tiedätkö,mistä tuun ja minkälaiseen tuntoon uponnut on moni pettymys.
tiedätkö,kuinka monet illat olen pidättänyt hengitystäni,ollakseni itkemättä.
tiedätkö,miten usein olen ajatellut,mitä olisi jos minua ei olisi.
tiedätkö,minkälainen on olo ilman äitiä,jota sanoinkuvaamattomasti rakastin.
tiedätkö,kuinka pelkään jokaista ankaraa tuulta, että menetän teidät,jotka olette elämäni.
mä uskallan vain elää, ilman suuria ajatuksia.
mä pelkään löytäväni mustan jään, johon haluamattani kaadun.
enkä enää jaksaisi nousta kurkottamaan unelmiin.
sillä tää suru on liian kova vuotamaan.
tää ikävä liian suuri pintaan nousemaan.
sen jälkeen,jos kaiken vuodattaisin,olisin vain sirpale muiden murtuneiden joukossa.
jolle apu ei ole auttajana, työntekijöiden työaika loppuu kuitenkin ajallaan.
jokaisen oma sisu, se alkuperäinen lujaluonteisuus on ainut auttaja,jos tahdot jatkaa.
jos vielä tahdot rakastaa, haaveilla edes muutamasta unelmasta.
olla mukana elämässä.
lahjan loppuun kuluttaa, siihen asti kun kerran se pois korjataan.
lahjako tämä on, elämä tässä näin.
toivon niin, sitä todella toivon.