TOIVON ETTÄ SINÄ ERÄS LUKISIT TÄMÄN JA HUOMAISIT KUINKA PALJON MÄ OIKEESTI SUSTA VÄLITÄ ...
rakastaako vaiko eikö rakasta...?
no tottakai rakastan,
sä toit mut takas maan pinnal,
koska luulin ettei kukaan oikeest välitä must,
heti kun sä ilmestyit mun elämään,
mun elämä alko kukoistaa taas,
siitä tunteesta emmä luopua tahtois,
toivoen ettet särkisi sitä,
kai se on jo liian myöhäistä,
pyytää anteeksi tätä kaikkea,
en olis halunnut et sun täytyy saada kaikki paska harteilles,
ELÄMÄ ANTAA JA ELÄMÄ OTTAA
niin kai sit vaa menee,
miks kaiken pitää olla aina nii vaikeeta,
ajattelen sua kaiken aikaa,
miettien päättyyköhän tää nyt tähän,
jutellaaks me enää toisillemme,
nähdääks me enää....?
monta muuta kysymystä pyörii samaan aikaa,
kaipaan sun lämpimiä haleja,
noita sun pehmoisia huulias,
täytyykö mun oikeasti päästää irti tollasesta ihmisestä,
joka on ihana, mukava, hauska, pelkällä näkemisellä saa mut hymyilemään, merkitsee mulle nii helvetin paljon, jota rakastan enemmän ku mitään muuta ...?
sun kaltasii jätkii ei löydä helposti muualta, sä putosit kuin taivaalta mun elämään, en olis osannukaa kuvitella millane enkeli sä oot,
mun elämäni valo, rakkaani mun ethän meidän tietämme erota...?
en olis vielä valmis siihen,
mut jos niin oot päättäny,
haluun jutella sun kans iha kasvotuste nää kaikki asiat läpi,
ei mitään tekstareil tai soitoilla,
haluun kuulla ne suoraa sun sydämestä