IRC-Galleria

anette <3Tiistai 28.07.2009 17:02

räkäkakka !

kiitti ilpo !Sunnuntai 26.07.2009 15:28

oli kivaa :D ja se vesi oli kyll ihan lämmint ku sinne LENS.. :D
enää 12 kertaa veteen.
silakka ja valas :D

:(Sunnuntai 26.07.2009 04:53

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten Pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsi pahoinpitelyn takia

:oPerjantai 24.07.2009 18:07

Jos et tee tätä, kuolet viikon päästä.
SUHDEKYSYMYKSIÄ:

♥ Oletko ihastunut tällä hetkellä? - ihastunut <3
♥ Entäpä rakastunut? - en viel :)
♥ Kuka suuteli sinua viimeksi? - niksu <3
♥ Seurusteletko? - kyllää <3
♥ Jos et, haluisitko? - empä osaa sanoa :D
♥ Pisin suhteesi? - puol vuotta -->
♥ Parisuhde vai pari suhdetta? - parisuhde !
♥ Blondi vai brunette? - blondiii :)
♥ Onko sydämmesi särkynyt koskaan? - ei oo :(
♥ Entä oletko itse särkenyt jonkun sydämmen? - emt ?
♥ Oletko koskaan yrittänyt unohtaa jonkun jota todella rakastit? - niehh...

VITTUJEN VITTU Maanantai 20.07.2009 01:45

yritin vaa kirjottaa et AINO ON HOMO :(
hv galleria !

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

vituttaa :(

hahah :D Tiistai 30.06.2009 22:42

:D kiva katella vanhoi kuvii : '>

löysinpäs <3Tiistai 30.06.2009 22:13

ihanat tytöt ! <3
Aliisa ja Anette ! <3
the heppatytöt ! <3
Tää on ikeesti ihana kuva :D

vantaallaTiistai 30.06.2009 22:08

tänää oli kivaa<3
Emppa ja aino on ihania ! <3
Teidän kanssa joskus liian kivaa :D
"SSSSSHHHH"
ruoskaruoskaruoskaruoska :D
ne pikkarit :D
ei se keinu meitä kestä ! :D mut kesti !!

PUUILO #1

<3Tiistai 30.06.2009 22:06

10 totuutta nykyhetkestä:

· Minkä värinen on hammasharjasi? - aso... se on ? pinkki :D <3
· Seurusteletko? - kyllääh <33
· Lempivärisi? - aso.. :D kaikki
· Oletko iloinen? - oon ihan
· Mitä olet tehnyt tänään? - vantaalla ja koneella ja koht aipalle
· Oletko tyytyväinen elämääsi? - khyll
· Minkälainen olo sinulla on nyt? - ttylsä
· Onko koruja päällä nyt? - kaulakoru
· Onko sänkysi pedattu? - ON

10 totuutta eilisestä:

· Mitä teit eilen? - en jaksa muistella
· Oliko kiva päivä? - norm
· Moneen nukuit? - en muista :D
· Olitko yksin vai jonkun kanssa? - empan kai ? ja aiinon <33
· Tapasitko uusia ihmisiä? - ee
· Olitko tietokoneella? - kyllä
· Tajusitko jotain uutta? - kyllä
· Monelta menit kouluun? - kesäloma ?
· Olitko jollain toisella paikkakunnalla? - jepp

10 Satunnaista:

· Kengän koko? - arvaa
· Lempiväri? - ?
· Lempi numero? - 24
· Lempi kouluaine? - mikään
· Kännykkäsi merkki? - sony ericsson joku ?
· Minkä väriset hiukset sinulla on? - puoliks blondit :F
· Entäpä silmät? - ruskeet ja siniharmaat :D
· Lempiartisti? - lauri tähkä !!!! :D
· Lempibändi? - spaissarit

Haluaisitko:

· Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - jeep
· Haluaisitko olla päivän julkkis? - emt
· Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - sveitsin päivät :D
· Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - nikon ! <3
· Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - haluaisin
· Haluaisitko halata sitä ihmistä joka on puhelimessasi neljäntenä? - halaisin <3 Anettea ;D <3
· Haluaisitko asua etelässä ? - jees
· Haluaisitko että olisi kesä? - kun on
· Haluaisitko nukkua ikuista unta? - en
· Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - sveitsiin takas <3
· Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - sveitsiin joo