Jellou! Kirjotellaan taas tapani mukaan järkyttävää paskaa kaikkien varajeesuksien moralisoitavaksi. Päätä on särkenyt viimeisen 3 päivää aivan järkyttävän paljon ja tiedän että se ei tällä kertaa edes johdu viinasta (tai siis sen puutteesta). Mutta senkin tiedän että viinalla ne kivut lähtevät, eli siis eipä muuta Juuso kun kävelepä läski alkoon. Pullo auki! Hei! Euforinen tila valtaa hetki hetkeltä enemmän sinut ja se kuuluisan petollinen hyvän olon tunne (yhdyssana?) leviää joka ikiseen ruumiinosaan. Hetken kuluttua muistat hämärästi kuulleesi joltain tutunkaverinkaimanserkunkoirankusettajalta jostakin päänsärystä? Päänsärystä? Ai niin se oli se jännä juttu kerran siellä Keravalla. Kohta katsotkin jo lasittunein silmin pulloa, jonka pohja alkaa vastenmielisesti lähestyä. NO EI SAATANA! NYT ON LÄHDETTÄVÄ YÖKERHOON! Eihän siinä sitten muuta kuin mittariautolla juottolan eteen ja edessäsi siintää jälleen kerran yksi menetetty ilta (lue unohtumaton ilta). Seuraavana aamuna heräät tapasi mukaan ja täysin normaalisti Ilomantsilaisen kerrostalon katolta, seuranasi vain yksinäinen pitsalaatikko jota olet käyttänyt sen ergonomisten ominaisuuksien ansiosta tyynynä.
Nyt menee jo taas niin ylikierroksilla että parempi lopettaa.
Seuraavan oppitunnin aiheena olkoonkin siis
Liskojen Yö - Se Öistä Levollisin
Kiitos ja anteeksi
Börsta räjäyttää pankin!