IRC-Galleria

Juhannus horoskoopit =)Perjantai 19.06.2009 18:00

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olut pullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viina pullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.


Joo-o... vois jättää kokon ehk väliin :D (horoskooppini on leijona)

Facebookin testien vastauksiaTiistai 09.06.2009 04:19

Facebookis on kyl aika hyvii testei.

Mielenterveystesti:

Niuvanniemen potilas
Olet jatkuvasti vahvassa lääkityksessä suljetulla osastolla, juttelet kasveille päivän politiikasta sekä tuijotat seinään. Katatonisessa tilassa murhanhimosi on aisoissa, mutta et kyllä tajua muutenkaa mistään mitään.

Mikä on mustalais nimesi?
Pasilan Rainer
Sinut tunnetaan kaupparatsuna, myyt samassa junassa matkustavalta asiakkaalta lipunkin hyvän tilaisuuden tullen! Erotat rihkaman aidosta ja timantit lasista. " No ehä mie pakolla myy, mutta osta nyt silti hei hyvä miiiies!?"HOI!

kuinka kovan kännin pystyt vetämään?
peruspöhnä
vedät perus mäyräköiran ja olet ihan perus pöhnäkännissä. et ole mikään ruudinkeksijä, muttet ihan nolokaan kaveri.

Miten sujuu rahapelit?
Paisti.
Et ehkä täysin ymmärrä todennäköisyyksien perusteita, tai et osaa panostaa varoihisi nähden oikein. Peliyhtiöt ja vastapelurit vievät toisinaan rahasi, pitkällä aikavälillä paljon rahaa. Toivot lottovoittoa lauantaisin, kun et muutakaan voita. Ei tule lottovoittoa ei..

Kuinka ARVELUTTAVA HIIPPARI olet?
Freelance rikollinen.
Et ole mikään raskaan sarjan rosvo, mutta et epäröi heittäytyä hämärähommiin, jos luvassa on helppoa rahaa kohtalaisen pienillä riskeillä. Sanonta "tilaisuus tekee varkaan" kuvaa sinua osuvasti. Varjelet siis identiteettiäsi perustellusti, kohtuun rajoissa ja tyylillä. Siinä suhteessa olet mallikelpoinen. Moraalinen puoli onkin sitten asia erikseen....

Vituttaako?
Sinua taitaa oikeasti vituttaa?.
Aivan sama mitä teet tai sanot, kaikki menee kuitenkin päin vittua. Nekin asiat mitä teit eilen, menee tänään tai viimeistään huomenna päin vittua. Jos säkä käy... niin siirtyy viikolla. Tuskin. Vituiks meni sekin säkä. Pysy kotona peiton alla, tulpat korvissa ja verhot tiiviisti ikkunan edessä. Älä edes kuvittele soittaa kenellekkään, sillä vitutus tarttuu... vittuilisivat vaan kuitenkin sulle... tai sit niillä menee niin hyvin että sua alkas vituttaan vielä enemmän. Pidä pääs kii ja itke tyynyyn. Kunnon vitutukselle ei ole lääkettä!!! Vittu!.

Mikä amis-auto olet?
Toyota Corolla Dx
Olet legendaarinen ja luotettava dexteri. Kaikkien nuorten miesten unelma. Harvinainen AE86-malli todella tavoiteltu.

Mihin elokuvaan sopisit parhaiten?
Die Hard 4.0
Olet äijistä äijin joka ei tilanteessa kuin tilanteessakaan anna periksi,vaikka oma henkikin olisi vaarassa! Olet entinen alkoholisti ja New York Cityn poliisi. Lempilauseesikin on Yippie-ki-yay-motherfucker! Kauan eläköön John McClane! Pidät myös kunnon vaarallisesta toiminnasta ja olet kuin nakutettu tähän elokuvaan!

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 01:12


ENSIMMÄINEN VAIHE

Avaa kännykästäsi tekstiviestien saapuneet-kansio. Vastaa uusimmalla viestillä kysymykseen

1. Voisitko kuvitella suutelevasi samaa sukupuolta?
-Juu..

2. Onko sinulla ollut koskaan vesirokkoa?
-missä oot?

3. Keneen olet ihastunut?
-minkä ikäne oot

Oletko käynyt suihkussa tämän viikon aikana?
-joo joo

5. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?
- mikä ongelma?

6. Onko bestiksesi mukava?
- no pitää paistoo

7. Mitä haluaisit tehdä nyt?
-5min ja oon siinä...

8. Oletko juuri nyt alasti?
- tarjootko kahvit?

9. Mitä sanoisit, jos poikaystäväsi ilmoittaisi olevansa homo?
- vai?

TOINEN VAIHE

Ota kännykkäsi osoitekirja (nimet-luettelo) esille. Sulje silmäsi ja selaa sieltä nimiä. Älä laita samaa nimeä kahta kertaa, vaan ota uusi. Vastaa kysymyksiin.

1. Paras ystäväni on...
-Löpööne :D :D :D (en oo jaksanu poistaa sen numeroo)

2. Ihminen, jota rakastan eniten on...
-wenttis

3. Olen suudellut usein...
- jani

4. Seurustelen ... kanssa
-viihdepalvelut

5. Eniten vihaan...
-pasi

6. Haluaisin tutustua paremmin...
-asiakaspalvelu

7. Romanttiselle illalliselle veisin...
-poliisi
-

8. Maailman ällöttävin ja kamalin ihminen on...
-ivan

9. Maailman kaunein ihminen on...
-nakki

10. Olen todella samankaltainen kuin...
-eno

Känni- ja krapulatyypitTiistai 26.05.2009 16:50

Ampiais-känni:
Kiemurtelee ja pörisee itsekseen.

Hitler-känni:
Sammut bunkkeriin.

Kristofer Kolumbus -känni:
Et tiedä, mihin olet menossa, etkä perille päästyäsi tiedä, missä mahdat olla - mutta koko reissu menee valtion piikkiin.

Tuhkimo-känni:
Tulet himaan ilman toista kenkää.

Ruusus-känni:
Sammut sadaksi vuodeksi.

Pieni Merenneito -känni:
Jalat eivät irtoa toisistaan ja haisevat silakalle.

Telaketju-känni:
Kuljet otsa rypyssä eteenpäin.

Ristisana-känni:
Menet kapakkaan pystysuorassa ja palaat kotiin vaakasuorassa.

Keila-känni:
Kaadut heti kun joku tönäisee.

Penis-känni:
Olet koko illan suurin mulkku.

Mandoliini-krapula:
Kädet tärisevät niin, että soittotaidossa löytyy, vaikkei nuotteja tunnekaan.

Lumikki-krapula:
Heräät aamulla seitsemän miehen kanssa.

Punahilkka-krapula:
Heräät isoäidin kanssa samasta vuoteesta.

Keisarin uudet vaatteet -krapula:
Heräät aamulla alasti kadulla.

Ruma ankanpoikanen -krapula:
Aamulla on vieressä väärät munat.

Nalle Puh -krapula:
Aamunkankeudessa et saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia kuin olisit pessyt ne hunajalla.

Roope Ankka -krapula:
Olet hommannut ison kasan rahaa ilman housuja.

Mikki Hiiri -krapula:
Korvat ovat turvonneet palloiksi, käsissä on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole tietoakaan.

Iso Paha Susi -krapula:
Henki haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataa ladon.

Hannu ja Kerttu -krapula:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksennettua vanaa seuraillen.

Peppi Pitkätossu -krapula:
Heräät aamulla hevosen ja apinan välistä.

tylysöö..Maanantai 18.05.2009 01:03

¤ Kenelle puhuit viimeksi messengerissä? - nakille

¤ Mistä keskustelitte? - kaikest

¤ Mitä sinulla on päälläsi nyt? - vaatteet

¤ Onko koruja? - ei


¤ Milloin viimeksi joit kahvia? - aamul


¤ Oletko paha arvostelemaan? - no jaa

¤ Mitä joit viimeksi? - pepsiä


¤ Sattuuko sinua mihinkään nyt? - selekää


¤ Mitä teet huomenna? - meen kouluu ainaski, jos jaksaa


¤ Mitä teit tänään? - idl


¤ Milloin katsoit viimeksi ulos? - sillo ku tulin kotii


¤ Ennenkuin tulit viimeksi kotiisi, missä olit? - pasin luona

¤ Oletko ollut jollakin keikalla? - juu


¤ Onko vika aina sinussa? - 24/7


¤ Kenelle soitit viimeksi? - jyrkille

¤ Mitä sanoit viimeksi? Kenelle? Milloin? - jep, pasille


¤ Mitä teet tunnin kuluttua? - katon varmaa tv:tä


¤ Onko ketään, jota rakastat ylitsepääsemättömästi? - jaa-a


¤ Keneltä tekisi mielesi pyytää anteeksi nyt? - ei keltää


¤ Oletko ollut lähi aikoina riidoissa kenenkään kanssa? - no jaa

t
¤ Oletko saanut sovittua? - jotenki

¤ Jos olet, oliko sopiminen sinulle tärkeää? - riippuu vähä tilanteest


¤ Mitä sinä haluaisit tehdä nyt? - kupille


¤ Itketkö usein? - en

¤ Mainitse elokuva, joka saa itkemään? - ei mikää


¤ Minkälaista musiikkia kuuntelet? - hip hop/rap


¤ Kenelle sanot aamuisin yleensä ensimmäiseksi huomenta? -jollekki kaverille, jos jaksaa


¤ Minkälaiset ihmiset ansaitsevat mielestäsi elinkautisen? - murhasta

¤ Mitä söit viimeksi? - pizzaa


¤ Säilytätkö kuittisi? - riippuu vähä


¤ Mitä taskuistasi yleensä löytyy? - kännykkä,sytkä,tupakkaa, kukkaro

¤ Paras muisto viime kesältä? - en muista


¤ Mitä kuuluu? - ylsää


¤ Ketä halasit viimeksi? - en muist

¤ Ketä mielesi tekisi halata nyt? -en tiiä

¤ Milloin viimeksi käytit jotain vanhaa sanontaa? - emt

¤ Oletko vapaa vai varattu? - vapaa :/

¤ Luotatko helposti muihin ihmisiin? - joihinkin

¤ Miten saat itsesi luottamaan henkilöihin? - jotenki

¤ Ovatko vanhempasi vieläkin yhdessä? - ei

¤ Mikä perheessäsi on parasta? Mikä huonoa? - emt

¤ Pidätkö sateesta? - en

¤ Milloin viimeksi eksyit? - en muista

¤ Sana joka tulee ensimmäiseksi mieleesi? -tupakka

¤ Onko nälkä? -ei

¤ Väsyttääkö? - vähä

¤ Jos paras ystäväsi soittaisi sinulle nyt kertoen, että on voittanut tänään lähtevän äkkilähdön Alaskaan ja pyytää sinua mukaasi, lähtisitkö? - totta vitussa


¤ Jos lähtisit, mitkä 10 tavaraa pakkaisit mukaasi? - kännykän, vaatteita, hygieniatarpeet, rahapussin, röökit, kamera jne jne


¤ Onko kateellisia ihmisiä liikaa? - juu


¤ Tunnetko paljon kateellisia ihmisiä? - emt

¤ Millainen suuttuja olet? - aika helposti suutun


¤ Mikä oli eilisen kohokohta? - junnun jutut


¤ Mikä piristäisi nyt? - mitäpä luulet


¤ Mitä tekisi mieli nyt? - tupakalle...

¤ Mitä meinaat tehdä tulevana kesänä? - tampereel käyn, kuppia

¤ Monelta heräät huomenaamulla? -puol 7


¤ Mitä suunnitelmia ens viikolle? - perus settii


¤ Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten? -lomaa...

asdLauantai 09.05.2009 20:24

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.

1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?: Juhlat

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: tanssidemo

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: 9mm

Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: kuka mä oon

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: pakko jaksaa

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo: the game lord

Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo: gangsta rap made me do it

Näet lemmikkisi ja sanot: smoke some weed

2:

Mikä laulu kuvaa...

Elämääsi: concentrate

Ystäviäsi: alkaholik

Perhettäsi: go to church

Ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: why we thugs

Vihollistasi: step yo game up

Uskontoasi: do ya thang

Seksuaalisuuttasi: gangsta gangsta

Seksielämääsi: ei heru

Persoonallisuuttasi: hey now

Ulkonäköäsi: what u goin' do

3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: click clack

Heräät: ei väliä

Hengaat kaveriesi kanssa: työttömän stressi

Sinä ja vihollisesi alatte taistella: steal the show

Menet treffeille ihastuksesi kanssa: child support

Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: naggin

Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: pillu

Menet nukkumaan: gangsters paradise

Masennut: dr. frankenstein

Hautajaistesi aikana: hulttio

Hautajaisvastaanottosi alkaa: synkistelyä

Lopputekstien aikana: naiset

Pahis testiLauantai 28.02.2009 19:36

Tässä testissä mitataan kuinka pahis olet... Kun olet saanut selville haasta 3 kaveriasi tähän testiin!

OLETKO:

1.maistanut viinaa x
2.maistanut olutta x
3.maistanut siideriä x
4.maistanut lonkeroa x
5.maistanut viiniä x
6.maistanut tupakkaa x
7.maistanut sikaria x
8.kokeillut huumeita x
9.katsonut tappelua x
10.ollut tappelussa x
11.varastanut jotain kaupasta x
12.ottanut kaverilta jotain x
13.varastanut kaverilta jotain x
14.mennyt pummilla linja autolla
15.mennyt pummilla junalla
16.ollut juhlissa keikoilla yms. pummilla
17.lukenut kaverisi viestit x
18.lukenut kaverisi päiväkirjaa x
19.ollut poliisi autossa x
20.ollut poliisien kanssa tekemisissä x

17/20 :O
aika pahiz oon :(


Missä olet?

Kotona, omassa huoneessa = Huutelin
Kotona, olohuoneessa = Nuoleskelin
Kotona, keittiössä = Hyväilin
Kotona, muussa huoneessa = Ajoin takaa
Kirjastossa = Silittelin
Muualla = Nussin

Minkä väriset hiuksesi ovat?

Mustat = pizzakuskia
Vaaleanruskeat = kumiankkaa
Tummanruskeat = patsasta
Maantienväriset = haravaa
Punaiset = varapresidenttiä
Kirkkaan vaaleat = sähköasentajaa
Vaaleat = mielenosoittajaa
Muun väriset = apinaa

Missä kuussa olet syntynyt?

Tammi = himoissani
Helmi = hikisenä
Maalis = villisti
Huhti = puuskuttaen
Touko = kikattaen
Kesä = kännisesti
Heinä = räkättäen
Elo = puuskuttaen
Syys = kiemurrellen
Loka = kännisesti
Marras = kiimaisesti
Joulu = villisti

Minä vuonna olet syntynyt?

- 1987 = museossa.
1988 = autokorjaamolla.
1989 = suihkukopissa.
1990 = yleisessä wc:ssä.
1991 = kännibileissä.
1992 = kukkapenkissä.
1993 = museossa.
1994 = roskiksessä.
1995 = kaatopaikalla.
1996 - = peiton alla.

Minä päivänä olet syntynyt?

1 = Sain traumoja.
2 = Grr!
3 = Olipahan menoa!
4 = Villiä!
5 = Ihkua!
6 = En ikinä unohda sitä.
7 = Sanoinkuvaamatonta.
8 = Fantastista!
9 = Isi tykkää!
10 = Mummo tykkäsi!
11 = Miau!
12 = Aion ottaa uusiksi!
13 = Sain traumoja.
14 = Ai että!
15 = Villiä!
16 = Grrr.
17 = Ihkua!
18 = Isi tykkää!
19 = Huhhuh.
20 = Jouduin putkaan.
21 = Sain kuvani lehden kanteen.
22 = Sanoinkuvaamatonta.
23 = Grr!
24 = Sain traumoja.
25 = En ikinä unohda sitä.
26 = Upeaa!
27 = Kaverini ovat kateellisia.
28 = Mummo tykkäsi!
29 = Aion ottaa uusiksi!
30 = Miau.
31 = Villiä!

Muistot...Tiistai 13.01.2009 01:12

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

:DPerjantai 26.12.2008 18:37

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.

1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?:The rain

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: Yeah

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo:Fuck the police

Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: Switch

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: Hey now

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen ja sanoo:Why we thugs

Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo:alkaholik

Näet lemmikkisi ja sanot:Let's go

2:

Mikä laulu kuvaa...

Elämääsi:X gonna give it to ya

Ystäviäsi:My niggas

Perhettäsi:Aaww skeet skeet

Ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi:Real nigga roll call

Vihollistasi:Click, clack - get it back

Uskontoasi:Front 2 back

Seksuaalisuuttasi:Party up

Seksielämääsi: Lord give me a sign

Persoonallisuuttasi:Lollipop

Ulkonäköäsi:it was a good day

3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: Party starter

Heräät: Move bitch

Hengaat kaveriesi kanssa: Grillz

Sinä ja vihollisesi alatte taistella: 9mm

Menet treffeille ihastuksesi kanssa:Stomp

Suutelet häntä ensimmäistä kertaa:Prayer III

Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: Don't gotta home

Menet nukkumaan: it's all good

Masennut: Bia bia

Hautajaistesi aikana:Ruff riders anthem

Hautajaisvastaanottosi alkaa: King kong

Lopputekstien aikana: gangsta rap made me do it