Siitä on nyt vuoden verran kun olin aidosti onnellinen. TOSISSANI onnellinen. Todella onnellinen. Pää oli vaaleenpunasissa pilvissä ja kaikki oli niin ihanaa. Puhuin siitä (pitäiskö sanoa hänestä?) KOKO AJAN ja en ihmettelis vaikka kavereilla olis menny hermot. <.<
Anteeksi siitä. Hyvä toki tässä vaiheessa pyydellä anteeks mutmut.
hmm.
En tiedä miksi kirjotin tämän. Se oli hauskaa aikaa ^^ vaikka myöhemmin itkinkin varmaan valtameren verran. (yhdestä tyynyliinasta ei lähteny mun ripsarit!)
hei vain.