Heli pamahti eloon maailmaan eräänä hiostavana aamuna. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he eivät nähneet nälkää. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan kukkien kasvatus, niinpä mielipuuhaksi tuli laskuvarjot.
Heli kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin anteliaaksi. Päähänsä hän sai vaalean ruskeat hiukset, sekä siniset silmät.
Humanoideista seuraten hän oli todella hurmaava. Lempiruokaansa kasviskeittoa hän sai työskennellen hiustenpesijänä.
Heli ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän myy kadulla.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.
Sen pituinen se.
http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/