Te soturit jotka taistelitte Neuvostoliiton suurta ylivoimaa vastaan vuosina 1939-1940, kiitän teitä ja pyydän myös anteeksi, sitä että 70-luvulla kommaripellet arvostelivat teitä pettureiksi ja heittivät kommentteja "miksi menitte sinne?".
Olen suuressa kiitollisuuden velassa teitä kohtaan, toivottomalta vaikkutava sota päättyi torjuntavoittoon, koska te taistelitte! Ilman teitä Suomen kansa ei olisi yhdistynyt, tullut tunnetuksi ja pitänyt itsenäisyyttään.
En päässy mun ukin iskää ikinä kiittämään (kuoli vuonna 1995), enkä myöskään mummoni isää jotka kummatkin haavoittuivat kranaatin sirpaleista Karjalassa.
Taistelitte, ja pikku hiljaa lähdette pois, mutta meillä nuorilla ihmisillä on yksi tehtävä! Vaalia teidän urotekojanne, muistoanne ja kertoa niistä meidän jälkikasvullemme.
Kiitos!