IRC-Galleria

Tuskaa.. Surua.. Kyyneliä.. Ja silti olen sisältä tyhjä, kuin koliseva saavi. Joka päivä yritän täyttää tuota tyhjää saavia sisälläni, mutta kaikki yritykseni valuvat tyhjään kuin hiekka raapaleisten sormieni välistä. Hiekka josta lapsuuteni onnelisina kesinä rakensin hiekkaveistoksia, jotka esittivät perheeni jäseniä ja kahta hevostamme. Mihin katosi tuo ilon täyttämä perhe ja nuo rauhan vuodet? Miksen enää voi tuntea samaa riemua ja huolettomuutta kuin niinä kesinä? Enää en tunne kuin tyhjyyttä ja kylmää joka puristaa sisintäni liian kireäksi kiristetyn huivin (päässä) lailla. Kukaan ei kuule huutoani tyhjyydessä vaan se jää kaikumaan kuin strutsin tai hyenan yksinäinen huuto aavikolla... Olen kuin sitruunaperhonen enkä tiedä kuinka kauas siipeni enää kantavat! Miksi en ole enää se ritariperhonen äitini kotelossa?