IRC-Galleria

Täällä sitä vasta tajuaa miten jotkut jutut on oikeesti niin ihania suomessa. Jotkut ruoat ja tietysti sauna! Oliko vähän ihana kun pääsin eilen saunaan! Viimeksi jouluna saunassa ollut.

Tapasin nääs sattumalta maanantaina Kindegartenissa siis lastentarhassa suomalaisen naisen. Se oli heti, että hei tuu joskus käymään ja näin. Eilen sitten olin ja pääsin saunaan! Oi ihanuutta :) Se oli vielä ihan suomalainen sauna, Suomesta tilattu kaikki. Tänään kun kerroin saksalaiselle perheelle, että pääsin eilen saunaan, niin ne kysyi, että onko meillä kotona sauna. Nauroin, että tietysti, melkein kaikilla suomalaisilla on sauna :)

Oli kyllä muutenkin kiva ilta, sai jutella suomeksi ja vertailla mitä eroja Suomen ja Saksan välillä. Ja jotenkin tv-ohjelmien ja tositv-formaattein kautta eksyttiin juttelemaan myös Antti Tuiskusta :D

Jos joku tätä lukiessaan tunnustaa, että ei mieti ikinä onko sukat hienot, niin kyllä on aka huoletonta elämää. Se on nimittäin erittäin tärkeää, että sukat on coolit (ja nimenomaan coolit EI hienot), senhän tietää jo pikulapsikin. :)

Perjantaina nimittäin pikkuinen Quirin tuli vuolaasti itkien aamupalalle, kun äiti oli laittanut jalkaan rumat sukat. Iltapäivällä se suostui kyllä jo sanomaan niitä hienoiksi, mutta coolit ne ei missään tapauksessa olleet. (Huom! Quirinin mielestä kaikki on nykyään coolia. JOs joku erehtyy sanomaan jotain hienoksi, poikuli korjaa, että ei, ei hienoa, coolia!).

Mutta siis kyllä on elämä rankkaa jo lapsena, kun pitää miettiä miltä sukatkin näyttää :D

Niin, nyt on tosiaan heinäkuun loppu ja Suomessa on kuulemma tullut luntakin. Täällä oli niin lämmin, että menin kävelylle järven rannalle ilman takkia ja istuskelin siellä ainakin puoli tuntia auringossa. Sitten tulin kotia terassille istumaan ja siinä vierähti pari-kolme tuntia. Ja pitkähihasta ei tarvittu, mustassa t-paidassa meinasi tulla kuuma, ja jossain vaiheessa otin sukatkin pois. Sitten yhtäkkiä tuli pari muuta au pairia ohi kävelyllään ja pyyti mukaan läheiseen ravintolaan, jossa käytiin syömässä vähän kakku-torttu-piirakkaa :) Sitten vielä hetkeksi järvelle ihailemaan auringonlaskua ja kotiin. Kello oli silloin melkein kuusi, ja oli jo sen verran viilennyt, että onneksi oli pitkähihainen mukana. Silti tänään sai nauttia auringosta kuin kesällä konsanaan!

Eilen raastaessani kesäkurpitsaa salaattiin, päätin sitten raastaa sormeanikin. Oikean käden pikkurilli osui terään ja sain siitä haavan. Luulin ensin, että tuli joku pintanaarmu, mutta siitä tuli oikein vertakin. Kun verenvuoto ei loppunut (laitettiin ensin laastari ja sieltä välistä alkoi vuotaa verta) kymmenn minuutin päästäkään, niin Andrea, perheen äiti, päätti viedä mut terkkariin. Siellä siihen sitten laitettiin vähän sidettä ja nyt mun pitää pitää sitä huomiseen asti. Sitten saan laittaa siiihen laastarin. Voi kuulemma kestää hetken, että paranee, kun meni osaksi lihaan asti. Ei se ole kuin pieni haava sormenpäässä, mutta kuitenkin. Että tästä lähin katson missä sormet on kun raastan... :)

Kyllä mä oon iloinen, kun tulinkin tänne. Saksaa oon oppinut paljon ja tutustunut uusiin ihmisiin. Joka päivä saa ihaillla järveä ja Alpitkin näkyy, kun on vaan sopivassa paikassa, että ei ole mitään edessä.

Ja sitten on München! Ihana kaupunki. Kaunis, paljon nähtävää ja tietysti shoppailtavaa! :) Ja aina löytyy jotain alennuksessa olevaa. Ja on kaikkia ihania kauppoja ja ihania vaatteita (Pimkie <3) ja vaikka mitä, aah! Miten enää voin shoppailla Suomessa!?! :D Vaikka jotain Tiimarin tyylisiä kaipaa, kun vihkoja ja muuta sellaista on vaikea löytää.

Kaikesta huolimatta haluaisin siirtää täältä monta juttua Suomeen, mutta ei huolta, kyllä mä silti mieluummin Kotiin palaan! :)

Mä en ikinä normaalisti syö paljon mitään herkkuja. Mutta täällä oon jäänyt niin kiinni suklaaseen. Milka-suklaa <3 Eikä ole yhtään ikävä Fazerin sinistä :) Vaikka täällä tulee kyllä käveltyykin paljon, tänäänkin varmaan yhteensä lähemmäs kymmenen kilsaa! Pitäähän se tasapaino herkuttelun ja liikunnan välillä säilyttää :)

Nyt on oltu täällä Saksassa jo.. reilu pari viikkoa (niin vähän!?!). HIenoo on ollut. Kleve oli hieno paikka ja perhe ihana ja aluksi oli hirvee ikävä sinne, kun tulin tänne Wörthseehen. Ikävä on alkanut helpottaa jo, kun ymmärtää koko ajan enemmän kieltä ja on tutustunut ihmisiin.

Tämä on hieno paikka, 50 metriä järvelle ja eilenkin ihailin olkkarin ikkunasta kaunista auringonlaskua :) Müncheniinkin pääsee S-Bahnilla reilussa puolessa tunnissa. Siellä on jo vähän tullut kierreltyä ja tänään on sitten edessä shoppailua!

Kun ensi syksynä tulen takaisin, olen varmastikin monta kokemusta rikkaampi ja kielitaito on huomattavasti parempi. Hirveä into olis nähdä ja kokea kaikki heti nyt, ja kieltäkin jos oppis noin vain, niin kakki olisi täydellistä. Mutta ajatellaan sitten niin, että hiljaa hyvä tulee :).

Tschüss, bis zum nächsten Mal!

Hui, enpäs oo tänne päiväkirjaan laittanu, että kyllähän sinne Saksaan suunnatahan ja takas tullaan vasta elokuussa. :)

Syksy on vierähtäny nopeesti, tai nyt ainakin tuntuu siltä, ainakin ajoittain :D Ja oikeestaaan nyt vasta kunnolla tajuaa, miten hieno syksy on ollut, ainakin töiden osalta. Kyllähän koulussa on ollut mukavaa ja pieniin ekaluokkalaisiin on niin ihastunut ja syksystä asti sitä on miettinyt, että noita tulee varmaan ikävä. Mutta silti se pääsi yllättämään...

Eilen oli kyllä semmonen ihanuus-kamaluus päivä. Keskiviikona oli jolujuhla, ja oli ihana kattoa niiden lasten esiintymistä joiden kanssa on koko syksyn ollut. Mutta eilen ku oli viimeinen työpäivä (tänään oli vain todistusten jako) ja näki ne muksut (ja opettajatkin) viimeistä kertaa (pitkään aikaan), niin haikeus yllätti. Ekaluokan opettaja (joka oli aikanaan ittelläni 3.-4. luokilla) pyysi viimesellä välitunilla, että tulisin vähän ajan päästä käymään luokassa. No mulle oli laitettu tuli keskelle luokkaa (kun ovat nyt viimesen viikon istuneet isossa ringissä) ja ensin ne laulo cd:n tahtiin yhden aapisen laulun. Sitten osa esitti semmosilla pahvisilla aapisen hahmoilla (jotka muuten leikkasin niille syksyllä :)) yhden tarinan aapisesta, jonka jälkeen ne kaikki esitti sellasen joulurunon joka oli niitten joulujuhlaesityksessä tonttuleikin lisäksi. Sitten laitettiin joku aapisen laulu soimaan ja ne anto kaikki itte piirtämänsä kortin. Ja lopuksi ne vielä kaikki halaskin mua. Ei siinä oikeen saanu kyyneliä pidätettyä vaikka kuinka yritti... Ne oli vaan niin sulosia ja niitä tulee ikävä.

Mutta onneksi edessä on uusi suuri seikkailu joka, ainakin toivottavasti, saa unohtamaan ikävän. Seuraava reilu puoli vuotta tulee olemaan tosi erilainen, mutta toivottavasti sitäkin hienompi!

EIKÄ! Taas yks perhe ilmotti, että ovat löytäneet jonkun toisen au pairin. Just kun ehdin innostua ajatuksesta, että lähtisinkin Luxemburgiin, niin sekin sitten kaatu..

Nyt kyllä odotan vastausta yhdeltä perheeltä joka on luvannut marraskuun puoleenväliin mennessä ilmottaa, mutta pahoin pelkään... Yhteenkin perheeseen olisin varmaan päässyt mutta niillä oli jo au pair viimeistä varmistusta vaille valittuna... Mutta mä en luovuta. Mä haluun maailmalle ja saksankieliseen ympäristöön..

Seuraava vaihtoehto on joku hotellityö, vaikka ei se niin paljon kiinostakaan kuin tuo au pair..

Mutta toivotaan, toivotaan, toivotaan...

http://www.iltalehti.fi/popstars/200710126705234_ps.shtml

Kyllä se Tuiskun Antti osaa pitää taukonsa sopivaan aikaan; just kun mä oon maailmalla :)
27.10 istutaan TV:n äärellä <3