IRC-Galleria

hullutaiteilija

hullutaiteilija

Moraalinen Epäkohta

Blogi

- Vanhemmat »
Jo puolen vuoden ajan minulla on ollut haaremi, kuuden hengen sellainen. En vielä ole varmistanut itseltäni olenko käyttänyt heitä oman emotionaalisen vajavaisuuteni paikkaamiseen, vai pelkkään munapuutteeseen. Se olkoon vielä päättämättömänä.
Ehkä kyse on ollut pelkästään oman luonteeni ylläpitämistä, koska samaan aikaan olen myös joutunut rajoittamaan itseäni työnteon vuoksi. Niinkin konservatiivisessa ympäristössä työskennellessä joutui keksimään keinoja, kuinka ylläpitää omaa radikaalimpaa puoltani. Joten tein sen seksin kautta. Moraalisesti kyseenalaista, mutta paskat minä moraalista koskaan välittänyt.
Ehkä olisin voinut käyttää sen kaiken energian, jonka haaremiini tuhlasin, vaikka taiteen tekemiseen sillä se puoli olikin kuollut puolen vuoden ajan. Ja nyt kiroan itseäni, että olen antanut nimenomaisten taitojeni rapistua, enkä pysty edes saamaan yhtä inspiraatiota paperille. Toisin sanoen olen jankannut itselleni, "vitun idiootti!" vakituisesti jo parin kuukauden ajan.

Ja tunnevammaisena paskana olen tällä hetkellä totaalisesti sekaisin, sillä menin ja lankesin yhteen ainoaan miesihmiseen. Ja eniten minua häiritsee asiassa se, etten pysty enää kontrolloimaan omaa emotionaalista puoltani, rationaalisesta puhumattakaan. Ja tälläkin hetkellä skitsoilen pienimmistäkin asioista, joilla pelkään karkottavani tämän nimenomaisen ihmisen pois. Mitä helvettiä minä oikein pelkään? Koko pienen ikäni minä olen nauranut ihmisille, jotka pelkäävät ja huolehtivat koko ajan onko joku kiinnostunut heistä, ja nyt itse olen kaksi kertaa pahempana. Säälittävää, helvetin säälittävää. Ehkä se on karmaa, mutta toivon kylläkin ettei, koska silloin se olen minä joka tässä päätyy sydän murusina itkemään.

Oloni on tällä hetkellä äärettömän sietämätön, mutta minulla on sentään nyt uusi tukka ja uusi kuva ihossa. Muuten olenkin hajoamassa...

Herran isä mitä pikkusiskoja...Sunnuntai 04.03.2007 16:11

Nuorimmainen sisko täyttää kohta 10 vuotta, kun se täyttää 18, minä täytän 30... Ajatteleminenkin saa minut tuntemaan itseni vanhaksi... Ja se nulikka kiusaa meitä jo muutenkin ikälopuiksi, kahdeksan vuoden päästä kun mennään perinteiselle 18-vee-synttäri-baarikierrokselle, isot siskot tulee rollaattoreilla perässä:P

Toinen pikkusiskoni hyökkäsi äsken pääni kimppuun erilaisten tököttien kanssa ja nyt se sanoo että minä näytän Halle Berryltä uuden tukkani kanssa... Mene ja tiedä...


Mutta olenpa sentään pippurinen punapää.
Pommeja, sotaa, nälänhätää, rasismia, kasvihuoneilmiötä ja salarakkaita.... Ei ihme, että tekee mieli vain juoda lisää. Ja sitten viranomaiset ja poliitikot ihmettelee, miksi alkoholismi ja huumeiden käyttö nuorten keskuudessa vain lisääntyy...


Helvetti, että me ihmiset ollaan idiootteja!

Modernia ekshibitionismia.Perjantai 16.02.2007 04:50

En tiedä, olenko ollut vain tyhmä vai pelkästään välinpitämätön, mutten ollut aikaisemmin ollut huomannut tätä toimintoa. Mutta huomasin, tässä ihanassa humalaisessa tilassani, että minussakin piilee moderni ekshibitionisti. Tämä Ihmeellinen ilmiö piilee meissä jokaisessa, tarkoitan vain ekshibitionismia, voitte jättää tuon modernin pois, mutta... Meissä kaikissa piilee tarve paljastaa sisinpämme rupisimmat arvet ja haavat.... Olkoon se vain fyysistä, mutta kai se on verrattavissa henkiseen tarpeeseemmekin, saa kelvata... Tiedän kyllä että, joku pilkunnussija vetää herneen nenään tuosta... Ja kyllä tiedän että siinä on hyvinkin merkittävä ero. Mutta eikö ole mielenkiintoista huomata kuinka se valtaa meidän oman itsemme, vaikka väitämme itsellemme, ettei se ole meissä?

Ja kyllä olen hyvin humalaisessa tilassa.
- Vanhemmat »