IRC-Galleria

avoin kirje rakkaimmilleniTiistai 03.01.2006 08:06

anteeksi kaikille, ketä olen loukannut. olen pohjimmiltani huono ihminen, näytinpä sitten ulospäin miltä vain. anteeksi.

olen tietoisesti loukannut minulle tärkeimpiä ihmisiä toistuvasti. kaikkia tekoja ei vain osaa ajatella järkevästi tietyissä tilanteissa. ei, vaikka kuinka ottaisi opiksi virheistään. eikä kaikkia tekoja voi ikinä antaa anteeksi edes lähimmille ystävilleen.

vaikka olen ateisti, haluan kertoa, että olen tietoisesti rikkonut useampaa kuin yhtä käskyä kymmenestä. joskus on vaikea katsoa eteenpäin pitkällä aikajänteellä. jos tunsit piston sydämessäsi, niin olet se ketä ajattelen. etkä syystä.

olen tehnyt vakaan päätöksen ulkomaille muuton suhteen: kun loppuvuodesta asettaudumme pysyvästi kanarialle, niin en pidä yhteyttä yhteenkään ystävääni tai sukulaiseeni puoleen vuoteen. siihen ei ole nokan koputtamista. osoittenmuutoskortin saatte, ette uutta puhelinnumeroa. ilmoitan kyllä itsestäni aikanaan kirjeitse.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.