IRC-Galleria

Tiedän, että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy,
että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy
Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin
ja sydäntä ympäröi muuri kiveäkin lujemmin

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin
ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin
Vaan kun katson näen aution huoneen ja kätes on peitto vaan,
nää harhat kuin viiniä juoneen sua saa taas kutsumaan

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en
se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja puristaa,
mutta kenties joskus on helpompaa

Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,
kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan
Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,
olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan

Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää?

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Toivon muualla, että oisin täällä
Että saisin sanoa sen
Kuinka sentin paksulla jäällä
Kanssas kauhulla luistelen
Mutta kun se hetki koittaa
Oman ääneni vaiennan
Halu lähelläs olla voittaa
Kivun kauas karkoitan

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Veitsenterällä, varovasti
Silti mitään muuttaisi en
Tahdon käydä tään loppuun asti
Peläten ja tahtoen

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

ehkä jos huutais tarpeeks kovaa, niin löytyis joku hengellinen yhteys omaan itteensä ja osais sanoo et kaikki ok, ei tarvii reagoida enää...varsinka jos vetää kovin yli...miss you bob! come on come on...i'm ready! jos tupakkaa polttaa tarpeeks paljon, niin ehkä tulee hetki, jollon tajuaa ettei sekään ehkä oo ihan normaalii...kaikki kuvittelee kaikesta kaikkee ja ite ehkä vielä kaikista eniten..osais vaan olla ja oottaa osumaa, ja sit ku se tulee niin vois olla vaa, et aha, no meenpä tästä sit suihkuun! lokinpaskajuttuja! tai siis jos ei yleensäkkä ajattelis mistään ikinä mitään tai mitään ja jotain ja jotain, niinku viisaammat on opettaneet..teinpä töissä taas uuden biisin...jos jotain positiivista täytyy tästä kaikesta melskasta ettii, niin se on se et on tullu ainaki tehtyy biisejä..tuntuu vaan et se ehkä sekottaa enemmän ku kaikki vaan pyörii entistä enemmän päässä, vaikka jotenkinhan kaikki kai pitäis joskus käsitellä...helvetin kova ikävä muurii! se ei satu.vittuuko taas tänne kirjotan...where's life?have you seen it...?i miss it

ehkä tää ois taas niitä hetkiä, kun pitäis saada nuijanukutus ja heräis vasta sitten kun maailman vaihtuis johonki hyvinki eri näköseen....siisti ois olla vaikka nuppineula!

kunpa hetkeksi voisin hengähtää
ajatuksia paperille pistää
tai edes nukahtaa
et tiedä miten tahtoisin
kuinka kovasti yritin
kirjoitan rivit uudelleen
hiekka valuu, se valuu läpi sormien
läpi sormien

nyt erillään me mietitään
miks toisiamme niin kovasti taas pelätään
yksinään kai herätään

hiljaisuus se mun nimeä toistaa
ilmaan kuiskaa, tule mukaani katsomaan
ovet auki toiseen maailmaan
jos siihen ääneen luottaisin
liian kauas matkaisin
kirjoitan rivit uudelleen
hiekka valuu, se valuu läpi sormien
läpi sormien

hetki kulje kanssani,
voisin kaiken nähdä kirkkaammin
kirjoitan rivit uudelleen

raskasta on hengittää...hiekkaa

Elämän pituinen hetki,
jonka luulin jääneen,
ihan jo pitemmäks aikaa.

Mutta taas juna karkas,
enkä ollenka bonjannu oikeeta vaunuu.

Vitun sipulit, en muuta sano.

että karkashan tuo

lallallaa kun laulattaa.....mahtifiilinki...there's no bobby...me likes!

Miten hiljaista,
miten kaunista
kaikki onkaan.
Puiden oksilla
on lunta ja
sinä hymyilet unissasi.

Kun olet mennyt,
huoneeni huokaa hiljaa.
Jalanjälkesi lumessa,
tuuli saattelee kai jokaista niistä.

Ei sinusta voi kirjoittaa laulua,
aivan niin kuin tuoksuasi ei voi maalata.
Mutta pois niitä ei voi viedä minusta.

Sillä minä muistan.

viiltelee, pahoinpitelee katseesi
tunnoton ja eloton ilmeesi
peset kätesi uudestaan,
ei sitä likaa voi poistaa
peset kätesi uudestaan

hän katsoo sinua liikaa
tietää sinusta liikaa
tuntee sinut jostain aiemmin
kelle ihosi tuoksuu?

putoaa, pohja putoaa sanoiltasi
puhuvat, teot puhuvat puolestasi
vaikka vaatteet riisutaan,
en sua tunne ollenkaan
kuka minua koskettaa?

en tunne ihosi tuoksua ollenkaan