IRC-Galleria

gerarru

gerarru

vitut tästä ♥

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

frentsförever?Lauantai 27.09.2008 00:12

Ystävyyden ohjeita

On se kummallista, meillä jokaisella on joskus hyviä aikoja ja huonoja. Niistä selvitään aina jollain tavalla, joku selviää yksin. Toinen taas ystävien kanssa, joku musiikin voimalla. Mutta, jokaisella on oma tapa selvitä.
Mutta, joskus on että ei vain pääse yli jostain. Esimerkiksi ystävän kuolemasta, poikki menneestä suhteesta tai joku muu asia vain painaa mieltä, eikä siitä meinaa tulla loppua. Se on normaalia. Jokainen kokee hankalia aikoja, ihan normaalia. Itse pääsen niistä yleensä yli musiikin kanssa ja yksin miettien asioita. Niille on pakko itkeä, mutta en näytä kuitenkaan sitä muille, ainakaan kaikille. Jos joku haluaa olla yksin, antakaa hänelle tilaa. Älkää takertuko silloin kiinni, antakaa hänen olla, jos hän kerran haluaa. Yksityisyys on tärkeä asia jokaiselle. Jokaisella on varmaan asioita ja salaisuuksia, joita kukaan ei tiedä. Sekin on normaalia.

Jättävätkö ystäväsi sinut usein yksin? Tai tunnetko olosi turhaksi? Se ei ole normaalia. Ei ole oikein jättää ystäviä syrjään. Jos tarvitsee omaa tilaa, pitää sanoa. Ei alkaa tiuskimaan ja muulla tavalla olemaan epäkohtelias. Jos ystäväsi kertoo huolia, yritä ymmärtää ja vastaa hänelle kommenteilla, jotka voisivat saada heidät iloisiksi, he haluavat silloin myötätuntoa. Jos reagoit vain ”aijjaa” ”jaa” ”ai” ne saavat kertojan tuntumaan itsensä turhaksi, ja se voi saattaa vaikka minkälaisiin asioihin. Pahin on itsensä vahingoittaminen. Kuten viiltely jäljet kädessä tai itsemurha.
Joten, muista kertoa joskus ystävällesi että pidät hänestä ja muuta positiivista. Tule vaikka joskus yllättäen hänen ovelle, pyydä häntä ulos kävelemään ja halaa häntä, kerro samalla kuinka paljon pidät hänestä. Se saa aina ystävät saamaan olonsa tärkeäksi ja jatkamaan elämistä hankalinakin aikoina.

Suhteet, niissä käy aina jossain vaiheessa huonosti. Seurusteluystävä ei enää halua jatkaa suhdetta. Sillä hetkellä miettii että ei koskaan pääse yli ja että se on kamalaa, mutta kun antaa ajan kulua, kyllä siitä pääsee yli ja jatkaa taas elämistä. Silloin ainakin jätetty kaipaa ystävää joka kuuntelee ja haluaa ymmärtää. Ei sellaista joka vain istuu vieressä ojentaen mykkänä paperia kun toinen itkee. Vaan ole rohkea ja yritä rohkaista ystävääsi halien kera. Pyydä häntä vaikka teille yöksi tai elokuvaan. Että hän unohtaisi sen että hänet jätettiin ja että suru kääntyisi pois ja hän aloittaisi heti uuden elämän vaiheen ja olisi iloinen. Ei ole mukavaa katsoa kun ystävä on surullinen. Eihän?

Onko ystävyyssuhteenne menossa karille? Yritä pelastaa se. Kerro ystävällesi että välität hänestä ja että et halua menettää häntä, muuten se voi olla hieman hankalaa. Jos asia on sellainen, että ystäväsi on tosissaan haluamassa laittaa välit poikki, taistele hetki. Jos se ei auta, anna olla ja heitä pyyhe kehään. Ei ketään saa pakottaa, sano viimeisinä sanoina hänelle ”Okei, jos et halua olla ystäväni. Antaa olla. Haluan vain parasta sinulle”. Se voi saada ystäväsi ajattelemaan hetken mitä tekee. Jos sekään ei auta, hän ei varmaan pitänyt sinusta koskaan. Rajua, mutta totta.

Lue tämä teksti ja pyydä ystävääsikin lukemaan. Toivottavasti tämä teksti ei ole täyttä paskaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.