On tullu tutuks kiviset alamäet vuosien varrel,
pahalla mielellä pää täytee sammunu hankee,
huonoist ihmissuhteist traumoi vuosienki takaa,
ei mikää oo muuttunu, tää jatkuu samaa rataa,
päiväst päivää elämä keikkuu vaakalaudal,
tiiän et tää tuska loppuu vast ku makaan haudas,
ku kerta toisensa jälkee tunnen jääväni yksin,
taas yksin masentuneen verta keuhkoistani yskin,
ei auta lääkkeet, ei huumeet ei holi,
sunkaa tunsin olevani elos, nyt sekin on ohi,
emmä tiedä mitä vittuu mun pitäs tehä,
enkä tiedä mihi vittuu mun pitäs mennä,
et tuntisin taas, mitä onnellisuus on,
mut mun kohal mikää ei mee nappii, se mun todellisuus on.