Eilen hän oli tappanut ja syönyt niistä yhden. Muisto sai hänen vihansa hiukan lientymään. Millaista tyydytystä se olikaan saanut hänessä aikaiseksi, kun hän oli kuopinut Goylen typerät siansilmät ulos kuopistaan ja syönyt ne raakana, ennen kuin hän oli käynyt lihaisan ruhon kimppuun. Parasta oli ollut kauhu ja kunnioitus muiden silmissä. Hän pystyi kaikkeen. Yhtäkkiä hän tarkasteli kaikkea lattianrajasta. Jokainen hänen lapsensa pystyi kaikkeen. Jokainen hänen jatkeensa, kuin ikuinen sikiö napanuoralla kiinni. Alaston, sairaasti hymyilevä, lapsi-Draco. Lattianrajassa haisi ihmishiki ja lattian alle muumioituneet rotat. Hän tunsi elävien kuolleiden odottavan sykkeen syvällä maan alla, syvällä itsessään. Heidän kadonneiden sielujensa kuolleet jätökset mielettöminä janoamassa häntä, vain häntä. Vihreä valo välähti, askeleet rahisivat iljettävästi lattiaa vasten, ja sitten kuului tuttu kirkuna.
