En tätä tunnetilaani selittää osaa, ehkei siihen mitään tarvettakaan ole. En tarvitse sanoja tätä kuvailemaan, mutta jos tämän sanoiksi muuttaa pitää on se jotakuinkin näin. On perhosia vatsassani, korvia kihelmöi kun kanssasi juttelen. Sydän kiihkeään tahtiin hakkaa ja huuleni hymyksi muuttuu. En tiedä enkä muista milloin olisin näin korkealla leijaillut. Odotan kokoajan hetkeä jolloin sinulta viestin saan. Ja joka kerta kun luen kirjoittamaasi se saa suuren hymyn aikaan. En malta odottaa päivää jolloin sinut oikeasti näkisin, silloin varmaan lentäisin korkeammalla kuin koskaan ennen. Sinut syliini rutistaisin ja poskelle muiskeen hempeästi antaisin.
