IRC-Galleria

hullutaiteilija

hullutaiteilija

Moraalinen Epäkohta
Jo puolen vuoden ajan minulla on ollut haaremi, kuuden hengen sellainen. En vielä ole varmistanut itseltäni olenko käyttänyt heitä oman emotionaalisen vajavaisuuteni paikkaamiseen, vai pelkkään munapuutteeseen. Se olkoon vielä päättämättömänä.
Ehkä kyse on ollut pelkästään oman luonteeni ylläpitämistä, koska samaan aikaan olen myös joutunut rajoittamaan itseäni työnteon vuoksi. Niinkin konservatiivisessa ympäristössä työskennellessä joutui keksimään keinoja, kuinka ylläpitää omaa radikaalimpaa puoltani. Joten tein sen seksin kautta. Moraalisesti kyseenalaista, mutta paskat minä moraalista koskaan välittänyt.
Ehkä olisin voinut käyttää sen kaiken energian, jonka haaremiini tuhlasin, vaikka taiteen tekemiseen sillä se puoli olikin kuollut puolen vuoden ajan. Ja nyt kiroan itseäni, että olen antanut nimenomaisten taitojeni rapistua, enkä pysty edes saamaan yhtä inspiraatiota paperille. Toisin sanoen olen jankannut itselleni, "vitun idiootti!" vakituisesti jo parin kuukauden ajan.

Ja tunnevammaisena paskana olen tällä hetkellä totaalisesti sekaisin, sillä menin ja lankesin yhteen ainoaan miesihmiseen. Ja eniten minua häiritsee asiassa se, etten pysty enää kontrolloimaan omaa emotionaalista puoltani, rationaalisesta puhumattakaan. Ja tälläkin hetkellä skitsoilen pienimmistäkin asioista, joilla pelkään karkottavani tämän nimenomaisen ihmisen pois. Mitä helvettiä minä oikein pelkään? Koko pienen ikäni minä olen nauranut ihmisille, jotka pelkäävät ja huolehtivat koko ajan onko joku kiinnostunut heistä, ja nyt itse olen kaksi kertaa pahempana. Säälittävää, helvetin säälittävää. Ehkä se on karmaa, mutta toivon kylläkin ettei, koska silloin se olen minä joka tässä päätyy sydän murusina itkemään.

Oloni on tällä hetkellä äärettömän sietämätön, mutta minulla on sentään nyt uusi tukka ja uusi kuva ihossa. Muuten olenkin hajoamassa...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.