IRC-Galleria

Yritän juosta mahdollisimman kauas,
mahdollisimman nopeasti.
En tiedä minne olen menossa,
mutta tiedän mistä tulen
ja siksi juoksen.

Olen törmäillyt kuvajaisiin
joita luulin minuksi,
mutta ne hajosivat kosketuksesta
ja niiden tilalle ilmestyi vieraita hahmoja
joiden kasvoja en tunnista.

Yritän rakentaa kuvani uudelleen
oudoista osasista
särkyneen tilalle,
enkä ole varma pidänkö siitä.

En tiedä hukkasinko vai löysinkö itseni.
Tiedän vain, että minun on juostava kovempaa
niin että saattaisin unohtaa
koskaan törmänneenikään.

En välitä vaikka menen väärään suuntaan
kunhan vain pääsen mahdollisimman kauas,
eroon kasvoista ja kuvajaisista.
Eroon omasta itsestäni.

Tätä väsymystä ei voi nukkua pois.
Se ei näy kasvoilla,
eikä tunnu päässä.
Sanat vain ovat täynnä sitä.
Jokainen askel on raskaampi
ja joku voisi ottaa
omillekin harteilleen
osan tästä.

Unelmat on tehty rikottaviksi, ja ne on yllättävän helppo hajoittaa. Se on kuin lasia joka särkyy kun sen tiputtaa... Mutta toivo elää silti, toivo paremmasta, toivo jota et välttämättä koskaan voi saavuttaa mutta palaa viellä tähän hetkeen, kun me lähdetään unelmien retkeen. Vain me kaksi, lopulta huomaan et sekin on vain silmän lumetta, kertokoon se siitä kuinka mua ikuisesti rankaistaan kun mä kärsin. Mä sua rakastan vaikket sä mua huoliskaan, jään sua ikuisesti kaipaamaan.