IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 00:39

Kaikki alkoi siitä kun menin naimisiin. Vaimollani oli ennestään aikuinen tytär, josta siis tuli minun tytärpuoleni. Sitten vanha isäni tuli meille kylään, rakastui tytärpuoleeni ja meni tämän kanssa naimisiin. Joten tytärpuolestani tuli silloin minun äitipuoleni.

- Saimme vaimoni kanssa pojan. Koska poika on tietenkin tytärpuoleni velipuoli, hänestä tuli automaattisesti isäni lanko, vaimon veli siis, jos puolikkaat jätetään pois laskuista. Koska poikamme on äitipuoleni veli, hän on samalla minun enoni.

- Isäni ja tämän uusi vaimo saivat myös pojan. Hän on siten minun veljeni (tarkemmin sanottuna velipuoleni), mutta minä olen samalla hänen isoisänsä, sillä onhan hän tytärpuoleni poika.

- Vaimoni on nyt minulle mummo, koska hän on äitipuoleni äiti. Eli käännettynä: minä olen oman vaimoni lapsenlapsi! Kun otetaan huomioon että minä olen naimisissa isoäitini kanssa, en ole ainoastaan vaimoni puoliso ja lapsenlapsi, vaan myös oman itseni isoisä! Siksi ahdistaa. Voisiko tohtori mitenkään auttaa?

mä kerron teille pienen tarinanMaanantai 22.09.2008 01:04

Kaveri lähti hommiin afrikkaan ja otti vihikoiransa mukaan. Siellä oli paljon haisteltavaa ja niinpä vihikoira eksyi viikakkoon. Kohta koira huomasi, että leopardi havitteli siitä lounasta ja niinpä olivat hyvät neuvot tarpeen. Koira nappasi luun maasta, käänsi selkänsä leopardille ja juuri kun leopardi oli hyökkäämässä, vihikoira sylkäisi luun suustaan ja sanoi: " HuHHuH, olipas pahamakuinen leopardi, onneksi se on nyt syöty".

Leopardi kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt hypätä kimppuun ja lähti tiehensä. Apina oli kuitenkin puussa ja näki kaiken. Apina ajatteli, että jos hän käräyttää koiran, hän saa leopardista ystävän, eikä tämä enää yrittäisi syödä apinaa. Apina meni kertomaan leopardille kuinka häntä oli höynäytetty. Leopardi suuttuis silmittömästi ja huusi apinalle: "hyppää selkään ja tule mukaan katsomaan, kuinka höynäyttäjälle käy".

Vihikoira näki leopardin juoksevan apina selässään häntä kohti. Mikäs nyt neuvoksi??. Vihikoira käänsi taas selkänsä ja sanoi suureen ääneen: "missä se perkeleen apina viipyy?!! minähän lähetin sen hakemaan uutta leopardia jo puolituntia sitten!. nälkähän tässä tulee".

Tarinan opetus?
Perseennuoleminen voi auttaa sinua hetkellisesti, mutta taitava paskanpuhuja selviää tilanteesta kuin tilanteesta!!

Kännin 5 astettaSunnuntai 31.08.2008 02:28

1 aste - ÄLYKÄS

Tämä aste koittaa silloin, kun yhtäkkiä huomaat olevasi tämän universumin kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Tiedät että tiedät kaikesta kaiken ja haluat kiivaasti jakaa tietosi kaikille, jotka sinua vain suostuvat kuuntelemaan. Tässä vaiheessa olet aina hyvin RIKAS. Ja tietysti ihminen, jolle puhut on hyvin VÄÄRÄSSÄ. Tästä keskustelusta tulee mielenkiintoinen, kun molemmat osapuolet ovat ÄLYKKÄITÄ.



2 aste - HYVÄNNÄKÖINEN

Huomaat olevasi PARHAIMMAN NÄKÖINEN ihminen koko kuppilassa ja ihmiset ihailevat sinua. Voit mennä juttelemaan totaalisesti vieraiden ihmisten kanssa tietäen, että he ihailevat sinua ja todella haluavat keskustella kanssasi. Pidä mielessä, että olet silti myös ÄLYKÄS, joten voit keskustella näiden ihmisten kanssa mistä ihmeestä tahansa, joka auringon alta löytyy.



3 aste - RIKAS

Tämä on aste, jolloin yhtäkkiä tajuat olevasi rikkain ihminen maailmassa. Voit ostaa drinkkejä kaikille ravintolassa olijoille, koska ravintolan takana on rekkalastillinen rahaa. Voit toki myös tehdä vetoja tällä asteella, koska olethan silti ÄLYKÄS, joten luonnollisesti voitat kaikki tekemäsi vedot. Ei haittaa kuinka paljon vetoja tahansa teetkin, olethan silti PARHAIMMAN NÄKÖINEN ihminen maailmassa.



4 aste - LUODINKESTÄVÄ

Nyt voit aloittaa riidan haastamisen kenen kanssa tahansa, erityisesti heidän kanssaan, joiden kanssa olet väitellyt tai tehnyt vetoja. Tämä siksi, että kukaan ei voi sinua vahingoittaa. Voit mennä naljailemaan ihmisten älystä ja haastamaan riitaa, ei ole pelkoa että voisit hävitä nämä tappelut, sillä olethan ÄLYKÄS, olet RIKAS ja hemmetti - PAREMMAN NÄKÖINEN kuin he!



5 aste - NÄKYMÄTÖN

Tämä on känniasteista viimeinen. Tässä vaiheessa voit tehdä ihan mitä tahansa, sillä KUKAAN EI NÄE SINUA. Tanssit pöydällä ja ihmisille joille haluat, sillä kukaan muu ravintolassa oleva ei sinua näe. Olet myös näkymätön ihmisille, jotka haluavat tapella kanssasi. Voit kävellä kaduilla ja laulaa sydämesi kyllyydestä, koska kukaan ei kuitenkaan pysty sinua näkemään eikä kuulemaan ja olethan vielä niin ÄLYKÄS, että muistat kaikki sanatkin.

[Ei aihetta]Tiistai 20.05.2008 01:57



Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa.
Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta


[Ei aihetta]Perjantai 16.05.2008 22:10

"Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

1. kännykkä
2. avaimet
3. rahaa
4. auto
5. tietokone

haAStan.

-kennu
PirpaNa^
Bampu
Ninnie^^
__Anski
Harry päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä pyöreänä yönä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies. Perhe oli vihattu ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään itsepuolustuslajit, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli fuskaaminen.

Harry kehittyi neljännelläkymmenellä varsin pelottavaksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Vilpittömyydestä huolimatta hän oli suuresti tomera. Lempiruokaansa muovipuuroa hän sai työskennellen hiustenpoistajana.

Harry ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo perjantaisin.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

Luotu Ihmisgeneraattori Webillä 04:00:58 13.01.08
Korealainen nimi:
A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J - zu * K- me * L- ta * M- rin * N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi

ri-ka-shi-shi-fu ka-ri-ru-ku-to-ka-ki-to-ku-to

[Ei aihetta]Perjantai 14.12.2007 00:56

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php
********************************

Olet 78% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.

Olet 61% cityihminen.

Olet 50% fruittari. Erittäin selvä tapaus. Homo Sapiens Fruidicus. Erittäin värikäs ja tyylitietoinen nisäkäs

Olet 44% MacGyver. Taitaa olla parempi että pysyttelet siellä sängyssä kirjojen kanssa ja jätät seikkailut niille ketkä sen osaavat. Älä osta linkkuuveistä tai joku joutuu kärsimään.

Olet 20% joulupukki.

Olet 38% kapinallinen. Tällä menolla et kyllä saa nimeäsi historiankirjoihin. Saattaa olla parempi että keskityt maltillisempiin hommiin, kuten napanöyhdän tutkimiseen.

Olet 23% pissaliisa. Sinussa on lieviä merkkejä, pitäisikö kokeilla muita musiikkityylejä tai uusia vaatteita?

Olet 30% maantietäjä. Ei hirveän hyvä. Kyse on kuitenkin kotiplaneetastasi... Vai onko? Muilta planeetoilta ei ole vielä löytynyt älyllistä elämää ja sinä et ainakaan olisi ensimmäinen älyllinen.

Sait 58% eläin. Kaikki merkit viittaavat siihen että eläinmaailmassa olisit jääpingviini. Pittsburghista voisi löytyä töitä maskottina. Muista varoa vihaisia lätkäfaneja.

Olet 42% natsi.

Olet 0% nörtti.

Olet 69% optimisti. ei ole ollenkaan huono tulos. Keep on rockin'.

Olet 70% pelimies. Ei tarvitse häpeillä pippaloissa nimittäin pelimies on erimies ja sinä olet 70 prosenttiesti pelimies.

Olet 20% rokkari.

Olet 14% tietokonenörtti. Et siis oikeastaan ollenkaan. Elämäsi ei ole uhattuna mutta kannattaa varoa jos joku vastaantulija yrittää tarjota linux-levyä.

Olet 5% vihreä. Luonnonsuojelu jääköön hipeille, eiköhän lähdetä teurastamaan lehmiä ja nauttimaan kunnon naudanfileestä?

78% oikein. Ei paha, ei yhtään paha. Yhdyssanat ovat selvästi hallussa, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Olet 13% ylläpitoon soveltuva.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.11.2007 17:46

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

Harry on velho
Harry on ikäisekseen pieni ja laiha
Harry on erittäin suosittu englanninkielisissä maissa.
Harry on Peterin paras kaveri
Harry on ihastunut Mary Jane Watsoniin
Harry on kärsinyt
Harry on perillä
Harry on aina Debbie Harry
Harry on luonteeltaan rohkea, ellei jopa uhkarohkea. Harry ei koskaan pelkää
Harry on aika välinpitämätön kaikista asioista
Harry on kasvanut henkisesti ja fyysisesti siitä pikkupojasta
Harry on nyt teinivelho parhaassa (tai pahimmassa) iässään
Harry on ystävällinen ja huumorintajuinen mies
Harry on karu ja väkivaltainen kuvaus poliisin työstä
Harry on yhä rautaa
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi


Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin.

« Uudemmat -