Me hengitämme hiljaa,
tuskin kuuluu ääntäkään,
niinkuin pienin liike voisi,
murtaa alta hauraan jään.
Sun kätes etsii kättä,
haparoiden pimeää,
ja minä niinkuin pelkäämättä
autan sua löytämään.
Kuinka paljon täytyy ihmisen jaksaa
vasten tummaa tulvavettä ponnistaa?
Vaikka kaikkensa voi onnesta maksaa,
sitä kuitenkaan
omistaa ei saa.
Niin ovat vuodet lyöneet,
jäljet meihin molempiin,
melkein huomaamatta syöneet,
uskon ihmeisiin.
Silti kaikin voimin,
mä kaiken jälkeen rakastaa,
haluaisin vielä,
haluaisin uskaltaa.
Kuinka paljon vielä?