IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Action in English - ohi on! Tai no ylihuomenna on vielä spurgu-keskustelu (sana "spurgu" on näemmä tarttunut jo muuhunkin ryhmään D:), mutta itse tapahtuma oli tänään ja jee, jee, hyvin män!

Voitiin jopa puhua suomea, koska osa asiakkaista ymmärsi sitä paremmin kuin englantia.

Huomenna Etiopialaista ruokaa (have u ever tasted a salmonella?) ja muuta Etiopia-kultturellisuutta!

JA KESKIVIIKKONA JUHAN LÄKSIÄISET :(

PiristyiPerjantai 06.01.2012 20:46

Hii! Ella tulee tänään Kitteelle vetämään keikan.

Miepäs meen katsomaan!

Odottakaa vaan (:Maanantai 02.01.2012 20:48

Noin kuusi viikkoa ja tassuttelen Etiopian maaperää.

Pikkuhiljaa alkaa jännitys tiivistyä, joo!

"Aika raaka tarina"Lauantai 31.12.2011 22:11

Löysin jonkun miun kansion ala-asteelta. Olen ollut näköjään vähän julma lapsi, esimerkkinä kirjoitelma sirkuksessa työskentelevästä Vaaleanpunaisesta elefantista, joka tappaa vahingossa krokotiilin, lampaan ja viimein parhaan ystävänsä Rotan sekä viimeiseksi oman itsensä (epäonnistui siinäkin ensin, mutta lopulta kuolon ovi kolahti siihen, että hänen päänsä ei varjeltunut hänen läsk... painavalta keholtaan).

Voi luoja, olo on jotenkin irrallinen kun ajattelee, että miten kieromielinen olen tuohon aikaan osannut olla - muistan olleeni suht iloisella päällä tuota kirjoitelmaa kirjoittaessani...

That's so epic :D

Apinoita ikkunalaudallaPerjantai 30.12.2011 21:21


Enpäs tiiä, mitä tekisin ja missä kun uusi vuosi koittelee ::::D Melkein iskee hämmennys, mutta kai taas jään nyyppäilemään kotiin. Nytkin nähty miun sosiaalisuus mm. tänä päivänä: yksin kotona ja olen vain kuunnellut musiikkia sekä penseillyt kaikkea yleishyödyttömyyttä yms.

Tein mie kyllä nuudeleita pari tuntia sitten. Ja vastasin kännykkään.
JOULU :D Isi, veljet, mie.

Monta tuntia keittiönpöydän ääressä istumista ja juttelua. Tai no itsehän olin hiljaisin, mutta oli vain hauskaa kuunnella pitkästä aikaa heidänkin juttujaan :) Maisteltiin paria glögiä ja sitten jotain muutakin alkoholillista (jouduin juomaan pillin kautta, koska vauvat ovat heikkoja :D). Nyt veljet eivät pääsekään ihan heti karkaamaan täältä, höhhöö (x

Huomenna joulu äitin luona.

On nimittäin ensimmäinen tällainen joulu meidän perheen historiassa, kun on oikea avioeroperhejoulu (omasta mielestäni tätä voi nyt rauhassa kuvata "oikeaksi avioeroperhejouluksi").

Tähän asti ollut helppoa! Ja eiköhän huominenkin suju :)

APINAMAISEN ILOISTA JOULUA KAIKILLE.

Piies. Sain tuossa pari päivää sitten tietää, että MIUSSA ON APINAA :D Polio-rokotteissa on kuulemma jotain apinasolunkia tai viljelmää tms. AWWWWSOMMMM!

TeXtiii6969Tiistai 20.12.2011 23:00

On ollut hyvä viikko (vaikka Anzziii lähtikin eilen :<)! Tänään työskenneltiin Latexi333:n kanssa maailman ahkerimmin - eli ahdisteltiin ihmisiä ja yhtiöitä sähköpostein plus tehtiin meidän työpajaa Etiopiaan. JA TYÖPAJASTA PUHEENOLLEN, LateXi333 on älyttömän fiksumuksu (: Keksi uuden lautapelin Kaaoksen tilalle. Huomenna sitten kokeellisesti ponnistellaan pienesti sekin pläjäys.

Tärkeintä unohtamatta: päiväämme kuului myös Slotmanian pelaamista, Iltalehden lukemista netistä (SARJIKSET!!), Facebookissa pyörimistä, uuden apinapelin löytämistä ja pelaamista (sen pelaamiseen kului ainakin lähemmäs tunti :D), yleistä penseilyä sekä lopuksi LateXi333 keksi jälleen jotain "uutta": "PATAMM! Ammutaan tusseja kuminauhalla naulakon avulla ympäri luokkaa"-leikin. Ja meillähän oli auditorio käytössä ::::D Leikki loppui siihen, kun eräs tussi meinasi aiheuttaa vahinkoa.

Tänään oli siis itsenäistä työskentelyä ja tuo kaikki yllä oleva saatiin aikaiseksi koko päivän aikana. Tuntimäärä siis: 2-3 tuntia työtä, monta tuntia enemmän "työtä".

Huomenna sitten saadaan muulta ryhmältä turpaan, jos meiän aivoitukset eivät kelpaakaan
: D BRRRRHANA!

Niin ja opettelin tänään piirtelemään apinoita! Hiiri on saanut kaverin :3
"We are from Bunga! BUNGAA!!" Siis Bila (Jenny), Bula (Ansku), Bubu (Razmuz), Banga (Make) ja minä, Hola.

Eli olimme tänään Action in English team Pepin ryhmän asiakkaina :::D Oli aika vitseliäs ja tapahtumarikas päivä!

Bubu: "We have to sit here. Boys suck..."
Banga: "No. GIRLS suck."

Mirjam: "We are your guides."
Bubu, hiljaa: "Never underestimate the side of the dark..."
Hola: "Come to the dark side..."

Hola: "I'm a King!"
Banga: "No. You're a slave, 'cause you're spanish."
Hola: "YOU ARE A SPANISH DOG!!"

Hola: "Shit! Ups."
Bubu: "It's bunga-language. It means 'friend'."

"THIS... IS... BUNGAAAAA!!"

Banga: "You're perv!"
Hola: "No, you idiot. My name is Hola."

Bula: "How can we get back home? We used a teleporter to come here, but..."
Hola: "They promised to ride us back."
Heli: "Uhh... Yeah! You can go to wc:s, stand inside of the toilet and flush yourselfs away!"
Hola: "Like Harry Potter!!"
Bila: "Can we see him?"
Heli: "No, I don't think..."
Hola: "OF COURSE we can! He's in the pipes!"
Bula: "Stucked in there?"

Bubu: "Let's speak Bunga!"
Kaikki: "IErjosiejrapäkrioaejmnrjnae..."

Ja tietovisassa joku Bubu-RaZe yritti huijjata koivun kohdalla (piti keksiä mikä on koivu englanniksi).
"It's a Saku's tree!" 8'D
Voitettiin Bunga-Maken kanssa silti heiän joukkueensa. YOSH!!

Oltiin ihan hulivilejä, oisko tämän päivän rokotteista sitten johtunut osaksi.
Harras valmistautuminen Amarillo-reissuun: miulla on nälkä ja peitän sitä heittämällä nassuun pari raakaa makaronia aina kun meinaa tehdä mieli syödä jotain täyttävämpää. Mission Raaka Makaroni on julistettu alkaneeksi!

Menemme siis luokan kanssa tänään puoli viideksi Amarilloon syömään meiän keräämiä rahoja... : D YAMMYY!