttöjen sääntöi pojille

1. halaa takaapäin
2. tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi)
3. kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärilleen
4. syleile häntä
5. ÄLÄ PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN
6. kirjoita lyhyitä runoja
7. kehu häntä rehellisesti
8. kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko
9. ole superkiltti hänelle
10. soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä
11. lohduta häntä kun hän itkee
12. pyyhi hänen kyyneleensä
13. rakasta häntä koko sydämestäsi
14. nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle. (hän kiljuu ja huutaa 'laske mut alas' mutta oikeasti hän pitää siitä).
15. ole kohtelias
16. älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
& ja ÄLÄKÄ koskaan ole erilainen kavereittesi kanssa kuin hänen kanssaan kahdestaan!!!!
17. vie hänet pitkälle kävelylle illalla
18. muista aina tuoda huopa minne tahansa menette (ulos) kun on kylmä, sillä tavalla voit lämmittää häntä ja olla hänen lähellään.
19. ÄLÄ KOSKAAN VALEHTELE HÄNELLE! koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua'