IRC-Galleria

Minä petipuuhissa, olis yhtä varma asia kun sota syttyis suomee...

Tänään en välitä menneistä, enkä pohdi tulevaisuutta. Kuuntelen tätä hetkeä ja sen mukana tuomaa hiljaisuutta.

Kunpa vain olisin jo vanha, niin saisin jäädä tähän olotilaan. Koska en ole, joudun kokemaan vielä monta samanlaista epäonnistumista, alamäkeä ja pohjanoteerausta, jotta taas voin kivuta ylös yhä uudestaan ja uudestaan, kokeakseni itseni vahvaksi jälleen.

Voiko ketään toista tuntea, ellei ole opetellut tutustumaan edes itseensä?

Mitä kummaa on rakkaus? Ei se ainakaan ole sitä, että luulee kuolevansa, jos ei saa nähdä ihmistä, jota luulee rakastavansa. Se ei ole sitä, että ikävä salpaa hengityksen ja jokainen solu itkee kyyneleitä, kun on erossa rakkaasta ihmisestä. Se ei ole sitä, että tuntee kyljessään puukoniskuna jokaisen lausumattoman lauseen, jonka rakas jättää sinulle lausumatta. Mitä se sitten on? Ehkei sitä ole olemassakaan. Ehkä me teemme sen itse itsellemme, kun emme uskalla olla itsemme kanssa kaksin?


Jos sinä tunnet tuskaa ja ahdistusta, on se vain heijastusta omista peloistasi...

Älä yritä ymmärtää minua - rakasta vain.

Vaatii taitoa hyväksyä asiat, joita omassa elämässään tapahtuu. Vaatii kärsivällisyyttä uskoa niiden olevan vain minun parhaakseni.

Tärkein asia, minkä minä tästä kaikesta opin ei olekaan se, etten tee vastaavia asioita enää uudestaan, vaan se, että seuraavalla kerralla teen asiat toisin.

Juuri nyt kaikki lauseeni muuttuvat tyhjiksi. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Parempi siis sulkea sanojen arkku, sillä väkisin ei mitään saa aikaiseksi, paitsi vahinkoa.

...Olisiko elämä liian helppoa jos ei tulisi vastoinkäymisiä?