IRC-Galleria

Sitä sanotaan että virheistään oppii, mut huomannu olen omalta osalta että ne samat virheet toistuu kefta toisensa jälkeen. En tiedä missä se vika on. Onko se niin että ymmärrän ihmisten tarkoitukset väärin vai olenko ainoastaan niin sinisilmäinen etten todellisuutta nää? Ei pitäisi toiveita herättää niin ei tarvisi aina näin pettymään.

Milloin läytää vois sen ihmisen, kenen kanssa elämän jakaa vois. Yhdessä murheet jakaa ja kenet kainaloon sulkea vois. Ehkä huomenna taikka tulevassa. Elämän polku sen eteen tuo. Joillakin tuo paljon mutkaisempi on. Kyllä tuo ihminen oikea vastaan tulee, myöhemmin tai ennemmin.

Mä itselleni toiveit herättelin, enemmän mitä oisin arvannut. Ei mennyt tämä niinkuin saduissa vaan kylmän ja synkän päätöksen sai. tiedän etten näin olisi antaa saanut, mut ihmismieli niin heikko ja heiveröinen. Ehkä sitten joskus tulevassa toiveet todeksi muuttuisi.

En tätä tunnetilaani selittää osaa, ehkei siihen mitään tarvettakaan ole. En tarvitse sanoja tätä kuvailemaan, mutta jos tämän sanoiksi muuttaa pitää on se jotakuinkin näin. On perhosia vatsassani, korvia kihelmöi kun kanssasi juttelen. Sydän kiihkeään tahtiin hakkaa ja huuleni hymyksi muuttuu. En tiedä enkä muista milloin olisin näin korkealla leijaillut. Odotan kokoajan hetkeä jolloin sinulta viestin saan. Ja joka kerta kun luen kirjoittamaasi se saa suuren hymyn aikaan. En malta odottaa päivää jolloin sinut oikeasti näkisin, silloin varmaan lentäisin korkeammalla kuin koskaan ennen. Sinut syliini rutistaisin ja poskelle muiskeen hempeästi antaisin.

Nyt se ero sit lopullisesti tuli. Miks tän kaiken pitää olla niin raskasta ja vaikeeta. Ite tääl intissä ny oon nii ihan se ja sama fiilis päällä.. Mukava lähtee 3päivää mehtään näillä fiiliksillä :( kumpa sais jostain voimia et jaksaa tän viikon loppuun

Joskus oikea ratkaisu tuntuu kaikista pahimmalle, ajattelet heti jälkeen onko tämä oikeasti se oikea ratkaisu. Mutta jo tovin jälkeen huomaat että juuri se oli se oikea päätös.

Kylmä hiljaisuus sisälläin huutaa. Ei ympärillä ketään kelle murheitain kertoo. Ei ystäviä ketkä minut jaloilleni taas saisi. Kaikki tämä niin raskasta yksin on kantaa, ei rakkautta mitä muille antaa. Vain kylmä, kylmä hiljaisuus ja musta, karu pimeys joka minut ympäröi. En tätä enään kauaa yksin kestä, mutta eipä kukaan lähtöäni estä.

Mitä tänne jää JOS mä lähden täältä. Tuo kysymys monta kertaa mielessäin kaikuu. Jokainen murtuu kun tarpeeksi päin kasvoja lyödään. Mitä se ois jossei täälä enää ois. Ei enään turhia kyyneleitä, ei masennusta eikä kurjuutta. Olisi pelkkää ilmaa vain. Se mikä minut täällä jaksaa kulkemaan ja kestämään tämän kaiken paskan olette te läheiset, perhe ja ystävät te olette se syy miksi jaksan jatkaa matkaa myös huomenna. Kiitos teille<3

Mikä siinä on niin vaikeaa, mikä siitä mahdottoman jopa saa. Johtuuko se taidosta, tunteesta vai asenteesta? Sitä ei kukaan toiselle sanoa voi, vaan jokainen sen itse tietää mikä se on millä sen yli pääsee. Kaikki kumminkin sen ratkaisee, ja asian mahdolliksesksi tekee.

Erittäin hyvää uuttavuotta kaikille tasapuolisesti ja muistakkee juua ittenne teholle tai ainakin vatsahuuhteluun ja puhkoa silmänne raketeilla!! kiitos ja kuittaus =)